Kriisi ei kaipaa urheilua maksullisilta tv-kanavilta eikä leffoillakaan myynti innosta: “Puhelinmyyjät varsinkin luulevat että urheilu on jokin taikasana, jolla myydään mitä vain. Hyi hemmetti. Ymmärrän vielä, että urheileminen itsessään - ihan itse omilla pikku lihaksillaan - on kivaa, mutta että maksaisi useasta urheilukanavasta voidakseen katsoa jotain suopotkupallokisoja sohvalla röhnöttäen ja keskiloluttölkkiä keskikehonsa päällä tasapainotellen?

En jaksa ymmärtää, ja todella ärsyynnyn aina kun yli-innokkaat myyntidroidit yrittävät myydä asioita minulle urheilulla. Ja leffoilla. Sillä vaikka pidänkin elokuvista, elokuva vaatii aina sen 1,5-2,5 tunnin ajallisen kertapanostuksen. Mikä ihmeen avain onneen on puoli tusinaa leffakanavaa, kun illassa ei ehdi tai edes jaksa katsoa kuin sen yhden? Sen sijaan sarjapainotteisilla viihdekanavilla ehtii katsoa useita eri ohjelmia illassa, mutta niitäpä ei juuri ole, koska elokuvat ja urheilu ovat muka jokin ihme tie onneen.” (Mari Koo)

Mainokset tekevät Elma-tädin hulluksi: “Vaikka itsellänikin on lapsia, ja ovathan ne joskus pieniäkin olleet, enkä siis ole sinällään mikään lapsivihuri, niin yksi mitä en kestä, en perhana soikoon vaan kestä, on mainoksissa esiintyvät lapset.

Uusimpana kauheutena pyörii nyt se oisko se Soneran mainos, jossa kersa puhuu äitilleen ja sanoo “kyllä mä pärjään” ja äiti vastaa “niin mäkin”.

Minusta tossa asetelmassa on jotain ihan saakelin kummallista. Ei äitien tarvi vakuutella puhelimessa pikkukersoilleen pärjäävänsä! Eikä kukaan juuri ja juuri puhetaitoinen kersa sano tolleen äitilleen! Siis voi muna.

- - - En voi enää myöskään kulkea metroasemilla, koska printtimainonta! Tämäkin kamaluus on jonkun teleyhtiön, ja slogan menee jotenkin että “ota nyt tohon kontakti”. Ja printtikuvissa on jotain niin hirveitä ääriteinejä! Ei teinit ole tollasia! Ei ainakaan melkein kukaan!” (Mari Koo)

Helen osti kolmisen vuotta sitten iPodin, joka ei tosin toiminut halutulla tavalla: “Soitin oli vähän väliä rikki ja huollossa, jo takuuaikana se vaihdettiin toimivampaan useaan kertaan. Reilu vuosi sitten takuu oli jo umpeutunut, mutta soitin lakkasi toimimasta, ja silloin lääkkeeksi keksittiin akunvaihto, operaatiolle kertyi hintaa 90 euroa. Nyt alkukesästä soitin taas vaan yhtäkkiä sammui, kesken käytön, ja tällä kertaa huollosta sanottiin vaan että kovalevy on sökö (lausunnon hinta 20 euroa), mutta tilalle saisi kuulemma “vastaavan” 250 eurolla! Kamoon hei, soitin maksoi ehkä kolmisen sataa aikoinaan uutena, ja on siis jo kerran korjattu 90:llä, ihanko tosissaan meinaavat että n. 400 eurolla saa tuotteen jolla käyttöikä täysin ohjeiden mukaan käytettynä on vajaa kolme vuotta? Ihan kaikkeenn ei kuulkaan meikäläinenkään suostu, joten ostettiinkin tilalle kätevä pikkuinen klipsisoitin, vain 39,90 euroa ja vielä väriltään hot pink!” (Mari Koo)

Jussi Paju selvittelee hämärää Laverto-nettipalvelusta yritykselle tullutta parintonnin laskua “domain-suojauksesta”, jota ei ole tilattu, mutta josta firma siis laskuttaa: “Nyt tullut lasku oli jaettu postilokeroon joko eilen tiistaina tai tänään keskiviikkona ja sen eräpäivä oli ollut jo maanantaina, eli 14.7. Käytännössä laskusta ei siis olisi voinut maksaakaan ajoissa, saati sitten edes huomauttaa 7pv huomautusajan kuluessa. Ottaen huomioon ajankohta ja toimintatapa, tämä haisee niin pitkälle että pakko penkoa syvemmälle.

