Syksyinen pohtii eroa opiskelu- ja työaikaisen kulutuksen välillä: “Mietin, miksi olin eettisempi ja anteliaampi silloin, kun minulla oli vähemmän rahaa. Silloin en esim. voinut kuvitella ostavani muuta kuin reilun kaupan kahvia ja teetä. Nyt kaupassa laukkuun saattaa sujahtaa helpoin ja nopein saatavilla oleva versio. Musta tuntuu, että köyhyys teki mulle hyvää. Silloin ajattelin enemmän toisia. Toisaalta nyt en ehkä ole enää niin jäykkä ja nipo, että näkisin jokaisen ostosvalinnan maailmantilaa olennaisesti muuttavana. Saatoin silloin jumittaa kaupan hyllyn eteen kykenemättä ostamaan yhtään mitään, jos eettistä valintaa ei ollut saatavilla.” (Mari Koo)

Soijasuikaleet ovat nykyisin ruokakaappini perusaines. Ne kelpaavat mainiosti lihaa vastaaviksi tuotteiksi esimerkiksi erilaisiin wokkeihin ja kastikkeisiin.

Soijasuikaleet ovat myös edullisia: tuollainen Soyappetitin pussi (josta myös kuva) maksaa n. 2,50 euroa S-marketissa tai Alepassa, mutta koska tuotteet turpoavat, niin 250 gramman pakkaus riittää useampaan kokkauskertaan. Suikaleet ovat siis myös varsin edullinen raaka-aine.

Lisäksi soijasuikaleita myydään kilotavarana esim. Punnitse ja Säästä -liikkeessä.

Soijasuikaleiden rakenne on mielestäni hyvä. Ja mainiota on, kun pakkauksen voi ostaa kaappiin ja se säilyy pari vuotta huoneenlämmössä. Eli soijasuikaleita voi ostaa ikään kuin varalle ihan huoletta.

Oleellista on tietysti maustaa soijasuikaleet mielensä mukaan ja hyvin, niin kuin muutkin vastaavat tuotteet (soijarouhe, -palat ja -hiutaleet), koska muutenhan ne eivät maistu miltään.

Dodo ry:n ottaa tänään vauhtia Megapolis 2023 -festivaaliin järjestämällä Minipolis-tapahtuman klo 17-20 Demos Helsingin tiloissa (Laivurinkatu 41).

“BKT kasvaa länsimaissa, mutta onnellisuus ei. Samalla ympäristöongelmat pahenevat. Tarvitaan siis uusia avauksia. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan!”

Mukana on mm. graffiti-kronikoitsija Tuomas Jääskeläinen, Koneen design-johtaja Anne Stenroos, kaupunkitutkija Panu Lehtovuori ja Avain-kustantamon Anna-Riikka Carlson.

Espoon Cinéssä pääsi katsomaan John Websterin Katastrofin aineksia -dokumentin ensi-illan. Dokumentti tulee teatterilevitykseen noin kuukauden päästä. Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa Webster ja tuottaja kertoivat ajatuksia aiheesta ja leffan teota.

Eko-Matin kanssa todettiin, että varsinaisesti mitään uutta faktaa leffa ei tuonut meille. Dokkari selvitti ilmastonmuutoksen perustaustoja, mutta tietysti tuollaisessa pätkässä joudutaan vähän vetämään mutkia suoriksi.

Websterin tavoite oli käsitellä vakavaa asiaa viihdyttävästi, ja siinä dokumentti onnistuu.

Omasta mielestäni dokumentti oli pitkälti myös parisuhteen käsittelyä, sillä siinä Webster käy keskusteluja paljon nimenomaan vaimonsa kanssa. Se on tietysti luonnollista, kun kyse oli perheen yhden vuoden öljydieetistä.

John Webster (vas.) ensi-illan jälkeen.

Webster sanoi keskustelutilaisuudessa, että vuoden ajan heidän kotinsa useimmin kuultu lause olikin “oota, mä käyn kameran”. Ja tietysti vain pieni osa kaikesta materiaalista on mahtunut vajaaseen 90 minuuttiin.

