Kulutusjuhla

What would Jesus buy? -leffa kasvattaa kulutuskritiikkiä

Eilen Kulutusjuhlan porukoiden kanssa suunnattiin katsomaan What would Jesus Buy -leffaa. Pintaliitoblogin puolelta voi lukea Oopan kommentit leffasta.

Eko-Matti osallistui myös Billyn tempaukseen helsinkiläisissä kauppakeskuksissa ja ansiokkaasti raportoi fiiliksistään heti tuoreeltaan.

Ylettömän shoppailun järjettömyys ja kulutuskulttuurimme nurjat puolet tulivat Reverent Billyn toiminnasta hyvin esiin ja sai taas päättämään, etten tänäkään jouluna osta tavaraa lahjaksi.

Elokuvan päätteeksi pastori kumppaneineen vielä kommentoi taustoja ja tekemistään yleisökysymysten perusteella. Ostaminen on niin syvääniskostunut toimintatapa, että kaikki eivät osaa sitä kyseenalaistaa, eli  ilmeisen moni kummeksuu ja hämmästelee toimintaa. Tietysti useat kiittelevät saarnamiestä kulutushysterian kritisoimisesta ja ryhtyvät pohtimaan esimerkiksi tuotteiden alkuperää.

Billyn vaimo ja tärkeä tekijä Stop shopping -kirkon taustalla eli Savitri D. totesi, että nykyinen viherkulutuksen muodikkuus on oma ongelmansa. Sen sijaan, että ihmiset vähentäisivät ostamistaan, he ostavat yhtä paljon tai jopa enemmän, koska voivat hankkia ”vihreitä” tavaroita omantuntonsa tyynnyttämiseksi.

Medianäkyvyyttähän Billy on saanut runsaasti nyt Suomessakin.

Suomalaisen Työn Liiton tekemän kyselyn mukaan keskivertosuomalainen aikoo käyttää joululahjoihin ja -valmisteluihin noin 365 euroa. Toivottavasti siitä summasta yhä suurempi osuus menisi hyväntekeväisyyteen tai palveluihin tavaramäärän kasvattamisen sijaan.

Lens Politica -festivaaleilla What would Jesus buy -elokuvaa pääsee katsomaan vielä huomenna perjantaina Andorrassa klo 21. Eilinen näytös oli myyty loppuun, joten varmasti kannattaa varata liput heti (mikäli niitä enää on).

Jenkkien kulutustottumuskesta kirjoittaa myös Jenni Järventaus Washingtonista: vaikka taantuma jyllää, niin kaikki on suhteellista:

”Keskivertoamerikkalainen elää leveästi; ei ole outoa, jos keskiluokkaisella perheellä on kolme autoa ja viiden makuuhuoneen talo, jossa kuusi taulutelkkaria. Tuokin ruokakaupan nuori pariskunta elää varmaan puolen miljoonan dollarin asunnossa ja ajaa valtavalla autollaan joka viikonloppu ostoskeskukseen shoppailemaan. Tähän Amerikassa ollaan totuttu. Erään anekdootin mukaan Richard Nixon esitteli Kiinan kommunistipuolueen pääjehuille 1970-luvulla amerikkalaisen alemman keskiluokan kotia. Kiinalaiset olivat äimänkäkinä, että kyseessä oli tavallisen sinikaulustyötekijän talo: niin ylellinen se oli verrattuna koteihin, joissa Kiinan eliitti asui.”

Lisäys: Myös Kulutusjuhlan Zepa kirjoitti omassa Kantapöytä-blogissaan leffafiiliksistään.

10 Comments

  1. Ja ajatukseen sopii luonnollisesti hyvin se, että et osta tätäkään leffaa (tai maksa lipusta) vaan lataat sen vertaisverkosta, olettaen tietysti että sulla jo on tietokone ja nettiyhteys.

  2. Jokivaris, en kyllä ymmärrä, miten tuo vertaisverkosta lataaminen ajatusmaailmaan sopisi. Billy vastustaa yletöntä kulutusta ja kannustaa maksamaan niistä tuotteista ja palveluista, joita on syytä arvostaa. Kyllähän hyvistä kulttuurielämyksistä on mielestäni syytä maksaa ja kannattaa sitä kautta myös Stop shopping! -meininkiä.