Aloin nyt selvitellä asiaa, lähetin äsken Lavertolle reklamaation jossa vaadin tämän viikon kuluessa mm. tietoja tilauksen ajasta, tekotavasta ja sen tekijästä. En pikaisesti löytänyt firmasta tai pönkäleiden lähettämisistä mitään tietoja googlaamalla, joten homma on vielä melko alkutekijöissään.” (Mari Koo, kiitos Nickille linkistä)

Janne ärsyyntyy Postin toimimattomuudesta: “Pari viikkoa sitten tuli päiväpostin mukana lappu, jonka mukaan minulle on saapunut isokokoinen kirje, ja se olisi noudettavissa lähimmästä toimipisteestä (joka btw on hevonveessä). Ok, ei siinä mitään. Katson lapusta toimipisteen aukioloajat, ja ajattelin, että käyn hakemassa paketin (hah, kun oliskin edes paketti) iltalenkillä, reilusti ennen kahdeksaa. Lapussa siis lukee, että toimipiste on auki klo 8-20.00. No… ei se ollut.

Tänään sitten tuli lappu jälleen, että on isokokoinen kirje saapunut. Reippaasti menin hakemaan lähetystä hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa. En osannut enää edes yllättyä, että en tälläkään kertaa saanut pakettia mukaani. Tällä kertaa syynä oli se, että menin sinne liian aikaisin.” (Mari Koo)

Ilkka miettii hyvän maineen merkitystä silloin, kun kuluttajan kannalta tilanne on mennyt pieleen: “Ostin toukokuussa hyvät nahkakengät hyvämaineisesta ja luotettavaksi osoittautuneesta kaupasta. Viikon käytön jälkeen toisen kengän kantalapun reunus oli haljennut kahdesta kohtaa. Vein kengät kauppaan 31.5. ja niistä tehtiin reklamaatio maahantuojalle, ja myyjä valitteli, että menisi postituksineen ja muineen reilu viikko ennen kuin asia olisi käsitelty. Nyt, lähes kuusi viikkoa myöhemmin kengät ovat paikassa x, joka on ilmeisesti tuntematon niin kaupalle, maanahtuojalle kuin itsellenikin. En silti oikein jaksa olla kovin vihainen ko. liikkeseen ja tuotemerkkiin liittämieni positiivisten mielleyhtymien vuoksi. Tämän tekstin kirjoittamistakin emmin, koska asianosaisten leimaaminen ei tunnu reilulta. Kummallista.” (Mari Koo)

Kriisi kritisoi iPhone-kytkykauppaa: “Ei kuitenkaan mennyt päivä ihan täysin putkeen, eli lannistuin pikkaisen Soneran iPhone-hinnoittelumallista. Mitä infernaalista paskaa. Pahimmillaan fooni maksaa käyttäjälleen yli kaksi tonnia. Eivätkä mitkään tarjotut valmisratkaisut sisällä rajatonta tietoliikennöintiä. Ratkaisu on käsittämätön, kun miettii että operaattorit kauppaavat suhteellisen halvalla erillisiä rajattoman liikennöinnin paketteja.

