»
Kellomuseo kerää tarinoita ja muistoja ensimmäisistä kelloista (via). Osallistujien kesken arvotaan joka kuukausi Leijona-rannekelloja kiitokseksi tarinoiden jakamisesta.
Minun ensimmäinen oikea kelloni oli muistini mukaan ehkä 7-vuotislahja, peruskello punaisella rannekkeella. Ja silloin 1980-luvulla taidettiin kovasti keskustella siitä, pilaavatko digitaalikellot lasten osaamisen tulkita perusviisarikelloja. (Mari Koo)
1 kommentti.
»
pni on vertaillut CDONin hintoja eri maissa: “Tanskalaiset saavat pulittaa tasan samoista levyistä postitettuna melkein kympin enemmän kuin ruotsalaiset. Me pääsemme hiukan halvemmalla, mutta ero sweedeniin on kuitenkin kuusi euroa. Vaikuttaa, hintoja katsellessa, että CDON naureskelee matkalla pankkiin ulkomaanpellejen kustannuksella. Olisi kiva tietää millä nämä erot hinnoissa perustellaan. Onko syy vain se, ettei naapurista voi tilata vaan pidetään ostaja oman maansa rajojen sisällä globaalissa internetissä?” (Mari Koo)
1 kommentti.
maanantai 3. marraskuuta 2008 klo 12.21 kirjoittajana Mari Koo
Veronpalautukset vuodelta 2007 maksetaan pankkitilille torstaina 4. joulukuuta. Tilinumeron voi ilmoittaa Verohallinnolle sähköisesti osoitteessa www.vero.fi/artikkeli/7443 viimeistään 23. marraskuuta.
Veronpalautuksia maksetaan 3,3 miljoonalle henkilölle yhteensä vajaat 2 miljardia euroa. Keskimääräinen palautus on 593 euroa.
Avainsanat: Laki &oikeus &politiikka, Vero
3 kommenttia.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008 klo 23.37 kirjoittajana Eko-Matti
Meidän lähi K-Marketissa osataan selkeästi ironia: Tänään tehdessäni ostoksia siellä kaiuttumistia kaikui mainos, jossa kerrottin että “Kauppias hoitaa homman”. Heti perään eetteriin tärähti Radio Novan uutiset, joissa ensimmäiseksi kerrottiin Keskon K-teamin päivien nujakoinneista. Siellähän kauppias jos toinenkin hoiti hommansa päätymällä putkaan.
1 kommentti.
»
Nanna kertoo San Franciscon edistyksellisestä toiminnata jätteiden suhteen: “SF:ssa ovat ne aikaisemmin jokaisessa kaupassa käytössä olleet, ilmaiset muovipussit kiellettyjä. Tilalle ovat tulleet paperikassit ja monissa ruokakaupiossa kassojen viereen on laitettu houkuttelevasti esille hyvin suunniteltuja kangaskasseja. Ei siis niitä rumia ja liian pitkäsankaisia, mitä itse Suomessa ostin paikallisesta K-Kaupasta. - - - Kesällä aloin oikeasti ihmetellä sitä, miten biojätteelle on oma paikkansa, paperille omansa ja muoville, metallille ja lasille oma yhteinen paikkansa. Miten voi laittaa muovin, metallin ja lasin sekaisin samaan paikkaan ja kutsua sitä kierrätykseksi? Pitihän siitä ottaa selvää ja niin hienosti SF:n kaupunki on järjestänyt, että muovit, metallit ja lasi erotellaan toisistaan mekaanisesti sekä käsipelin. Tuollaista Suomeenkin kiitos!” (Mari Koo)
2 kommenttia.
