Muokattu klo 9.30: oma virhe. 

Hesarin tilaajahinnat ovat ihmetyttäneet niin minua kuin monia kanssaihimisiä. Itse tilaan nykyisin paperilehteä perjantaista sunnuntaihin ja käytän muuten digilehteä: tästä maksan 244 e/kk v. Summa on vain 14 euroa vähemmän eli noin euron kuukaudessa kuin paperilehden jokapäiväinen tilaus + digilehti.

Hintaero on naurettavan pieni, mutta olen tympääntynyt kanniskelemaan paksua nippua sanomalehtipaperia kierrätykseen päivittäin. Lisäksi arkiston käyttöoikeuden tuleminen osaksi tilaajahintaa käännytti minut vuoden alussa lopullisesti digilehden kannalle (joten kiitokset siitä!).

Paljon puhutaan, että nettiin mennään ja siellä ollaan, mutta esimerkiksi painettua lehteä tilaava (jatkuva tilaus 222 e/v) joutuu siis vielä maksamaan lisää HS 24 -palvelusta eli digilehdestä ja arkistosta (eli paperi + digi 258 e/v).

Pistin aiheesta sähköpostia asiakaspalveluun, mutta vastauksena oli lähinnä kiertelyä ja kaartelua.

“Helsingin Sanomien HS Digilehden hinta perustuu monipuoliseen toimitukselliseen sisältöön ja palveluihin, joita pyritään kehittämään jatkuvasti vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita. Lehden hintaan vaikuttavat luonnollisesti mainitsemasi jakelu- ja tuotantokustannukset, mutta pääasiallisesti hinta muodostuu kuitenkin sisällöstä ja sen tuottamisesta. - - -

Digilehti on kuitenkin erillinen maksullinen tuote, mikä on paperilehden tilaajille kuitenkin edullisempi, kuin ostaa pelkän digilehden lukuoikeutta verkosta.- - -

Hinnoittelupolitiikkaan sisältyy aina useita eri aspekteja, eikä kysymys ole koskaan yksinkertainen.”

Niinpä: mainostuloillahan lehti pyörii. Kun tilaan digilehteä, minulta jäävät näkemättä lehden mainokset enkä myöskään ole kasvattamassa paperilehden levikkilukuja. Näin maailma vielä pyörii.

Mitäs siitä, että digilehden vuoksi ei tarvitse tuottaa läjää paperia, rahdata sitä ympäriinsä, käyttää painokonetta ja kuluttaa ylipäätään energiaa.

Olisiko Hesarissa nyt ihan mahdotonta ajatella, että vaikkapa ilmastonmuutokseen vedoten digilehden ympäristöystävällisyys näkyisi myös tilaajan maksamissa hinnoissa?

Minulla on viimeiset puolitoista kuukautta mennyt suoraan sanoen köyhästi. Opintotuki loppui ja vakituista työtä ei ole. On ollut jännä seurata omaa kuluttamista tässä tilanteessa.

Vähät rahat ovat menneet lähinnä ruokaan. Herkkupalat (kuten herkkuoliviit tai savumuikut) ovat jääneet kaupan hyllylle, mutta muuten olen pyrkinyt tekemään hyvälaatuista ruokaa. Parhaimmillaan se on halpaakin, kuten ruispuuro.

Myös leipominen on lisääntynyt ja olen oppinut tekemään isompia satseja sämpylöitä ja pakastamaan osan. Myös juomapuolella on kulutus vähentynyt, viimeisestä viinipullon ostosta on varmaan kuukausi, kun normaalisti niitä tulee hankittua suunnilleen yksi viikossa.

Peruskulut, kuten asuminen, lehdet ja puhelin, ovat pysyneet samana. Vaatteisiin en ole rahaa pistänyt senttiäkään koko vuonna. Eikä mitään kummempia hankintojakaan ole tullut tehtyä.