Websterin mielestä oleellista olisi pyrkiä tekemään edes jotain sen sijaan, että turhautuisi täydellisyyttä tavoitellessaan. Dokumentissa näkyi kuitenkin Websterin omakin syyllisyys ja se, kuinka tieto lisää tuskaa.

Itse ajelin Tapiolasta Helsingin puolelle dokkarin jälkeen fillarilla. Vastaan tuli runsaasti henkilöautoja, ja väistämättä taas mietin, onko jokainen noistakin ajoista oikeasti tärkeä. Websterin perhe eli dokumentin mukana puolisen vuotta ilman autoa, mutta sitten kuitenkin hommasivat nelipyöräisen, jonka polttoaineena käytetään biodieseliä.

Muovin Webster valitsi dokumentin kohteeksi kuulemma siksi, että se konkretisoi ilmastonmuutosta. Ja kieltämättä katselen parhaillaan ympärilleni niin, että havainnoin joka puolella muoviesineitä. Päivän Hesarissa oli Websterin haastattelu (€), jonka mukaan hän nyt käsittelisi dokumentissa enemmän ruuan ympäristövaikutuksia. Webster miettii, tuliko dokumentissa keskityttyä liikaa muoviin:

“On vaara, että vain se jää ihmisille mieleen. Muovikin tosin muistuttaa, kuinka riippuvaisia olemme öljystä. Sitä paitsi muovi pysyy ravintoketjussa sata tuhatta vuotta. Kun kokosivilisaatiomme on kadonnut, muovikääreet ovat yhä jäljellä”, Webster huomauttaa.

Lisäys 25.8. eli mitä muut kirjoittavat ensi-illasta:

Askeettiseksi hedonistiksi itsensä määrittelevä Leo Stranius jäi pohtimaan, mistä hän voisi vielä luopua: “Ehkä lämpimästä vedestä, tai sähköstä. Pitäisikö ainakin sulkea kaukolämpöpatterit ja hankkia tilalle sähköpatterit, jotka saavat energiansa tuulivoimasta.”

Myös Serenitas suosittelee elokuvaa. “Monenlaisia tilanteita tulee eteen, jos aikoo selvitä ilman muovia.”

Näyttävällä kohulla lanseerattu, Stefan Lindforsin suunnittelemaan pulloon pakattu Plup-vesi on herättänyt laajaa kummastelua. Vihreän Langan pääkirjoituksessa Elina Grundstöm kertoi, että toimituksessa oli mietitty, josko kyseessä olisi vain ravisteleva kampanja ja tuotetta ei olisikaan olemassa. Hän totesi:

“Etusivun ilmoitus Helsingin Sanomissa ja Jorma Uotisen tähdittämä tv-spotti väittävät donitsinmuotoisen Plup-pullon ostamista ekoteoksi, koska kymmenen senttiä pullon myyntihinnasta lahjoitetaan Itämeren puhdistamiseen.

Sehän on valhetta. Vesipullon aiheuttamaa ympäristökuormitusta ei kymmenellä sentillä korvata. Sitä paitsi ostaja säästää saman rahan jo siinä, ettei joudu maksamaan pullopanttia. Kas kun Plup on ekoteko, mutta se ei ole palautuspullo.”

ButtUgly-Janne jatkoi pääkirjoituksen pohjalta mietintää siitä, ettei moista markkinointia pitäisi suvaita:

“Is there a dissing group I could join? In fact, could somebody please sue these persons for false advertising?”

Nyt näitä pulloja on sitten oikeasti havaittu kaupoissa. Jams kertoo:

“Olin itse aivan varma, että tämä on joku jekku. Mutta nyt olen konkreettisia pulloja Sokokselta löytänyt ja yhden kappaleen hankkinutkin. En ole sen sisältöä vielä nauttinut, en ole päättänyt pidänkö sen alkuperäistilassaan potentiaalisen keräilyharvinaisuuden vuoksi ;)”

Kuplattoman pulloveden myynti on Euroopassa ja Yhdysvalloissa laskenut alan jättien Nestlen, Danonen ja Pepsin tilastoissa. Plup on siis näidenkin lukujen valossa pahasti ajasta ja trendeistä jäljessä.

