tiistai 14. lokakuuta 2008 klo 10.17 kirjoittajana Mari Koo
Venla Hiidensalo pohtii alennusmyyntien houkutusta Hullujen päivien jälkeen: “Yhden halu myös ruokkii, ohjaa ja lisää muiden haluja. Kun yksi pysähtyy penkomaan vaatekasaa, on saman kasan ympärillä pian joukko muitakin uteliaita. Alennusmyynnistä ostetaan ihan mitä tahansa siinä paradoksaalisessa uskossa, että näin säästetään rahaa. Mietin tuntikausia jonottaessani, että lentoliput olisivat tulleet samanhintaisiksi jos olisin tehnyt jonotusajan töitä ja ostanut liput normaalihinnalla. Nyt Berliinin lennot ovat kuitenkin jo taskussa, eli sikäli jonotus kannatti.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
torstai 9. lokakuuta 2008 klo 14.02 kirjoittajana Mari Koo
Itäsuomalaisena sydämeni sykkii Eläkeläisten humpan tahtiin. Niinpä on syytä mainostaa nettikauppa Jokisen Valinnan Juoppohulluja päiviä: erilaista Eläkeläisten tavaraa alehintaan 8.-12. lokakuuta. Sitä paitsi tämä lienee hauskin versiointi noista kuuluista Stockan kulutushuumapäivistä! Myynnissä on mm. Paketoi paskahuussi uusiksi -paketti, joka sisältää useita Eläkeläisten julisteita vuosien varrelta. Ja tietysti paitoja, solmioneuloja ja muuta peruskamaa. (Mari Koo, kiitos vinkistä Kervålle!)
Ei kommentteja.
tiistai 7. lokakuuta 2008 klo 10.49 kirjoittajana Mari Koo
Verkkokauppa ilmoittaa nettisivuillaan:
“Nyt kaikki Stockmannin Hullujen Päivien tarjoustuotteet meiltä vieläkin edullisemmin tämän viikon ajan - hinnat voimassa heti!”
Mielenkiintoinen vastaveto keltaisten kassien ostohulinaan! (via Jahapaula Jaikussa)
Hullut päivät saavat tietysti kuluttavia blogaajia heräämään. Nei laittoi liikkeelle haasteen, joka kuuluu seuraavasti:
“Päätän, että jos ja kun taas päädyn Hulluille Päiville, harkitsen joka ostosta. Vaikka muut lappaisivat kamaa kärryyn miten tahansa nopealla syötöllä, aion joka jutun kohdalla oikeasti miettiä, onko kyse sellaisesta vaatteesta tai tavarasta, joka oikeasti ilahduttaa itseäni tai lahjan saajaa, ja jolle on käyttöä pidempään. Parasta olisi tietenkin jättää ostosreissu katselun tasolle, mutta joskus jotain oikeasti tarpeellista ja laadukasta löytyy edullisesti.”

5 kommenttia.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008 klo 11.41 kirjoittajana Mari Koo
Nei osaa hillitä itsensä suhteellisen hyvin tavallisessa vaatekaupassa, mutta: “Erikoistapahtumat ja ystävämyynnit saavat kuitenkin minut villiksi. Ne houkuttelevat sen takia, että tilaisuus kuullostaa ainutkertaiselta. Merkkivaatteita jopa 70 % alennuksella, kuka voisi vastustaa tarjousta? Varsinkin, kun ystävämyyntejä järjestetään jossain vähän syrjäisemmässä paikassa, jonne meneminen on jo itsessään salaseuramaista hymistelyä täynnä.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
torstai 12. kesäkuuta 2008 klo 9.58 kirjoittajana Mari Koo
Maurelita tiedottaa Pariisin alennusmyynneistä: “Pariisin kesäalet alkavat 25. kesäkuuta tänä vuonna - tiedoksi kaikille shoppailumatkailijoille ja jo paikan päällä vaikuttaville !