»
Norppa olisi ostanut kirpputorilta lasten syöttötuolin, mutta: “Alakerran kirpputorilta jo löytyikin sellainen vanha, valkoinen, kiva pinnatuoli mutta hintapyyntö oli 40 e! Törkeää sanon minä. Ensinnäkin olen vienyt sinne lahjoituksena paljon vaatteita, käyttötavaraa ja ihan suhteellisen asiallisia valaisimiakin. Olisin myös ollut valmis viemään vaihdossa vaikka yhden nojatuolin, jonka arvo olisi ylittänyt syöttuolin. Mutta ei. Siitä ei olisi ollut heille mitään iloa. Suhteeni kyseiseen kirpputoriin on siis päättynyt. Finito ja Caput! Tästä lähtien aion mennä merta edemmäs kalaan jos tarvitsen kirpputoripalveluita. Jokin raja sentään.” (Mari Koo)
1 kommentti.
perjantai 31. lokakuuta 2008 klo 10.44 kirjoittajana Mari Koo
Porkkanamafian toiminta laajenee nyt Tampereelle. Viikon päästä perjantaina 7. marraskuuta porganoijat suuntaavat Cafe Europaan, joka on luvannut käyttää illan lisämyynnistä 70 prosenttia energiainvestointeihin.
Ilta alkaa klo 17, ja luvassa on myös ohjelmaa mm. musiikin ja improvisaatioteatterin voimin.
Avainsanat: carrotmob, Eettisyys&ekologisuus, porkkanamafia, Tapahtumat
Ei kommentteja.
»
Jazmanaut pohtii taantuman voivottelua: “Haastateltu perheenäitikin valitteli, että hän joutuu tekemään nykyään lapsilleen ruoat ihka itse, eineksiä ja valmisruokia vältellen.
Erittäin kalliiseen designtakkiin pukeutunut eläkelläismummo valitteli ettei uskallakkaan ostaa uutta asuntoa. Maailmalla Hummer-autojen tuotantolinja on myytävänä. Ei kuulemma mene kaupaksi ja muutenkin bensasyöpöt kaupunki-maasturit pölyttyvät kaupoissa. Yksi jos toinenkin on valitellut siellä sun täällä, ettei uskalla kuluttaa enää entiseen malliin. Että pitää vallan miettiä, mitä tarvitsee.
Ja tätä kutsutaan taantumaksi?” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
»
Kirsimaria on shoppaillut tavallista enemmän: “On vähän huono omatunto. En ole vararikossa, mutta monta turhanaikaisen tuntuista ostosta lyhyen ajan sisään saa Koskelan Jussin minussa heräämään. Ehkä uusi tunne siitä, että tiedän jopa vuodeksi eteenpäin millä seuraavan kuun vuokran maksan, on osaltaan saanut kulutuskäyttäytymiseni muuttumaan. En ole ollut erityisen masentunut viime aikoina, joten sitä ei oikein voi syyttää, vaikka ostostelu onkin usein mitä terapeuttisinta toimintaa.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
torstai 30. lokakuuta 2008 klo 13.47 kirjoittajana Mari Koo
Lauantaina kaupat pitävät ovensa kiinni (lukuunottamatta tietysti niitä, jotka saavat olla auki kaikkina päivinä, kuten Helsingin asematunnelissa) pyhäinpäivän vuoksi.
Mutta sunnuntaina pääsee taas ostoksille, eli kaupat saavat olla avoinna klo 12-21.
Tästä alkaa taas marras-joulukuussa sallittu kauppojen sunnuntai-aukiolo. Sen katkaisee tosin heti reilun viikon päästä isänpäivä (9. marraskuuta). Itsenäisyyspäivä (6.12.) sattuu lauantaille, joten silloin kaupat ovat kiinni ja taas sunnuntaina (7.12.) auki.
Kaupppojen aukioloaikoja voi tutkailla Päivittäistavarakauppa PTY ry:n sivuilla.
Avainsanat: Palvelu ja palvelut, sunnuntaiaukiolot
6 kommenttia.
»
Ohari ihmettelee tuotteiden muotoilua, ja tällä kertaa erityisesti Doven kosmetiikkaa: “Yksi hyvä selitys tietysti on, että purkki pitää saada näyttämään valtaisan suurelta, vaikka oikeasti se sama 2 tai 3 dl niissä sisällä on kuin pakkauksen kyljessä ystävällisesti kuluttajalle ilmoitetaan. Miten saada vähempi enemmäksi? Muotoiluhenkilöpä ratkaisee asian niin, että hän venyttää purkin hiiirvittävän pitkäksi eli korkeaksi ja jos oikein kieli keskellä kämmentä hommansa tekee, vieläpä suipentaa niin pohjan kuin korkinkin. Jo vain näyttää 2 dl ainakin 2 l:lta!