Ja jos sulattaisikin sen, että fooni on kallis, niin en nyt vain yksinkertaisesti sulata pakkokytkyä. Ymmärrän kyllä, että jengiä houkutellaan asiakkaiksi kauppaamalla puhelimia normaalia halvemmilla hinnoilla siitä hyvästä, että sitoutetaan ne asiakkaiksi. Mutta sitä en hyväksy, että vaikka olisin valmis maksamaan koko hinnan kerralla, en siltikään saa puhelinta ilman liittymää - ja simmilukkoa. Eikö tuo nyt mene jo härskiydessään määräävän markkina-aseman väärinkäytön puolelle?” (Mari Koo)

Fatsoheze tarttuu päivän uutiseen: “HS: Markantalo pakottaa työntekijänsä palkanalennuksiin

Siinä on taas semmoista meininkiä, ettei paremmasta väliä. Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran harkitsette kodinkoneostoksia.” (Mari Koo)

Ravintola Nuevo Latino on lähettänyt Mikko Eerolalle sähköpostia, jossa ravintola uhkailee oikeustoimin, koska Eerola on kirjoittanut mielipiteitään ravintolasta sekä Eat.fi -sivuille että Jaikuun. Eerola kirjoitti ravintolan olevan kallis, palvelun ala-arvoista ja ruuan keskinkertaista, eli täysin normaalia palautetta, jota asiakkaan on oikeus kertoa.

Mutta sähköpostiuhkailukaan ei ravintolalla riittänyt: Eerola kertoo blogissaan, kuinka ravintoloitsija oli soittanut Eerolan vaimolle:

“Tänä aamuna ravintolan edustaja oli soittanut vaimoni työpaikalle suurlähetystöön ja antanut näille tuutin täydeltä. Kummallista että minun toimeni yksityishenkilönä voivat vaikuttaa vaimoni työhön suurlähetystön assistenttina.”

Kuten Pinserin Sami toteaa, niin on outoa, ettei siitä vuosien takaisesta ravintola Lehtovaaran tapauksesta ole otettu opiksi (sen on dokumentoinut mm. ButtUglyn Janne).

Keskustelu ja tilanteen seuraaminen jatkuu Jaikussa.

Lisäys:

Erkalla on tarkempi ja hyvä selvitys tapahtuneesta ja myös linkkejä eri tahoihin, jotka ovat aiheeseen reagoineet.

Lisäys torstaina 26.6.

Tapauksessa on otettu uusia askeleita. Eerola kertoi blogissaan seuraavaa:

“Update 25.6.08: Ravintolan omistavan Marainvest Oy:n edustaja lähestyi minua pahoittelevalla sähköpostilla. Keskustelemme asiasta puhelimessa tänään iltapäivällä.

Update II 25.6.08: Keskustelin Marainvestin johtajan kanssa. Hän lupasi yrityksen puolesta kirjallisen anteeksipyynnön vaimolleni, jolle on aiheutunut tapahtuneesta haittaa työpaikalla.”

HS:n uutisen mukaan tarjoilija on ylittänyt työnkuvansa:

“Nuevo Latinon omistavan Marainvest N&K -ravintolaketjun toimitusjohtaja Petri Naumanen  sanoutuu jyrkästi irti uhkailusta. Naumasen mielestä kyseessä on kahden ihmisen välinen nahistelu, johon ravintolalla ei ole ollut osuutta.”

Toisaalta selkkaus on saanut mielenkiintoisia käänteitä, kun ravintolapäällikkö kiistää HS:n jutussa tapahtumat. Eerola totesi Jaikussa eilen:

“Olipa yllättävä HS:n jatkojuttu. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä huominen tuo tullessaan. Ei mielestäni ollut ihan linjassa tapahtuneen kanssa. Lähetystöön kuitenkin soitti ravintolapäällikkö Kahlua Cestoni itse, yhteensä neljä kertaa kolmelle eri ihmiselle.”

Erkka jatkaa omassa blogissaan aiheen pohdintaa myös blogien ja kuluttajien näkökulmasta:

“Bloggaajien mielenilmauksessa oli myös piirteitä kuluttajien yleisestä varoituslaukauksesta yritysmaailman jalkojen juureen - haluttiin myös osoittaa, että tarpeeksi huono kohtelu saa huomiota verkossa ja sitä kautta myös mediassa.

(Meta)bloggaajille onkin tässä pientä pureskelemisen aihetta: pitäisikö aiheesta kirjoittaneiden bloggaajien kirjoittaa kohtuuden nimissä myös tapauksen loppuratkaisusta ja täten pehmittää ravintolan verkkonäkyvyyttä?