Virallinen taho alleviivaa alennusmyyntien alkavan klo 8 aamulla, sillä aiempina vuosina jotkut kaupat ottivat varaslähdön ja pitivät poikkeuksellisesti oviaan auki yli keskiyön, jolloin aletarjoukset tulivat voimaan kahdennellatoista kellonlyömällä. Myyjät eivät useimmiten saaneet ylityöpalkkioita tai ylipäätään korvauksia, mutta ammattiyhdistykset saivat näemmä korjattua epäkohdan.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
tiistai 12. helmikuuta 2008 klo 9.41 kirjoittajana Mari Koo
K-Supermarketeilla on menossa eilen alkanut ja huomenna keskiviikkona päättyvä Hedelmäisku: yli 20 erilaista hedelmää myydään eurolla kilo tai tuotepakkaus.
Ainakin eilen Kampin K-Supermarketissa oli melkoinen sutina, kun ihmiset kasasivat avokadoja, meloneita, viinirypäleitä, mangoja, verigreippejä, omenoita, banaaneja, papaijoita, ananaksia ja ties mitä mukaansa.
Tietysti kannattaa varautua siihen, että osaa hedelmistä pitää kypsytellä kotona, mutta toisaalta saa sieltä runsaasti niitäkin, jotka ovat heti syötävissä.
Ei kommentteja.
keskiviikko 30. tammikuuta 2008 klo 15.05 kirjoittajana Mari Koo
Tällä hetkellä ainakin kahdella tuotevalmistajalla, Hackmanilla ja Finlaysonilla, on kampanjat, joissa voi viedä vanhat tavaransa (kattiloita ja vuodevaatteita) kauppaan ja ne annetaan eteenpäin uusiokäyttöön tai hyväntekeväisyyteen. Samalla asiakkaalle luvataan kampanjaetuja, mutta mitään ostovelvoitetta uusia tuotteita kohtaan ei toki ole.
Finlaysonin kierrätykseen päätyvät tuotteet menevät Pelastusarmeijan kautta eteenpäin.
Hackman kierrättää kattilat, pannut ja muut tuotteet uudelleenkäytettäviksi Kuusakosken tehtaille, joissa niistä valmistetaan esimerkiksi kännykän osia tai rakennuspalkkeja, kerrotaan Finfoodin uutisessa. Jostain syystä Hackman ei kampanjasta kerro edes tuon tiedotteen vertaa omilla nettisivuillaan.
Mielestäni olen nähnyt jotain mainoksia, joissa asiakkaalle luvataan esimerkiksi 20 prosentin alennus uudesta tuotteesta, mikäli kattilansa kiikuttaa liikkeeseen.
En ole itse kertaakaan ostanut mitään niin, että olisin vienyt vanhoja tuotteitani tilalle. Vanhat vuodevaatteet saa nakattua kierrätykseen muutenkin. En tosin varmaan ole niitä, jotka vaihtavat tyynyjä ja peittoja niin usein, kuin Finlayson toivoisi: ilmeisesti peitot kuuluisi monien näkemysten mukaan vaihtaa muutaman vuoden välein, mutta meikäläinen koisii tyytyväisenä vanhempien vällyjen alla, kun ei mitään allergioitakaan ole.
Hackmanin kampanjassa hyvää on se, että talteen kertään sellaista, joka ei enää kelpaa käyttöön. Vanhan ja käyttökelpoisen tilalle uuden hankkiminen ei tietysti ole järkevin vaihtoehto.
Ei kommentteja.
perjantai 25. tammikuuta 2008 klo 19.06 kirjoittajana Saara
Puhelinluetteloiden jakaminen alkaa pääkaupunkiseudulla ensi maanantaina 28.1. Postin sivujen mukaan puhelinluetteloita ei jaeta asuntoihin, joissa se erikseen kielletään. “Ei mainoksia” -kyltti ei riitä kielloksi, sillä puhelinluetteloa ei katsota mainokseksi. Itselläni on ollut varmuuden vuoksi ovessa puhelinluettelot kieltävä kyltti jo toissavuoden puhelinluettelojakelusta lähtien, sillä minulla on internet, enkä tarvitse turhaan kuutta kiloa paperia.
Viime vuosien tuplaluettelofarssin jälkeen oikeastaan toivoisin, että mahdollisimman moni muistaisi oveensa tuon kiellon lätkäistä, jos ei luetteloita tarvitse.