Mitä sitten? Sitä sitten, että eihän tuommoiset helvetin astiat pysy pystyssä mitenkään suihkutelineissä!
- - - Ihmettelenpä samaan syssyyn myös, miksi tällaisia muoviastioita ei kierrätetä. Jotenkin äärimmäisen surullinen on ajatus kaatopaikasta, jossa kylki kyljessä pötköttelee hylättyjä, aidon kauneuden aineksia sisältäneitä (tai vielä sisältäviä, ks. yllä) epäkeskoja, onnettomia muoviputeleita. Kai niitä nyt johonkin voisi vielä käyttää?” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
»
Benrope kävi parturoitavana, mutta asiakaspalvelijan tila yllätti: “Kyniminen tapahtui totuttua verkkaisemmalla tahdilla, naisen liikkeet vaikuttivat hidastetuilta. Nuhaiseen nenääni leimahti pastillien alta viinan lemu. Ei kai se jumalauta ole humalassa? “Mitäsh näille pulishongeille pitikään thehdä?”, kysyi täti ja pudotti samalla ensimmäisen kerran kamman lattialle. Ei perkele, sehän oli kännissä kuin ankka! Ja tukkani kimpussa!
Enää ei oikein voinut poistua paikaltakaan, nainen kun oli jo päässyt vauhtiin. Toivoin sen kykenevän hönössäkin jonkinlaiseen suoritukseen, jonka pystyisi myöhemmin korjauttamaan. Onhan parturi kuitenkin leikannut elämänsä aikana hiuksia kymmeniä tuhansia kertoja. Rutiinilla vaan. Kampoja tipahteli lattialle tasaiseen tahtiin, kummasti niitä kuitenkin riitti. Leikkaaminen tuntui tapahtuvan jotenkin oudossa järjestyksessä ja kovin vaikeissa asennoissa.
Kun nainen kysyi onko tukkaa lyhennetty riittävästi nyökin kiivaasti myöntävästi. Lopussa piti vielä pelätä niskavillojen raakkausta, kun täti kaivoi partaveitsen esiin. Olin aivan varma, että niskani on kohta verillä mutta kuin ihmeen kaupalla selvisin vaurioitta.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
tiistai 28. lokakuuta 2008 klo 14.16 kirjoittajana Mari Koo
Kalliossa asumisen yksi erittäin hyvä puoli on se, että täällä on monpuolisesti erilaisia elintarvikkeita kaupan: etnisiä myymälöitä on useita, Hakaniemen halli täyttää monet tarpeet ja eettis-ekologisia kauppojakin löytyy. Samalla myös voi tukea muita kuin suurten kauppaketjujen myymälöitä.
Yksi kaupoista on Asoka, joka sijaitsee Torkkelinkatu 3:ssa, Hämeentieltä parinkymmenen metrin nousu.
Asoka on erikoistunut vegaanisapuskoihin. Tarjolla on siis runsaasti esimerkiksi erilaisia leivänpäällisiä, joissa ei ole eläinkunnan tuotteita. Ja tietysti kaupasta löytyy perustarpeita, niin jauhoja, maitotuotteita korvaavia kaura- ja soijavalmisteita, pastaa, valmisruokia, leipää, pakasteita, mausteita, keksejä, kahvia jne. Monet tuotteista ovat myös luomua.
Kauppa ei ole kovin suuri, mutta erikoistumisensa vuoksi sieltä löytyy melkoisen hyvät valikoimat kasvissyöjälle ja vegaanille. Hinnatkin taitavat olla aika kohtuulliset.
Hedelmiä ja vihanneksia kaupassa ei ainakaan toistaiseksi juuri ole, eilen näytti myynnissä olevan reilun kaupan appelsiineja.