Kävin tänään osallistumassa Carrotmob-suunnitteluun. Kuten arvata saattaa, niin ajatuksia ja ideoita tästä kuluttajaliikehdinnästä ja sen toteuttamisesta sinkoili. Niitä on toki lennellyt jo pitkin nettiäkin. Ja lentelee edelleen ja toivottavasti innolla myös jatkossa.

Keskusteluja käytiin esimerkiksi suomenkielisestä nimestä, sloganista ja tietysti ensimmäistä porkkanaliikehdinnän tapahtumasta. Aivan vaivatonta ei ole keksiä esimerkiksi sopivia kohteita, sillä jenkkimallin mukaiset, “villit” pikkuliikkeet ovat Suomessa kovin vähälukuisia. Toisaalta kaavoihin ei ole syytä kangistua, joten ideaa toteuttavaa ajatusta voi kehittää eri suuntiin.

Kokouksen raportointia on tarjolla Jaikussa. Siellä näkyy mm. nimiehdotuksia, joita siis voi heitellä lisää.

Innokkaat joukkokulutusvoiman kannattajat saavat odottaa vielä hetkisen: ensimmäinen tapahtuma on tarkoitus järjestää näillä näkymin noin kuukauden päästä Megapolis-tapahtuman yhteydessä eli 27. syyskuuta.

Ajatuksia ja ideoita kerätään niin Facebook-ryhmässä kuin tilapäisessä wikissä. Myös linkkejä aiheeseen on tarjolla omalla sivullaan (linkit siirretty wikiin). Kaikenkokoava nettisivusto on tuloillaan.

Kirsi on nyt Jenkeissä ja havannoi ruuan kallistumisen: “Naistenlehdet kuitenkin pursuavat saastovinkkeja ja neuvoja, kuinka itse voi kasvattaa vihanneksensa ja leipoa leipansa. Jotenkin on sellainen kutina, etta Amerikka on hintatasoltaan vihdoin jollain tapaa normalisoitumassa (jos noin nyt voi edes sanoa) - tai ainakin naiden kasittamaton vimma tuhlata energiaa, luonnonvaroja, ruokaa ja ylipaataan rahaa on nyt saavuttamassa astetta normaalimman tason. Mutta sanokaa mun sanoneeni, elamme mielenkiintoisia aikoja.” (Mari Koo)

Yhdysvalloista alkunsa saanut kuluttajien vaikutusmahdollisuutta osoittava Carrotmob on rantautumassa Suomeen.

Ajatuksena on kannustaa pienehköjä kauppaliikkeitä ekologisempaan toimintaan tuomalla heille tapahtuman kautta kävijäryntäys. Kaupan tulee sijoittaa päivästä saamansa tuotto johonkin ympäristöystävälliseen toimintaan. Tutustu hommaan ja ajatukseen “Yritykset tekevät mitä tahansa rahasta” -ajatteluun Carrotmobin videon kautta.

Roope Mokka on pistänyt suomalaisista suunnitelmista tietoa Jaikuun, ja jo nyt syksyn aikana on odotettavissa ensimmäiset Carrotmob-liikehdinnät.

Ainakin itse olen mielelläni mukana tällaisessa touhussa!

Aiheesta on juttua myös Vihreässä langassa.

Qtean mielestä olympialaisissa olisi ollut jollekin yritykselle hyvä mahdollisuus imagon kehittämiseen: “Olisi niin siistiä jos joku urheiluvälinevalmistaja olisi isosti vetäytynyt näistä kisoista. Joku lapsityövoimasotkuissa ryvettynyt ja maineenpuhdistusta himoava, esimerkiksi Nike (Niken kuvahan on olympiamitaleissakin). Tämä olisi toki vähän vaarallista markkinointia, mutta edellytykset olisivat juuri nyt aivan kosmisen hyvät, sillä Niken mainokset on jo peitetty viattomanpuhtaalla valkoisella Adidaksen sponsorisopimuksen suojelemiseksi.” (Mari Koo)

Kannuvalimon Visa pohtii muovikasseja: “Muovikasseja on monenlaisia. Myös luonnossa hajoavia. Hassua on, että ne maksavat 10 centtiä enemmän kuin tavalliset. Eikö siinä olisi kätevä tapa ohjata käyttäytymistä?