Vai onko sille tarvetta ja onko tapaus edes ratkennut?

Facebookissa sattui silmiini mainos, jonka otsikko oli “Ryyppää ilman krapulaa”. Mainos johdatti nettisivulle, jossa kaupattiin krapulan oireita vähentäviä pillereitä: 0,20 euroa + lähetyskulut 4,90. Tilausehdoissa hommaa tarkennettiin:

“Mikäli et jatkossa halua halua hyödyntää automaattista toimituspalvelua tulee sinun ilmoittaa asiasta 18 päivän kuluessa siitä, kun olen vastaanottanut koetilauksesi. Tämän jälkeen saat 4 viikon kuluttua ensimmäisen automaattisen Kaktus-kapseli toimituksesi. Se sisältää 45 kapselia joiden hinta on vain 26,90 EUR (arvo 37,80 EUR). Normaalit posti- ja toimituskulumme 5,95 EUR lisätään hintaan.

Tämän jälkeen saat joka 6. viikko uuden Kaktus kapseli toimituksen samaan edulliseen hintaan.”

Eli siis kuukaudessa saisi pulittaa ihan kiitettävän summan moisista kapseleista. Ja mistäs ihmeaineesta tässä on kyse?

“3 pientä kapselia jotka sisältävät meksikolaisen nopal-kaktuksen (Opuntia ficus indica. wikipedia) uutetta riittää ehkäisemään epämiellyttävän krapulan. New Orleansissa sijaitsevan Tulane Health Sciences Center:in suorittama tuplasokkotesti osoitti selvästi, että nopal vähentää oksettavaa oloa, janoisuutta ja huonoa ruokahalua jotka ovat krapulan pahimpia oireita.”

Just. No, tunnetusti hölmö ei ole se, joka pyytää.

Mutta jos joku nyt jostain syystä testailee kapseleita, niin mielelläni kuulen raportin!

Halo Efekti testasi Jyväskylän katsastuspalveluita: “A-katsastajista jäi todella miellyttävä vaikutelma kun taas K1-Katsastajista suuhun nousi kissanpaskan ja tiskirätin makuyhdistelmä sekä kylmätväreet selkäpiihin. Kyseinen K1-katsastajien naisparivaljakko loisti epäpätevyydellään ja nihkeällä asenteellaan.” (Mari Koo)

Eilen keskustelukumppani harmitteli, miten oli langennut matkapuhelinoperaattoriltaan saamaan markkinointipuheluun. Puhelussa oli kehuttu, miten nyt halutaan palvella asiakasta ja pienentää hänen puhelinlaskuaan vaihtamalla liittymätyyppi toiseen. Asiakas ilahtui ja tarttui tarjoukseen.

Vasta myöhemmin hänelle selvisi, että kyseessä oli määräaikainen liittymätyyppi. Tämän vuoksi hän on nyt sitoutunut maksamaan pari vuotta laskuja, vaikka haluaisi vaihtaa operaattoriaan.

Ilmeisesti vastaavat ja monet muut tapaukset ovat myös Kuluttajaviraston mielestä häiritsevän yleisiä.

“Markkinoinnissa annetaan vääriä tietoja, sopimusehdot ovat epäselviä ja asiakaspalvelu tökkii. Määräaikaiset sopimukset puolestaan kaventavat kuluttajien mahdollisuuksia vaihtaa operaattoria ja sitä kautta myös jähmettävät kilpailua. - - -

Yritysten käytöksestä saa sen kuvan, että kun ne ovat kerran saaneet sidottua asiakkaan itseensä määräaikaisella sopimuksella, asiakassuhdetta ei enää sen jälkeen tarvitse ylläpitää. Yritykset voivat tukeutua siihen, että matkapuhelinliittymän kaltaiselle välttämättömyyspalvelulle riittää aina asiakkaita, olipa palvelu sitten miten huonoa tahansa, toteaa tilaisuudessa puhunut johtaja Anja Peltonen Kuluttajavirastosta.”