10 kommenttia.
perjantai 25. tammikuuta 2008 klo 14.59 kirjoittajana Mari Koo
Ylioppilaslehden artikkelissa kerrotaan, että kaupparyhmät yhtenäistävät vanhenemassa olevien elintarvikkeiden alennuskäytäntöjä, jotta biojätteen määrä saataisin mahdollisimman pieneksi.
HOK-Elannossa alennukset ovat nyt pääosin 50 prosenttia. Aiemmin alennukset olivat 20-30 prosenttia.
Jutun mukaan samantyyppisiä suunnitelmaa on Tradekalla, jonka alle kuuluvat Siwat ja Valintatalo. Keskossa kaupoista vastaavat itsenäiset kauppiaat, joten siellä ei ryhmätasolta yhtenäistä alepolitiikkaa määritellä.
Oman havaintoni mukaan S-marketissa alelaput ovatkin nyt sellaisia keltaisia tarroja niiden perinteisten, punaisten sijaan. Ja kyllä, mieluusti ostan näitä alennettuja: “Parasta ennen” -päiväyksen umpeutuminen ei vielä tee tuotteesta mitenkään kelvotonta.
3 kommenttia.
keskiviikko 2. tammikuuta 2008 klo 14.23 kirjoittajana Mari Koo
Piipahdin viime viikolla ostamassa Lindexistä alushousut. Kassalla myyjä kysyi, haluanko, että ostosten summa pyöristetään ylöspäin seuraavaan tasaeuroon niin, että pyöristetty osuus menee Punaiselle Ristille. Tässä tapauksessa siis 3,40 euroa maksaneiden pöksyjen summa neljään euroon, jolloin hyväntekeväisyys sai 60 senttiä.
Useimmat oletettavasti tekevät kassalla samoin kuin minä, eli myöntävät pyöristämisen. Tuntuisi jotenkin törkeältä kieltää touhu ja siis olla kitsas, hyväntekeväisyydestä piittaamaton kuluttaja.
Toisaalta tämä on kuitenkin melkein hiukkasen liian tungettelevaa hyväntekeväisyyden tekemistä. Tietysti Lindex harjoittaa, kuten aina näissä kuvioissa, myös oman imagon parantamista. Monessa tuotteessa on näitä “tästä menee 10 senttiä tarkoitukseen x” -kampanjoita, mutta tässä tapauksessa kuluttaja valitsee vasta kassalla, pistääkö rahaa hyväntekeväisyyteen vai ei.
Lisäksi tietysti pitäisi olla selvää, että se tässä tapauksessa antamani 60 senttiä todellakin menee hyvään tarkoitukseen. Taloussanomissa kerrottiin, miten hyväntekeväisyyden nimissä on maailmalla markkinoitu ilman, että touhusta on tehty mitään sopimuksia yritysten välillä. Tällaisten tapausten julkitulo tietysti nakertaa kuluttajien luottamusta.
Mieluiten itse hoidan hyväntekeväisyyteni suuremmilla kertalahjoituksilla. Toki näitä pieniäkin voi välillä tehdä, mutta alkaisi varmaan ahdistaa, jos kovin usein kaupassa kysyttäisiin, että voidaanko loppusummaa pyöristää ja ohjata milloin mihinkin. Kuten järjestelmällisesti sanon “ei” kaupungillä myös feissareille.
2 kommenttia.
perjantai 21. joulukuuta 2007 klo 20.34 kirjoittajana Mari Koo
Vuoden alussa järjestetty Levyale saa jatkoa nyt tammikuussa, uutisoi Taloussanomat.
“Levy-yhtiö EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki vahvistaa, että levyale on jälleen tulossa. - - -
Käytännön järjestelyjä hoitavasta Ääni- ja kuvatallennetuottajista (ÄKT:sta) ei heru joulumyynnin kuumimmassa vaiheessa tietoja kampanjasta.
Viime vuonna ale alkoi loppiaisen jälkeen ja siinä oli mukana yli 200 kauppaa eri puolilta Suomea. Alennukset olivat 30–70 prosenttia.”
Levyalen nettisivut saivat vajaa vuosi sitten blogaajilta melkoisesti kritiikkiä, ja keräsin kommentteja Kulutusjuhlaan. Toivottavasti tänä vuonna ÄKT on ottanut vinkeistä opikseen.