Mutta yksi asia on josta, en ole pahemmin säästänyt: kulttuuri. Viime viikonloppuna kaupungissa oli teatterifestari, jonne oli päästävä (lippuihin kahdelle meni 36 euroa) ja onpa viimeisen kuukauden aikana tullut jokunen keikkakin nähtyä. Tosin useimmille olen päässyt erinäisistä syistä ilmaiseksi. Ja taisin helmikuussa sijoittaa myös yhteen tai kahteen levyynkin.

Kaikenlaisten pikkujuttujen pummaaminen on ehkä vähän lisääntynyt. En yleensä maksata kaverilla kaljoja tai veljellä keikkaa, mutta nyt on tullut tehtyä niinkin. Tarjoan heille sitten kun olen rahoissani.

Rahaa on hujahtanut myös hieman matkustamiseen niin paikallisesti kuin kauemmaskin.

On aika varmaa, että kun saan ensimmäiset kunnon palkat tililleni, niin kauppaan käy matka. Sieltä tarttuu mukaan kenties MP3-soitin, fillarin varaosia, vaatteita ja paistinpannu.

Jostain syystä olen aiemmin ohittanut kauppojen ns. varrasleipävalikoiman. Jokin aika sitten kuitenkin tartuin yhteen kuivaleipäpakettiin, ja sen jälkeen tämä raksuva rukiinen on kuulunut vakiotuotteisiin. Selkeästi leipä aiheuttaa jonkinlaista himoa, eli ei voi tyytyä vain yhteen pieneen palaseen kerrallaan, vaan varrasleipää sopivilla llisukkeilla rouskuttaa helposti runsaasti.

Koko kuivaleipävalikoimaa en ole vielä ehtinyt läpikäymään. Tällä hetkellä kärkipaikkaa pitää Rainbow’n 750 gramman paketti (2,99 €/paketti eli 3,99 €/kg, hinnat ovat lähikaupastani eli S-marketista) , jonka valmistaja on Linkosuo. Linkosuo myy myös omalla tuotenimellään vastaavaa tuotetta, mutta sen hinta on korkeampi.

Tässä tuotteessa on huonona puolena pakkaus. Sinkkutalouteen riittäisi vähempikin kerralla, ja lisäksi muovipussiin pakatuista leivistä osa rasahtelee pieniksi paloiksi.

Parempi pakkaus on esimerkiksi Meripoika-luomuleivällä (7,30 €/kg). Ruiskarpaasi on sinkkutalouteen kätevimmässä, alle 400 gr pakkauksessa (6,89 €/kg). Meripoika oli omaan makuuni Ruiskarpaasia parempaa.

Aikomukseni on testata Linkosuon nokkosvarrasleipää jossain vaiheessa, jos tunnen kaipaavani vaihtelua.

Hyvänä puolena varrasleivissä on tietysti se, että eivät kovin nopeasti vanhene. Haittapuolena on se hajoilevuus, eli leivät rasahtelevat helposti pieniksi paloiksi ja muruja syntyy runsaasti.

Omaksi viikonlopun piristykseksi ostin kimpun tulppaaneja. Nyt se kannattaa tehdä, sillä kyseistä kotimaista kukkalajia saa edulliseen hintaan ruokakaupastakin.

Eli vinkiksi erityisesti miehille: nyt on juuri sopiva hetki ilahduttaa nainen tulppaanikimpulla. Valitse lemmittysi lempivärinen tai kenties sisustukseen sopiva puska tai kaksi ja yllätä!

Koska meillä kaikilla ei ole maljakkoja kaapit tulvillaan, niin Ikeasta voi hankkia Vasen-nimellä kulkevan lasiesineen (1,50 €), johon tulppaanit istahtavat mainiosti.

(Huom: Ikea ilmoitti, että joitakin Parodi- ja Appelsin-nimisiä maljakoita on kirjaimellisesti hajonnut käsiin. Joten jos hallussasi on tavarantoimittajatunnuksella #18347 varustettu kippo, niin palauta kauppaan.)

Meidän taloudessa kokeiltiin pesupähkinöitä ensimmäisen kerran viime syksynä. Euron kokeilupussin perusteella ne todettiin hyviksi ja nyt kaapista löytyy jo laatikollinen pähkinöitä.