Siis kysykää sopimusehdoista ja selvittäkää, mihin sitoudutte kytkykaupoissa, mobiileissa laajakaistoissa ja muissa operaattoreiden kanssa tehdyissä toimissanne. Erityisesti puhelinkeskustelussa on varmasti helppo langeta markkinointipuheisiin ja lupauksiin edullisista hinnoista.

Opilas on odotellut UPS:n pakettia, jonka piti tulla perjantaina: “Perjantaina soitin Uppelispuppelikseen, josta kerrottin, että lähetys ei tullut silloin, kun se oli myöhässä. Tulee maanantaina, kun se on myöhässä. Arvatkaa tuliko. Eilen en edes saanut yhteyttä Suomen Uppiskeikkaaseen, vaan puhelu yhdistyi Ruotsiin. Tänään tuli alvi- ja tullauslasku. Sain peräti jonkun kiinni Suomen Upaskasta. Tämä joku ensi kerran pahoitteli sitä, että kameraa ei ole saatu Vantaalta Itä-Helsinkiin samassa ajassa kuin toiselta puolen maailmaa Vantaalle. Paketin pitäisi tulla tänään. Ihan varmasti.” (Mari Koo)

Virkanainen törmäsi hankalakäyttöiseen meikkivoiteeseen: “Kevätauringon ruskettama naama kaipasi astetta tummempaa meikkivoidetta, ja tavaratalon liukaskielinen konsulentti suositteli sävyä tutusta Lumenen sarjasta. Ostin sen sen kummemmin pakkausta tutkimatta, koska voide oli tuttua lajia, jonka tiedettiin pysyvän hyvin tällaisellakin öljyisyyteen taipuvalla pärstävärkillä.

Kotona oli sitten edessä ikävä yllätys, kun eivät omat eivätkä edes elämänkumppanin näppivoimat oikein riittäneet meikkivoiteen pusertamiseksi ulos pullosta. Lopulta täytyi ottaa purukalusto apuun, ja puristaa pulloa hampailla. Sottaista puuhaa, sillä eihän siinä puteli suussa oikein edes näe, kuinka paljon voidetta ulos pusertaa.” (Mari Koo)

Kesäminkki ei ymmärrä DNA:n harjoittamaa mainoskehua: “Miten dna kehtaa mainostaa, että sillä on tyytyväisimmät ja onnellisimmat asiakkaat? Minä olen - voimatta itse asiaan valitettavasti vaikuttaa - heidän asiakkaansa, enkä minä ole tyytyväinen. Minä vihaan dna:ta! Minä vihaan sen huonoa kuuluvuutta: katkeilevia puheluita, kehnoa kenttää, ennalta-aavistamattomuutta, ja niiden mainoksiakin minä vihaan. Syvästi, katkerasti ja leppymättömästi. Pahinta kaikessa tässä on, etten voi äänestää jaloillani! Olen dna:n vanki; vihainen, katkera ja nöyryytetty.” (Mari Koo)

pni meni ostamaan kenkiä. Myyjä totesi, että halutut jalkineet löytyvät varastosta, mutta palvelualttiutta ei löytynyt: “Hiljaisuus kesti hetken aikaa, kunnes kysyin jotta saisiko niitä kenkiä jotenkin sieltä varastosta?

Kello on jo paljon eikä kukaan nyt jaksa käydä varastossa, kuulin tiskin takaa vastauksena.

Olin juuri siis kävellyt neljättä tuntia ympäri kaupunkia iso elin otsassa. Ja tämä henkilö tiskin takana ilmoitti, ettei kukaan jaksa palvella. Okei, ymmärrän toki, että kello oli kymmentä vaille sulkemisaika, mutta kamoon hei… ei sitä tarvitse olla idiootti. Jestas sentään. Jaksa!” (Mari Koo)