(Suvikolle kiitos aiheen vinkkauksesta!)
Ei kommentteja.
lauantai 1. joulukuuta 2007 klo 16.37 kirjoittajana Mari Koo
Qimki haastoi Kulutusjuhlan osallistumaan ja linkittämään. Eli siis:
Joulupata-keräys on täällä taas ja blogeissa viihtyville on oma pottinsa nimeltä Bloggaajat. Menkää ja pistäkää virtuaalisesti roposenne!
1 kommentti.
perjantai 19. lokakuuta 2007 klo 10.48 kirjoittajana Mari Koo
Netistä halvalla mainitsee lehtien tilauslahjat: “Esimerkiksi Tieteen kuvalehti antaa MP4-soittimen, Kunto plus tarjoaa juoksutakin tai harjoittelusetin, ja FM-lähettimen tai taskulampun tarjoaa National Geographic.
Kuinka se toimii: Saat pienellä summalla kalliitakin tavaroita, ja pari lehden numeroa. Näitä lahjoja jaetaan tietysti siinä toivossa, että tilausta jatketaan. Mikään ei kuitenkaan pakota näin tekemään.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
torstai 20. syyskuuta 2007 klo 18.09 kirjoittajana Mari Koo
Ollilta bongattu tieto: pienet, nätit ja kätevät Moo-käyntikortit ovat tämän kuun loppuun asti tarjouksessa eli normaalihinnasta lähtee 25 prosenttia pois. Kortit saa siis trendikkäästi personoitua omilla valokuvillaan. Alennuksen saaminen vaatii, että maksusivulla käyttää koodia BIRTHDAYMOO. (Mari Koo)
1 kommentti.
torstai 30. elokuuta 2007 klo 10.45 kirjoittajana Mari Koo
Threadlesilla on just nyt t-paitoja alehintaan koulujen alkamisen kunniaksi (via): 10 dollaria eli n. 7,50 euroa kappale. Itse tilasin jenkkifirmasta paitoja kesäkuussa ja aika nopsaan tulivat. Ja muistuttettakoon, että Atlantin toiselta puolelta saa tilata ilman tullimaksuja 45 euron arvosta tämänkaltaista tavaraa. (Mari Koo)
1 kommentti.
tiistai 26. kesäkuuta 2007 klo 13.35 kirjoittajana Mari Koo
Etelä-Suomen lääninhallitus aikoo tarkkailla tehostetusti kauppojen ja myös palveluyritysten hintamerkintöjä, kertoo Taloussanomat. Tarkastajat peräti jalkautuvat kaupungille ja antavat tarvittaessa huomautuksia yrityksille.
Erityisesti tähän aikaan vuodesta alehinnat huomataan:
Kauppiaat markkinoivat mielellään isosti prosenttimäärällä. Kuluttajalla on kuitenkin oltava lopullinen eurohinta tiedossa, kun hän menee kassalle. Laskimella ei tarvitse alkaa laskemaan.
Nyt siis voin perustella itselleni alennusmyynnissä piipahtamista myös sillä, että samalla tarkkailin hintamerkintöjä. Tässä tulos:
- Korvakorut pikkuliikkeessä, kaupassa merkinnät, että alennus kaikista tuotteista 30 prosenttia. Kaupassa ei ollut kuitenkaan, ainakaan kovin selvästi, näkyvillä mitään aletaulukkoa eikä tuotteisiin oltu laskettu alehintaa valmiiksi. Ei vaikuttanut ostopäätökseeni, sillä osasin laskea suunnilleen oikein, kuinka paljon alunperin 5,90 euron hintaiset korvakorut tulivat maksamaan.
- Hennes&Mauritzin ruudullinen hame, alkuperäinen hinta 24,90 euroa, hintakyltti lupasi pois 50 prosenttia ja alennettu hinta näkyi selvästi myös tuotteen hintalapussa.
- Intersportista flipflop-sandaalit. Punainen hintalappu kertoo selvästi uuden hinnan eli 9,90 € (alkuperäinen hinta 19,90 €).