Kaiken siunailun asemesta toivoisin asiallista informaatiota siitä miten ilman muovikasseja voidaan elää. Miten kotoa viedään roskat ulos hygieenisesti ilman muovipussukoita? Meidän taloudessa ainakin kotiin kantautuvien muovikassien ja ulos roskilla vietävien balanssi on lähes täydellinen. Vain harvoin tarvitaan erikseen ostettuja roskapusseja.” (Mari Koo)

Uusimmassa Nyt-liitteessä (30/2008, 13-15) Lenita Airisto kertoo, ettei koskaan käytä halpoja kertakäyttövaatteita.

“Mun ekologinen jalanjälki on aika pieni. Vaatteita ja tavaroita olen aina kierrättänyt. Multa lähtee pakkaukset ja sanomalehdet kierrätykseen. Appelsiininkuoret menee jätemyllyn läpi kierrätykseen. Ajan autolla, mutta en tee huviajeluita. En myöskään harrasta mökkeilyä.”

Toisinaan Lenitan elämä on vähemmän kivaa, ja sitten pitää irrottautua:

“Välillä tunnen itseni vanhaksi jouluomenaksi: olen täysin nahistunut, kun olen istunut tietokoneen ääressä liian pitkään. Silloin on pakko mennä ulos tai lähteä huvimatkalle Pariisiin tai Berliiniin.”

Nooh, eipä varmaan Lenita ole ainoa, joka uskottelee ekologisen jalanjälkensä olevan pieni, kun kierrättää eikä omalla autolla huruttele huvimatkoja. Esimerkiksi lentomatkat Eurooppaan voi sitten vaikka “unohtaa” omista laskuistaan. Mutta parempihan se, että edes jotain tekee ekologisin aatoksin kuin on tekemättä mitään.

Omaa ekologista jalanjälkeäänhän voi arvioida monilla nettilaskureilla, esimerkiksi tamperelaisella Ekotallaajalla.

Noora vieraili Punavuoressa sijaitsevassa, kierrätysmateriaaleja hyödyntävässä, toimistotarvikkeita valmistavassa Privat Casen liikkeessä: “Ostin Private Casesta mahtavan vihkon, jonka kannen taskuun saa oman käyntsärinsä (hyvä jos sen unohtaa vaikka töissä johonkin) ja lisäksi vihossa on käteviä taskuja sekalaiselle sälälle, viivain jne. Hauskinta on, että oman vihkon voi kota itse vihkobaarissa! Eri elementtejä voi vapaasti yhdistää ja luoda juuri sellaisen vihkon kuin kokee tarvitsevansa. Kätevää!” (Mari Koo)

Fast & Loud -blogissa kirjoitetaan kulutuksen ekobuumista: “Green badge –kuluttajiksi kutsutaan henkilöitä, jotka haluavat vaikuttaa ympäristövastuullisilta, vaikka he eivät oikeasti toimi niin. Altruismista tai rakkaudesta luontoa kohtaan ei siis ole kyse. Riittääkö näille kuluttajille tuote, joka vain näennäisesti on ympäristöystävällinen? Kuinka moni kuluttajista on oikeasti vihreä, ja kuinka moni haluaa vain ostaa puhtaan omatunnon ja näyttää hyvältä toisten ihmisten silmissä?” (Mari Koo)

Ostin elämäni ensimmäisen jalkapallon. Valinta oli helppo: olin tietoinen reilun kaupan palloista, ja koska Reilun kaupan Tähti sijaitsee lähellä kotiani, niin suuntasin sinne ostamaan pallon.

Minulla ei ollut käsitystä jalkapallojen hinnoista, mutta ajattelin, että kai sitä nyt ainakin kolmekymppiä voi pallosta maksaa. Kyseiseen palloon meni 26 euroa.

