Kulutusjuhla

Vain sata tavaraa

perjantai 27. kesäkuuta 2008 klo 12.57 kirjoittajana Mari Koo

Serenitas miettii tavaran määrää: “- - - mielessäni on pyörinyt toistuvasti tämä Time-lehden artikkeli, jossa kerrotaan 37-vuotiaasta Dave Brunosta. Hän on päättänyt vähentää henkilökohtaisesti omistamiensa tavaroiden määrän sataan. Dave pitää blogiaan Guynameddave, jossa hän listaa tärkeimmät esineensä ja niihin liittyvät pohdiskelunsa. Ideasta on syntynyt jo Facebook-ryhmäkin.

Yksinkertaistan jatkuvasti elämääni ja olen luopunut hankkimasta tarpeettomia tavaroita. Kierrätän ja korjaan. Silti tavaraa on edelleen sata- tai tuhatkertaisesti yli sen, mitä koskaan tulen tarvitsemaan. Tässä yltäkylläisyydessä sata tavaraa tuntuu äärimmäiseltä minimalismilta. Ja ehkä juuri siksi niin kiehtovalta.” (Mari Koo)

2 vastausta artikkeliin “Vain sata tavaraa”

  1. erkka kirjoittaa:

    Tuo Daven projekti on kiehtonut pitkään. Mieleni tekisi kokeilla samaa, mutta “mutta”-sääntöjä tulisi ehkä liikaa.

    Enemmän minua mietityttää, että miten tavaroista luovutaan. SPR:lle kannan säännöllisesti tavaraa ja kavereillekin tarjoan tasaisesti jotain, mutta on myös “rojua”, jonka luonnollinen poistuma olisi myyminen, mutta en vain osaa.

  2. tlducvn ptguelbaf kirjoittaa:

    ufav htakgc dlwqckea liedop cmjwqh omgyeqi umnwy

Jätä vastaus