Avainsanat: Eettisyys&ekologisuus, Ruoka ja juoma
3 kommenttia.
»
Mea suivaantui KOKKI-kattilan liian tiukkaan tarraan ja kirjoitti avoimen nettitekstin tuotteen myyjille: “Kun suuressa viisaudessasi päätit läimäistä teräskattiloiden kylkeen ne isohkot tarrat, joissa kerrotaan onnellisen ostajan nyt olevan uuden KOKKI-kattilan omistaja, niin mahdoitko ajatella ihan loppuun saakka. Otitko huomioon seuraavaa: kun kattilan Citymarketista ostanut henkilö kiiruhdettuaan kotiinsa haluaa sillä mitä pikimmiten tehdä siipalleen lauantaiehtooeinestä, niin mitä luulet, herra KOKKI-yhtiön tiedotuspäällikkö, lukeeko hän ne tarratekstit vai peseekö pois? No ei tod. lue, Vaan pesee. Tai siis yrittää pestä. Yrittää kolme tuntia pestä sitä maailmanlopun liimaa pois.” (Mari Koo)
3 kommenttia.
»
Maija kirjoittaa M-Brainin blogissa kotitalouspalveluiden ostosta: “Lokakuun alusta toimintansa aloittanut suomalainen Nextdoor on ensimmäinen ainoastaan kotitalouspalveluille omistautunut sivusto, jonka kautta kotitaloudet ja kuluttajat voivat ilmoittaa tarpeestaan ja kilpailuttaa työtehtäviä. Kenties näitä on useampia, mutta ainakin omaan korvaan tämä tuntuu aika tuoreelta ajatukselta?
Minulle siivoojan hankkiminen kotiin on jokin kangastus keitaasta autiomaassa - hieno unelma, mutta jotenkin hankalasti toteutettavissa. Laiskuus on vaatinut veronsa ainakin tähän päivään saakka. Kotityöpalvelun kautta ongelman voisi ehkä ratkaista helpommin? Ja kellonajasta riippumatta. Palvelun voi palveluntarjoajan mukaan tilata kotiin vaikkapa keskellä yötä. (Miksi muuten siivous tulee mieleen aina myöhään illalla?)” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
»
Mrs Morbidilla on kamerakuumetta, mutta ostaminen ei ole helppoa: “Miksei joku voi tehdä tätä mun puolesta? Käydä testaamassa kaikki ja sitten sanoa, että “tämä on sulle paras vaihtoehto”. Minua kun ei kiinnosta muu kuin se, että saan sellaisia kuvia kuin haluan. En millään jaksa ominaisuuksien vertailua ja lyhenteiden pudottelua.
Ja sitten kun runko on päätetty, niin sitten pitää miettiä salama. Onneksi se on varmaan helpompaa. Tiedän tarkkaan mitä tarvitsen ja mitä en, ja niiden hinta ei maata kaada. Sentäs.
Ongelma on siinä, että haluan vaan kuvata. Tätä on monen vaikea käsittää. Moni kuvauksesta kiinnostunut luulee, että haluan puhua kameroiden ominaisuuksista. En halua.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
»
Jams maistoi Pirkan Parhaat Sushiateriaa: “Pakettiin kuului viisi nigiriä, joista 2 lohta, 2 katkarapua ja 1 ilmeisesti surimia ja niiden lisäksi 5 makia, joista en hyvällä tahdollakaan osaa sanoa mitä niissä oli. Riisihän maistui styroksille, mutta en minä oikeastaan enempää siltä odottanutkaan. Paljon paremminkin voi itsensä ravita kuin tällä tuotteella ja jos sushi ei ole tuttu tuote, tällä ei takuulla kannata tutustumista aloittaa.