Myöhemmin suorittamani hintatarkkailu selvitti, että vastaava, tavallinen jalkapallo maksaa urheiluliikkeessä suunnilleen kympin vähemmän. Olisi varmasti hyvä, jos myös reilun kaupan palloja myytäisiin urheiluliikkeissä: silloin pallo saattaisi lähteä myös sellaisen kuluttajan mukaan, joka ei alunperin olisi juuri näitä palloja lähtenyt ostamaan. Ja samalla ehkä hiukkasen pistäisi ajattelemaan urheilutuotteiden alkuperää.

Hyvää omaatuntoahan näillä hankinnoilla itselleen hankkii: on mukava ajatella, että potkitun pallon tekijä on ehkä saanut vähän paremmat olot ja samalla on tukenut kenties esimerkiksi jonkun pakistanilaisnaisen tilannetta.

Tosin ajatusta tietysti himmentää se seikka, että muu varustus (kengät, housut, paita, sukat…) on todennäköisesti valmistettu oloissa, joiden tasosta minulla ei ole mitään tietoa enkä ostohetkellä ole edes tivannut, että mikä mahtaa olla vaatteen alkuperä.

Lisää tietoa reilun kaupan sivuilta: Hyvä tietää jalkapalloista.

Epävirallinen, mutta varsin kattavanoloinen, lista Suomen kirpputoreista oli minulle uusi tuttavuus. Kiitos löydöstä menee Focus on Fashion -blogin Sallalle, joka kirjoittaa: “Olen vahvasti sitä mieltä muutenkin, että pikkuriikkisten kaupunkien/kuntien kirppareilta tekee mahtavia löytöjä. Suurkaupunkien kirppishinnat ovat törkeitä, mutta kunnon junttikylissä niitä ei ole vielä tajuttu nostaa. :D”(Mari Koo)

Tallinnan reissulla ainoa myymälä, johon ehdottomasti halusin piipahtaa, oli Lush eli saippuaa ja muuta kosmetiikkaa myyvä liike.

Olin kuullut kehuja näistä luonnollisista raaka-aineista, pääsääntöisesti ilman säilöntäaineita ja muuta ylimääräistä myytävistä tuotteista ja halusin itse päästä tutkailemaan tarjontaa. Lushilla on toki nykyisin myymälä myös Suomessa eli Espoon Isossa Omenassa, mutta enhän minä siellä asti koskaan käy.

Lush oli kehujen väärti: myymälän tuotteet olivat suorastaan herkullisia ja valikoimaa oli jopa liikaa. Tallinnan myymälän myyjät olivat avuliaita ja ystävällisiä, sillä en tietysti ymmärtänyt vironkielisistä tuoteselostuksista mitään. Eli oikeastaan olisi kannattanut etukäteen tsekata netistä valikoimat ja hieman miettiä, mitä itselleen haluaisi.

Lush painottaa eettisiä arvoja: ei eläinkokeita, käsityötä, luonnollisia raaka-aineita, minimoidut säilöntäaineet, niukat pakkaukset jne. Tuotteet ovat yksinkertaisesti houkuttelevia, kuten Saara kirjoittaa:

“Lush on niin hieno juttu. Ilmeisesti Lushilla on jotain eettisiä perusteluja puolellaan, ja logon yhteydessähän mainitaan sanat fresh ja handmade, jotka voi nekin tulkita hyviksi asioiksi. No, vaikka onkin mukavaa tukea jotain erilaista ja ehkä eettistäkin, niin nämä aatteelliset näkökohdat eivät kyllä ole suoraan minun perustelujani Lushissa käymiselle. Nautin kun saan haistella eri tuoksuja (joita muuten on huonojakin) ja hipelöidä erilaisia aineita pöydillä ja kipoissa. Olen loputtoman ihastunut noihin saippuoihin: niitä on ihanaa nuuhkia ja sitten hyvän tuoksun osuessa kohdalle miettiä kuinka ison palasen haluan ostaa.”

Saippuoita siis saa ostaa haluamansa kokoisen möhkäleen. Tietystikään nämä eivät ole halvimpia mahdollisia saippuoita, mutta ainakin itse olen valmis näistä maksamaan. Ja valikoimien ääressä tekee mieli napsia useampaa tuotetta, joten oma ostosteni loppusumma oli useamman kympin kokoinen.

