Netissä kannattaa kailottoo
keskiviikko 3. tammikuuta 2007 klo 17.44 kirjoittajana Mari KooNyt joulun alla omakohtaisesti pääsin kokemaan, miten kannattaa netissä levittää sanaa, jos kaipailee jotakin tuotetta. (kailottoo - huutamista)
Nimittäin viime helmikuussa Pagisija kirjoitti blogissaan kahden opiskelijan tekemästä Liperi-sanakirjavihkosesta. Koska itse olen kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin, ryntäsin kommentteihin kyselemään, mistä moisen voisi saada. Päädyin soittelemaan kotipitäjääni, mutta sieltä jälleenmyyjä kertoi, että painos on myyty loppuun.
Nyt marraskuussa sain kuitenkin toiselta vihkosen tekijältä sähköpostia. Hän oli saanut tietää Pagistaan-blogissa esittämistäni tarpeista ja kertoi, että jouluksi tekijät ottavat tuotoksestaan uusintapainoksen. Näin pääsin tilaamaan joululahjan sekä itselleni että veljilleni, ja pian postissa tipahtivat kaivatut vihkoset.
Kiitokset vain vielä tekijöille myös hyvästä henkilökohtaisesta markkinoinnista! Vihkosestä löytyi myös Kulutusjuhlaan sopiva lausahdus:
“Pienet kippeet ja köyhät sukulaiset pittää pittee hyvänä”













Facebook-ryhmään
Vielä kun vaihdat tuon lausahduksen Kulutusjuhlan sloganin tilalle.
Kah, kyseessä taitaa olla päivitetty painos - pitänee ehättää hommaamaan itsellekin, ennen kuin loppuvat taas!
Minäkin ostin jo kolme.
Lauri: Jep, tätä jäämme harkitsemaan
Pagisija: Joo, tämä oli nyt hiukkasen uusittu joulupainos.
Marjut: Hyvä, että sinullekin vielä löytyi!