Luin yhden ns. tieteellisemmän artikkelin (Campbell, Colin: Consumption and the Rhetories of Need and Want), jossa yhtenä kuluttajan tarvetta (need) ja halua (want) erottavana tekijänä pidettiin ostoslistaa. Eli ne tuotteet, jotka tarvitaan, kirjoitetaan ostoslistaan. Ne, jotka halutaan, muistetaan ostaa ilman ylöskirjaamista.

Siis esimerkiksi itse en muistanut viikkoon ostaa rypsiöljyä, kun se loppui, mutta suklaata silti kannoin kotiin, vaikkei sitä ostoslistalla lukenut.

Eilen keskustelukumppani tosin naureskeli, että kyllä hän kirjoittaa suklaankin ostoslistaan. Hänelle suklaa siis kenties joko näyttäytyy tarpeena tai hän ei turhaan vaivaudu rasittamaan päätään kaupassa, vaan toimii nimenomaan ostoslistan mukaisesti. Vai voisiko kyse olla siitä, että sekä tarvitsee että haluaa, ja näin ostoslistalla varmistaa suklaan oston muistamisen? Monille ostoslista on tietysti myös tapa, johon kirjataan kaikki.

Minä teen ostoslistan melko harvoin. Vakiotuotteet, kuten maito, omenat ja leipä, muistan ostaa ilman listaakin, joten ne jäävät tämän tarve-halu -termistömäärittelyn ulkopuolelle. Arjessa ostoslistalla ei ylipäätään ole suurta merkitystä, mutta poikkeustilanteissa (juhlat jne.) turvaudun ylöskirjaamiseen aina.