Mukaan tarttui mm. kiinteässä muodossa olevaa shampoota: myyjä kehui pienen palan riittävän lyhyessä tukassani 60-70 pesukertaan ja vaikka hiukan hassulta tuntui käyttää tällaista shampoota, niin hyvin se tuntui ensimmäisessä testissäni toimivan.

Lisäksi ostin mm. oliiviöljyä sisältävää saippuaa ja Baby Face -kasvojen puhdistussaippuaa. Sen jäljiltä iho tuntui miellyttävän pehmeältä.

Lisäys: Tallinnassa Lushin liike löytyy keskustasta Foorum-kauppakeskuksesta, osoite Narva mnt. 5.

Serenitas miettii tavaran määrää: “- - - mielessäni on pyörinyt toistuvasti tämä Time-lehden artikkeli, jossa kerrotaan 37-vuotiaasta Dave Brunosta. Hän on päättänyt vähentää henkilökohtaisesti omistamiensa tavaroiden määrän sataan. Dave pitää blogiaan Guynameddave, jossa hän listaa tärkeimmät esineensä ja niihin liittyvät pohdiskelunsa. Ideasta on syntynyt jo Facebook-ryhmäkin.

Yksinkertaistan jatkuvasti elämääni ja olen luopunut hankkimasta tarpeettomia tavaroita. Kierrätän ja korjaan. Silti tavaraa on edelleen sata- tai tuhatkertaisesti yli sen, mitä koskaan tulen tarvitsemaan. Tässä yltäkylläisyydessä sata tavaraa tuntuu äärimmäiseltä minimalismilta. Ja ehkä juuri siksi niin kiehtovalta.” (Mari Koo)

Sampsa söisi mieluusti enemmän ohraa: “Olen itsekin vähentänyt lihan pureskelua. Lounailla syön usein herkullisen kasvisvaihtoehdon kukkurallisen salaattiannoksen kera. Toissa viikolla söin muuten pitkästä aikaa ohraa. En ymmärrä miksi sitä ei tarjota useammin. Ohra on mielestäni riisiä makoisampaa ja tuntuu suussa mukavalta. Täytyykin laittaa ostoslistalle.” (Mari Koo)

Design Forum Finlandin Lähiostoksilla - Glocal Shopper -myyntinäyttelyn teemoja ovat eettinen ostaminen ja kuluttaminen, lähituotanto ja kotimaiset materiaalit ja raaka-aineet.

“Esimerkkejä valittaessa on painotettu luontoa säästäviä tuotteita, erilaisia ekologisia oivalluksia sisältäviä, kierrätykseen, energiansäästöön ja kestävyyteen perustuvia ratkaisuja. Mukana on huonekaluja, valaisimia, kodin pienesineitä, kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja ja vaatteita sekä kokoelma lastentuotteita.

Lähiostoksilla-näyttelyn tavoitteena on kannustaa kuluttajaa ympäristöystävällisempiin valintoihin ja tiedostamaan, miten tärkeä merkitys on tuotteen elinkaarella. Tilaaja, suunnittelija, valmistaja ja loppukäyttäjä ovat kaikki viime kädessä vastuussa tuotteen ympäristövaikutuksista.”

Näyttely on avoinna 13.6.–31.8.
Design Forum Finland, Erottajankatu 7, Helsinki
Ma–pe 10–19, la 10–18, su 12–18
Vapaa pääsy

Via Luksus

Pasi miettii uutista, jonka mukaan koiranpito saastuttaa autoa enemmän: “Säästäkää minut siis laskelmiltanne, ainakin näiltä älyttömimmiltä, joissa houkutellaan ihmisiä kuristamaan kaikki ilmastonmuutosta kiihdyttävät koirat ja hautautumaan kuoppaan. Alkaa kuulostaa jo Maon parhaimmilta tempauksilta. Keksikää mieluummin nopeasti sellaiset välttämättömyydet kuin ilman hiilidioksidilla tai ekologisilla ajatuksilla toimiva auto, öljytön muovi ja kaloriton rasva.” (Mari Koo)