Mitäs te muut olette alesta shoppailleet ja ovatko hintamerkinnät olleet selkeät? Ja häiritseekö se, jos esillä on vain alennusprosentti, mutta ei lopullista hintaa? Kuvitteletko osaavasi prosenttilaskun sujuvasti jopa ilman laskinta vai tuleeko yllätyksiä?
3 kommenttia.
torstai 21. kesäkuuta 2007 klo 8.10 kirjoittajana Mari Koo
Uutisoinnin mukaan keskiolut on nyt ennätyshalpaa:
Panimot arvelevat, että vuodenvaihteessa voimaan tuleva uusi alkoholilaki nostaa halvimpia hintoja roimasti.
Laki edellyttää, että yksittäin ostetun olutpullon on oltava yhtä halpa kuin halvimmassa monipakkauksessa eli “sikspäkissä”, “mäyräkoirassa” tai korissa ostetun pullon.
Lehtimainosten perusteella yksi kesän hittituotteiksi pyrkivä näyttää olevan kotikäyttöinen oluthana ja juomanviilennin. Kuninkaallisella Princess-nimellä myytävässä tuotteessa on tosin hankalampi niitä tarjouskaljoja hyödyntää, sillä laitteeseen kelpaa vain viiden litran oluttonkka.
Tietysti juhannukseen kuuluu myös hyvä ruokaa ja grillimakkara. Silmiini sattui mainos makkaraputkesta, josta ainakin jonkinlaista hupia saisi juhannukseen.
Kulutusjuhlan puolesta toivotan joko sopivasti kulutusvapaata tai kulutuksellista juhannusta ja samalla kiitän lukijakuntaamme: sivustomme yksivuosijuhla meni jo keväällä, mutta eipä tullut silloin noteerattua.
Lomallakin saa pistää palautetta ja kulutuskokemuksia sähköpostiini (mari.koistinen (at) gmail.com), vaikka oletettavasti myös täällä on hieman hiljaisempaa kirjoittelun suhteen.
3 kommenttia.
torstai 31. toukokuuta 2007 klo 17.20 kirjoittajana Mari Koo
VR:n Lomapassi lienee jo monille tuttu tuote: kolmena päivänä kuukauden sisällä saa matkustaa rajattomasti pika- ja Inter City -junien 2. luokassa. Normaali hinta passille on tänä vuonna 119 euroa ja opiskelijoille, junioreille ja eläkeläisille 59,50 euroa.
Myös Matkahuolto tarjoaa keveämpää hintaa linja-autolla liikkumiseen Bussipassin muodossa. Bussipassia myydään ympäri vuoden. Seitsemän päivän Bussipassi maksaa 149 euroa ja 14 päivän 249 euroa, ja sillä saa siis rajattomasti reissata koko maan linja-autovuoroilla (paitsi pääkäupunkiseudun ja Turun lähiliikenteessä).
Ei kommentteja.
tiistai 22. toukokuuta 2007 klo 12.46 kirjoittajana AJ
Eilen soitin takaisin minulle tuntemattomaan numeroon. Automaattivastaaja ilmoitti minun soittaneen Sampo-pankin palveluneuvontaan ja kehotti minua odottamaan rauhallisesti vapaata asiakasneuvojaa.
Rauhallisesti? Odota rauhallisesti, pankkiasianne ratkaistaan tuossa tuokiossa.
Eikä minulla ollut edes mitään pankkiasiaa. Lopuksi sitten selvisi, että kyseessä olisi jonkin sortin vuosikatsaus, missä halutaan selvittää raha-asioitani kyseisessä pankissa. Maksuton tietysti.
Jos sieltä saa kivan lahjan, niin lupaan harkita. Muuten olen kyllä hyvin tietoinen olemattomista rahavirroistani tällä hetkellä.
2 kommenttia.
tiistai 24. huhtikuuta 2007 klo 9.49 kirjoittajana Mari Koo
Parhaillaan ovat käynnissä pokkariviikot, eli pehmytkantista luettavaa saa ajatuksella “kympillä kolme” kirjakaupoista ja muista pokkareita myyvistä paikoista. Ja myös netistä: AdLibriksellä on tarjolla pokkareita 3,30 euron hintaan, ja bonuksena se, ettei nyt tarvitse maksaa edes toimituskuluja. (Mari Koo)
1 kommentti.