    Parempi tietysti, jos leffakokemuksen voi jakaa kavereitten kanssa (kuten me eilen teimme) eikä tarvitse hankkia sitä fyysistä esinettä eli dvd-levyä 🙂

  3. Heh – arvatkaas dissaako Taloussanomat tätä…. ja keskustelu siellä, OMG!!! Käykää vaikka huviksenne katsomassa ja lukemassa (siis en kehoita, mutta kun se vaan on niiiiin semmoista!)…

  4. Jos joku kaipaa ilmaisia ja ymmärtääkseni laillisia dokumentteja niin osoite on http://www.freedocumentaries.org/ . Mukana myös kulutuskritiikkiä.

  5. Polga, kiitos vinkistä ja varoituksesta, taidan jättää lukematta 🙂
    Kaisa, pitääpä tutustua tuohonkin joskus, kiitos!

  6. Talouselämä ei kylläkään dissaa 🙂

  7. Zepa, jep, tuo Talouselämän juttu on asiaa 🙂 Ja myös se lopussa oleva kritiikki Billyä kohtaan on samansuuntaista, mitä leffan jälkeen pizzan äärellä pohdittiin.

  8. Ok, minähän vain huutelen puskista, en ole leffaa nähnyt, mitä nyt satunnaisia otsikoita kun sitä on mediassa käsitelty viime päivinä.

    Billy, tai kukaan muukaan kuin minä itse, ei kuitenkaan päätä puolestani sitä, mitä tuotteita ja palveluita minä arvostan. Ja minä en pidä julkisuudesta saamani kuvan perusteella tätä elokuvaa sen kaltaisena kulttuurielämyksenä, josta olisin valmis maksamaan.

    En sano etteikö elokuvan tekijöillä ole todennäköisesti ollut hyvä ajatus, mutta jotenkin vain ajatus siitä, että joku maksua vastaan neuvoo minua kuluttamaan vastuullisesti vaikuttaa aavistuksen tekopyhältä.

  9. Jokivaris, minulle tämä leffa oli viihdettä niin kuin muutkin leffat. Toki Billyllä on sanomansakin, mutta menin tätä katsomaan saadakseni jotain tunteita tai ajatuksia herättävää (kuten elokuviin yleensäkin), ja kyllä tämän rainan tarjoaman lukuisat hihitykset olivat taatusti hintansa väärtejä 🙂

    Mutta makunsa kullakin: toiset tykkää katsoa leffoissa sellaisia pätkiä, joista minä en todellakaan maksaisi mitään ja jotka tarjoilevat maailmankuvaa, johon en todellakaan voi samaistua.

  10. Ammoin koulukirjassa väitettiin Sokrateen joskus torilla lausahtaneen: ”Kuinka paljon täällä onkaan tavaraa, jota en tarvitse!” Tämä fiilis tulee helposti esimerkiksi joulunajan mainoksia silmäilessä.

    Tuli mieleeni tuosta amerikkalaisen elämäntava kuvauksesta, miten joskus katsoin tv-pätkää, jossa Al Gore kannusti amerikkalaisia taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan. Jotenkin kuvaavasti tässäkin tapauksessa hän ohjeisti ostamaan tuotteita – sinänsä energiankulutusta vähentäviä, muistaakseni esim. jonkun peitteen vesisäiliön suojaksi. Kulutuksen suuntaaminen oli selvästi helpompi idea kaupata kuin kuluttamisen vähentäminen.

    [Mitä tulee leffojen maksullisuuksiin ja muihin, kukin tekee mitä tekee, mutta dokumentteja voinee mennä katsomaan ajatusten virikkeiksi, eikä kaupallisuuskritiikin mielestäni tarvitse tarkoittaa sitä, että yritetään kaikki saada ilmaiseksi. Ei kukaan sinne leffaan toisaalta pakottane tahikka siellä raivoisasti aivopese. Kävin katsomassa esimerkiksi ”Supersize me” -leffan, enkä siitä kokenut, että elokuvantekijä olisi halunnut päättää puolestani, mitä syön. 🙂 ]