Puhelinluetteloita jaetaan taas
perjantai 25. tammikuuta 2008 klo 19.06 kirjoittajana SaaraPuhelinluetteloiden jakaminen alkaa pääkaupunkiseudulla ensi maanantaina 28.1. Postin sivujen mukaan puhelinluetteloita ei jaeta asuntoihin, joissa se erikseen kielletään. “Ei mainoksia” -kyltti ei riitä kielloksi, sillä puhelinluetteloa ei katsota mainokseksi. Itselläni on ollut varmuuden vuoksi ovessa puhelinluettelot kieltävä kyltti jo toissavuoden puhelinluettelojakelusta lähtien, sillä minulla on internet, enkä tarvitse turhaan kuutta kiloa paperia.
Viime vuosien tuplaluettelofarssin jälkeen oikeastaan toivoisin, että mahdollisimman moni muistaisi oveensa tuon kiellon lätkäistä, jos ei luetteloita tarvitse.













Facebook-ryhmään
Tampereella ehtivät jo. Hitto että ärsyttää nuo roskapaperitiiliskivet, käyttöaste on tosiaankin pyöreä nolla. Täytynee tehdä lisäys ilmaisjakelunkieltolappuuni, ettei postinjakajan tarvitse survoa sitä toista satsia pikkuruiseen postilokerooni väkisin. Ekoissa luetteloissa on varmasti ollut työsarkaa ihan tarpeeksi.
Näin juuri aion toimia.
Kauankohan sitä lappua pitää ovessa pitää - eli kaunkohan se jakelu Helsingin alueella kestää? pari viikkoa?
http://www.puhelinluettelo.fi/omaluettelosi/helsinki_jakelupaikat_fonecta_vastauksia.php
Tuolta selviää, että luetteloiden jakaminen jatkuu jopa maaliskuun alkuun asti.
Puhelinluetteloissa on hyvei karttoja. Mutta en muista että niissä muuta hyvää - tai tarpeellista - oliskaan.
Lisäksi ainakin aiemmin jakajat on jättäneet luetteloita sellaisten ovien viereen, joissa ovea ei ole avattu. Siinäpä murtoveikoille kätsä tervetuloa-matto, jos ihminen sattuu vaikka olemaan toista kuukautta sairaalassa, matkoilla tai missä vaan… (juu, olen aina siirtänyt ne pois kun olen kulkenut ohi).
Ja kun Fonectan luettelo on saatu onnellisesti torjuttua, on seuraavana vuorossa Eniron luettelo, jonka jakoaikataulu on Helsingin seudulla 04/2008.
http://www.eniro.fi/pdf/ETD_aikataulut_08.pdf
Joten parasta on pitää lappu ovessa huhtikuun loppuun saakka!
Eikös olisi helppo laittaa oveen lappu: EI ILMAISJAKELUJA! Harva siitä luettelosta maksaa?
gaijin, kiitos! Yritin tuota tietoa etsiskellä, mutta en jostain syystä löytänyt, joten oletin, että molempien luetteloiden jakeluaika on sama.
Kalle, olisi se varmaan helppoa, mutta en tiedä tuostakaan tehoaako se puhelinluetteloihin, kun ovat olevinaan muun ilmaisjakelun kanssa eri kastissa.
No juu, niinku ne pizzamainokset. Eihän ne oo mainoksia kun ne on ruokalistoja. ttu.
(Ei oo muuten yhtään enää kolahtanut sisään kun laitoin kiellon turkiksi. Njääähä.)
Tuolla on valmiita kieltoja tarjolla jos ei jaksa kirjoittaa
Oho, siis: http://kielto.blogs.fi/