Kulutusjuhla

Vauva-ajan hutiostokset

Lapsiperheisiin tarvitaan kaikenlaista. Välillä tehdään myös hutiostoja. Se selviää Project Mama -blogista, jossa Mama houkutteli muita kertomaan turhiksi osoittautuneita hankintoja. Kiitos Pialle vinkistä näihin!

Tässä muutama poiminta kommenttiosastolta:

Sonjuska:

”Lampaantalja Prismasta, 40 €. Haaveissani lapsi köllii pehmoisella taljalla jeesuslapsen lailla ja aistii pörröistä ihanuutta kaikilla aisteillaan. Vaunuissa talja käärii lapsemme lämpöiseen suojaan pahalta maailmalta. Todellisuudessa tyttö pelkää taljan pitkää karvaa ja mahallaan maatessaan ei voi hengittää kunnolla. Pienen köllihetken jälkeen keräämme valkoisia hahtuvia vaatteista, sohvasta ja tytön hengityselimistä, eikä talja edes mahdu vaunuihin.”

Melli:

”Hulluin ostos oli virkattu hempeäsävyinen nalle, joka soitti Fur Elise’tä tuutulauluna. Mitä lyhyemmäksi nallen ”vetonaru” kävi, tietysti sen hitaammaksi biisikin. Kuulosti kauhuelokuvan vinksahtaneelta taustamusiikilta.”

Dona:

”Mulla on kaksitoista kantoliinaa, mutta vain yksi lapsi. Aktiivikäytän yhtä silloin tällöin. Piti varmaan todistella itselleni että olen joku ihme attachment mama, vaikken kyllä ole.”

Rousku:

”läpinäkyvä tutti, jossa on reikä, josta sormen saa lapsen suuhun. näyttää hengityskoneelta.
käytettiin 5 sekunttia.”

Neppa:

”Itkuhälytin piti tietty myös saada. Ja siinä on videokamera ja nightvision ja vaikka mitä. Harmi vaan, että sen patterit kestää noin puoli tuntia kerrallaan ja se pitää kauheeta trätä-tä-tä ääntä koko ajan. Niin ja eihän sitä kameraa saa millään suunnattua niin, että se lapsi oikeasti näkyis kuvassa. Mä en vissiin oikein ymmärrä sitäkään, että me asutaan kaksiossa tällä hetkellä. Mun on lähes mahdoton olla näkemättä tota mukeloa koko aikaa.”

Puuhanurkka:

”Olen siis kaikessa viisaudessani ostanut esim. pitkähihaisia bodeja koossa 50-62 noin 50 kappaletta… Nyt hävettää. No, eipä tosiaan tarvitse murehtia, jos ei jaksa pestä pyykkiä.”

Ja sitten yksi tuote, jonka anonyymi kommentoija paljasti ja josta minulla ei ollut aavistustakaan:

”jep jep, niin noloa että ihan anonyyminä pistän 😉 Weledan välilihanpehmennysöljy. Korkattu vaan ei käytetty.”

4 Comments

  1. Mulla turhin ostos oli kantoliina. Käytin kamalasti aikaa eri liinojen ominaisuuksien ja sidontamenetelmien opiskeluun. Kertaakaan en sitten sitä kamalaa kangashirviötä käyttänyt. Kantoreppu on paljon käytännöllisempi.

  2. OMGLOL! Toivottavasti minuun ei hulluus iske missään vaiheessa, että tuollaisiin sortuisin! 😀

  3. Kyllä tuo ”välilihanpehmennysöljy” eli intiimiöljy on oikeasti ihan suositeltavaa kamaa. Väliliha muuttuu joustavammaksi ja periksiantavammaksi sitä käyttäessä. Sitä suositteli synnytysvalmennuksen vetäjä ja synnytyksen jälkeen synnytyssalissa kätilötkin nyökyttelivät sen käytöstä puhuttaessa hyväksyvästi.
    Se lieneekin ainoa ”turhuus” joka tähän mennessä on pienokaiselle hankittu 😀 Vaatteitakin luulin olevan liikaa, mutta tolla puklumäärällä niitä menee kyllä pyykkiin siihen tahtiin, ettei meinaa pesemään ehtiä ;D

  4. Meillä turhimpia olivat tuttipullot, joita hankittiin odotusaikana muutama, tuli rintapumpun kylkiäisenä pari ja saatiin käyttetyjä kassillinen. Pari olisi riittänyt ihan hyvin, koska korvikkeita ei tarvittu ollenkaan ja oman maidon syöttämiseen olisivat ne pari riittäneet mainiosti. Vellin syöttämiseen tarkoitetut tuttiosat jäivät korkkaamattomina pakettiinsa, koska vellejä ei syötetty ollenkaan, vaan äidinmaidosta siirryttiin suoraan puuroon.