Paketissahan oli kuitenkin kaikki mitä tarvita saattaa, soijat, inkiväärilastut, wasabit jne. Mutta silti, pienellä vaivalla saa niin paljon parempaa suuhun laitettavaa.” (Mari Koo)
1 kommentti.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008 klo 15.00 kirjoittajana Zepa
Useampikin blogisti tai muuten vain ihminen on saanut Miksu Isojärven (nimi ehkä muutettu) vaalimainoksen suoraan inboxiinsa. Miksu väittää tekstissään, että vastaanottajan nimi löytyy hänen osoitekirjastaan. Voipa löytyäkin, jos se on joltain postituslistalta sinne kopsattu, mutta ainakaan minä en ole koskaan ollut tekemisissä hra Isojärven kanssa.
Kysymys kuuluukin siis, mikä postituslistan omaava instanssi on luovuttanut mailiosoitelistan Miksun käyttöön, ja onkohan se ihan edes luvallista saati moraalista? Voin laskea alle yhden käden sormilla ne suomalaiset puljut, joille olen avannut pääsyn oikealla nimelläni olevaan siviilipostilaatikkoon…
2 kommenttia.
»
Vaiheinen hämmästelee kirjamessujen lipunhintoja: “Tuohon myynti- ja markkinointitilaisuuteen on 13 €:n sisäänpääsymaksu aikuisilta ja 9 € lapsilta, eläkeläisiltä, varusmiehiltä ja opiskelijoilta. Se nyt vaan on liikaa siitä, että menee vastaanottamaan markkinointi-informaatiota.
Varsinkin tuo lastenlipun hinta hämmästyttää. Eikö koko kirja-alalle olisi viisaampaa tulevaisuuden turvaa se, että nuoret ja lapset tulevat tutuiksi kirjan toimivan käyttöliittymän kanssa?” (Mari Koo)
3 kommenttia.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008 klo 12.36 kirjoittajana Mari Koo
Syyskuun lopulla Vanhalla ylioppilastalolla järjestyssä ympäristöpäivässä Salla Tuomivaara totesi jotakuinkin niin, että meillä on vielä kulutuskysymyksissä tiettyjä tabuja, joita ei uskalleta nostaa esiin. Tällaisena hän mainitsi syntyvyyden pienentämisen: erityisesti länsimaihin syntyvä yksilö on myös massiivinen kuluttaja, joten olisi keskusteltava ympäristön hyväksi tehtävästä lisääntymisen rajoittamisesta.
Pari viikkoa sitten Leo Stranius kertoi Hullu juttu -ohjelmassa, miten hän ja kumppaninsa ovat keskustelleet lasten saamisen ekologisista vaikutuksista. Myös ohjelman kysymyspalstalla hän kommentoi aihetta:
“Mielestäni lapsien hankkimista kannattaa todella pohtia myös ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta. Kyseessä on yksilön kannalta potentiaalisesti kaikkein suurin yksittäinen ympäristövalinta. Kaikkien ei ole pakko hankkia omaa jälkikasvua. Omien lapsien hankkimisen sijaan yksi mahdollisuus on aina myös adoptio.”
Tänään Hesarin mielipidepalstalla on Reijo Koposen kirjoitus otsikolla “Ilmastotalkoot tulee aloittaa makuuhuoneesta.” Koponen ehdottaa lanseerattavaksi Stop kasvihuoneilmiöille -kampanjan, jossa tavoitteena voisi olla ihmiskunnan yhden lapsen politiikka.
Ehkä nämä havaintoni lasten eli kuluttajien määrän rajoittamisesta kertovat osaltaan siitä, että keskustelu kulutuksen ympäristövaikutuksista vähitellen voisi nousta oikeasti merkittävälle yhteiskunnalliselle tasolle. Kuten Tuomivaara taisi asian ilmaista, niin lapsen hankkimisen tai hankkimattomuuden vaikutukset ovat kuitenkin ihan toista luokkaa kuin sillä, vaihdetaanko energiansäästölamppuihin.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaista mielipiteenvaihtoa Koposen kirjoitus Hesarissa herättää.
Avainsanat: Eettisyys&ekologisuus, Laki &oikeus &politiikka
13 kommenttia.
« vanhemmat kirjoitukset uudemmat kirjoitukset »