Norppa olisi ostanut kirpputorilta lasten syöttötuolin, mutta: “Alakerran kirpputorilta jo löytyikin sellainen vanha, valkoinen, kiva pinnatuoli mutta hintapyyntö oli 40 e! Törkeää sanon minä. Ensinnäkin olen vienyt sinne lahjoituksena paljon vaatteita, käyttötavaraa ja ihan suhteellisen asiallisia valaisimiakin. Olisin myös ollut valmis viemään vaihdossa vaikka yhden nojatuolin, jonka arvo olisi ylittänyt syöttuolin. Mutta ei. Siitä ei olisi ollut heille mitään iloa. Suhteeni kyseiseen kirpputoriin on siis päättynyt. Finito ja Caput! Tästä lähtien aion mennä merta edemmäs kalaan jos tarvitsen kirpputoripalveluita. Jokin raja sentään.” (Mari Koo)

Focus on Fashion -blogin Salla pohtii vintage-sanan käyttöä:

“Olenko muuten ainoa, jota häiritsee vintage-käsitteen levähtäminen ja liiallinen yleistyminen? Nykyisinhän vähän mitä tahansa kirpparilta roudattua saatetaan nimittää huoletta vintageksi. Itse miellän asian niin, että tavaran tulee olla vähintäänkin 40-50 vuotta vanhaa, jotta sitä voi vintageksi kutsua. Niin ja aidon vintagenhan tunnistaa mm. siitä, että vanhoina hyvinä aikoina ei saumuria vaatteiden valmistuksessa juuri käytetty.”

Tämä eri sanojen ja tyylimäärittelyjen käyttöä taitaa olla ongelma monen vaatteen ja tavaran kohdalla. Vintagen ohella toinen aktiivisesti käytetty sana on retro. Jos kirppiksellä on myynnissä retroa, niin se nyt voi sitten olla melkein mitä tahansa 1960- tai 70-lukua henkivää. Ikään kuin se pelkkä sana tekisi vaatteesta tai astiasta jotenkin hienomman ja paremman. Ruma sohva on ruma, vaikka se olisi retrosohva.

Joskus huvittaa myös lisätermi “uniikki”. Jos se tarkoittaa epämääräistä savikippoa tai saumat vinksallaan olevaa mekkoa, niin jep, ainutlaatuista on, mutta ei silti välttämättä jotain sellaista, josta olisi valmis maksamaan enemmän kuin jostakin tyylikkäämmästä massatuotteesta.

Islah viettää Älä osta mitään -vuotta ja pohtii kirpputoritoimintaa: “Tunnen monia himoshoppailijoita, joiden vaatteista suuri osa päätyy kirpputorille. Kirpputori toimii omantunnon keventäjänä, ja saaduilla rahoilla voi taas käydä ostamassa uusia vaatteita. Näitä shoppaajia löytyy tosin vielä enemmän huuto.netistä, jossa myydään paljon postimyynnistä tilattua, huonoksi havaittua ja palauttamatta jäänyttä tavaraa ja vaatetta.” (Mari Koo, via HaloEfekti)

Muutama päivä sitten sain postia lastenvaatteita kauppaavalta Du&Jag-kerholta. Kirjeen lähettänyt “Mia” oli kuulemma perustanut muutama vuosi sitten kerhon ideanaan tarjota lastenvaatteita edullisemmin. Nyt hän tarjosi kuukausittaista “lapselleni valmiiksi valittua” pakettia, josta ei kerrottu muuta kuin kuvaus: ” Tytöt saavat ”henkseli/nikkarihameen”, vaarinpaidan, pitkähihaisen bodyn ja legginsit. Pojille on varattu kahdet housut; toiset nikkarityyliset ja toiset puuvillatrikoota, vaarinpaita ja pitkähihainen body.” Vaatteista ei ollut kuvia, sillä “kuvat eivät tee oikeutta vaatteillemme”. Kuulemma ovat kauniita ja korkealaatuisia vaatteita. Kiva tietää edes se. Vaatteiden koon olisi sentään saanut itse valita.

En vakuuttunut enkä liittynyt. Suunnistan sen sijaan lastenvaateostoksille edelleen kirpparille, jossa saan itse valita mitä ostan, ja vieläkin edullisemmin.

Viiniä ja villasukkia -blogin Mielitty käynnistää Garderoobi kierrättäen -kauden ja heittää haastetta halukkaille: “- - - minä saan hankkia käytettyjä vaatteita, kankaita ja lankoja edelleen kirpputorilta. Ajatuksena ei suoranaisesti ole ekologinen ajattelu, vaan enemmänkin rahan säästäminen, omien ompelutaitojen ja kekseliäisyyden kehittäminen sekä kangas- ja lankavarastojen pienentäminen.” (Mari Koo)

Epävirallinen, mutta varsin kattavanoloinen, lista Suomen kirpputoreista oli minulle uusi tuttavuus. Kiitos löydöstä menee Focus on Fashion -blogin Sallalle, joka kirjoittaa: “Olen vahvasti sitä mieltä muutenkin, että pikkuriikkisten kaupunkien/kuntien kirppareilta tekee mahtavia löytöjä. Suurkaupunkien kirppishinnat ovat törkeitä, mutta kunnon junttikylissä niitä ei ole vielä tajuttu nostaa. :D”(Mari Koo)