Elina kummastelee VR:n ilmoitusta ottaa lomapassit pois myynnistä: “Ilmeisesti en ole ollenkaan ainoa, jonka mielestä junaliput Suomessa ovat opiskelijahintaisinakin järkyttävän kalliita, sillä VR:n muutamana viime kesänä tarjoamasta, kolmen päivän rajoittamattomat junamatkat sisältävästä Lomapassista ehti tulla varsin suosittu. Itse asiassa liiankin suosittu, kuten kävi ilmi sunnuntain 25.5. Helsingin Sanomissa julkaistusta pienestä VR:n henkilöliikenteen markkinointisuunnittelijan haastattelusta. Haastattelija halusi tietää, miksi Lomapassista ei enää anneta alennuksia opiskelijoille, eläkeläisille tai lastenlipulla matkustaville, ja diplomaattisena ensin esiintyneen vastaajan mukaan “tuote kaipasi uudistamista”. Sitten häneltä lipsahti: “Passista on tullut nuorten suosikki, ja junat ovat olleet täynnä tavarahyllyjä myöten.”

Niinpä tietysti. Lomapassi kaipasi uudistamista, koska se oli liian suosittu!” (Mari Koo)

Kriisi huomautti kaupassa täysin pilalle menneistä Capo-patukoista aamupäivällä, mutta asialle ei oltu tehty mitään, kun Kriisi asteli kauppaan monta tuntia myöhemmin: “Pilaantuneet namit edelleen hyllyssä, kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Koska olin lievästi jo harmissani, pidin kassalla mieluummin turpani jo kiinni, sillä olisin saattanut sanoa rumasti - kahdeksan tuntia on tällaisissa asioissa mielestäni kuitenkin kohtuullisen säällinen asia panna asia kondikseen - mutta näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan pitänyt sanoa. Aamulla ne pilaantuneet Da Capot lienevät siellä edelleen.” (Mari Koo)

Valpuri tunnustaa harhaoppisuutensa, sillä hänestä iPod ei olekaan niin näppärä vekotin: “Kun laite menee jumiin, melko vähän on tehtävissä ennen kuin akku nyykähtää kokonaan. Nerokkaassa vekottimessa kun ei sanan varsinaisessa merkityksessä virtakytkintä olekaan.

Sen akut saattoi esimerkiksi ladata kytkemällä laturin pistorasiaan, tämän kanssa tarvitaan joka kerta läppäriä ja kaapelia läppärin ja soittimen väliin. En itse asiassa muista että se vanha soitin olisi kertaakaan mennyt vastaavalla tavalla sekaisin, tai että musiikin pyörittelyyn tietokoneella käytettävä ohjelma olisi kaatanut läppärin. Ensimmäiset kuulokkeet eivät hajonneet kahdessa viikossa. Ja nyt tulee pahin harhaoppisuus; minusta siinä oli loppujen lopuksi selkeämpi käyttöliittymä ja järkevämmin toimivat näppäimet kuin tässä nykyisessäni.” (Mari Koo)

My typo -blogin Leena kieltäytyy ostamasta tiettyä pakastepizzaa huonon tv-mainoksen vuoksi:

“Siinä on karmea jumpsuttava diskohumppahitti johon on tehty uudet totaalikauheat sanat. Jos sen mainoksen näkee meinaa jäädä biisi soimaan päässä mutta nykyään vaihdan kanavan saman tien pois. Jää siis pitsa ostamatta ja kulloinenkin tv-ohjelmakin usein loppuun katsomatta.
(En minä pakastepitsoja yleensä osta muutenkaan, mutta tuota nyt en ainakaan.)”

Myös Kirsi Haapalan mielestä useat tv-mainokset ovat ärsyttäviä, tässä pari esimerkkiä:

* Hei toi on täydellinen nollaplus. Ei yhtään rasvaa eikä lisättyä sokeria. Tosiaan!
(Aargh! En kestä niitä jääkaapilla tai uudessa versiossa telkan ääressä tyhmiä puhuvia Vitalinea-naisia. Enkä muuten osta tommosta turhaa vitalinea vaikka mikä olisi.)

* Arvaa miksi sä oot hölömö? Joku grilliruokamainos, jossa jälleen kerran surkeasti epäonnistutaan sketsinteossa. Koska mainosmiehet vaan ei osaa olla pirkkapekkoja saati karihietalahteja.