Kyseessä on siis Intian suunnalta tulevia pähkinöitä, joissa on saponiinia, joka putsaa pyykit. Pähkinät heitetään kangaspussissa koneeseen ja samoja pähkinöitä voi käyttää muutama kerran kun pesee alle 60 asteessa. Ja kun pähkinät on kulutettu loppuun, ne pääsevät biojätteeseen. Myöskään vesistöpäästöjä pähkinöistä ei pitäisi tulla, eikä niiden valmistukseen kulu energiaa.
Pesutehossa ei meillä ole huomattu mitään eroa. En tiedä miten pähkinät toimivat lapsiperheillä, mutta ainakin minun sotkut ne on paidoista saanut pois.
Hintakaan ei ole paha: Ekolossa paketti maksaa 7,50 € ja sen pitäisi riittää n. 80 pesuun. Pitää vielä joskus kokeilla tehdä pähkinöistä pesunestettä yleispesuun.

Hieman huimaava kuva tavarapaljoudesta flickr-käyttäjä lyzadangerin kuvaamana. Sukella kuvaa klikkaamalla suurempaan versioon. Fred Meyer-ruokakauppa, Portland, Oregon. (via Consumerist)

Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT organisoi ensimmäisen virallisen levyalen ja oman nettisivunkin sille. Paremminkin homma olisi voitu hoitaa, sillä olen samaa mieltä kuin pni:

Saitti ei kerro mitä levyt maksavat, joten sen suhteen siitä ei siis ole mitään hyötyä. Sieltä ei myöskään käy ilmi että onko levyjä oikeasti saatavilla, eli se ei ole informaatiota vaan dataa. Tämän nollatiedon lisäksi Levyale.fi on hankala käyttää.

Antti puolestaan toteaa alesta:

Nyt lehtitiedon mukaan alennettuina on n. 300-500 nimikettä. Kampanjan virallinen sivusto väittää, että 500. Ketä tässä nyt uskoo?
Joo. Itse ostan Asan Foetidan.

Marjutin vinkistä kävin hakemassa itselleni Sielun Veljien juuri julkaistun “Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta” 11,90 euron hintaan Anttilasta.

Samalla mukaan tarttuivat esimerkiksi viime vuonna julkaistut von Hertzen Brothersin “Approach” ja Ilosaarirock-juhlakokoelma (jolla on tietysti minulle sen verran tunnearvoa, että vajaat kahdeksan euroa voin siitä maksaa ihan vain fyysisenä esineenä).

Lisäys myöhemmin:

Teemun mielestä Levyalen valikoima vaikuttaa niukalta:

Levyalessa haisee hieman se, että valikoima ainakin näin lyhyellä tutustumisella on melko rajattu. Jos (vanhoja) levyjä ostan, niin täydentelen mieluummin levykauppojen alelaareista tai midprice-kokoelmista.

Lisäys 21.1:

Meinasi unohtua, mutta laitetaan nyt esiin. Eli myös Schizo-Janne ihmettelee Levyalen kampanjaa:

Mitä hemmettiä ÄKT:n tyypit oikein ovat miettineet? Listataan levyjä ja liikkeitä, joista levyjä ehkä saa tai sitten ei. Ja hintaakaan ei ilmoiteta. Mutta ne ovat alennuksessa.

Kun olin tämän tekstin kirjoittanut, lähetin tiedon ÄKT:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrälle, joka vastasi 11. tammikuuta seuraavasti:

Kiitos vinkistä. Yritän jossain vaiheessa ehtiä lukemaan kommentteja. Olen valitettavasti tällä hetkellä niin tukossa töiden kanssa ja sitten matkoilla, että menee varmaankin helmikuun alkupuolelle.

Jään siis odottamaan, miten siltä puolelta reagoidaan.

Kassajonossa ruokakaupassa. Ladon tavaroita hihnalle ja valmistaudun maksamaan.

“Taitaa tulla kesä ennen kuin talvi ennättää”, toteaa kassana toimiva opiskelijapoika.

Ajattelen, että mistäs nyt tuulee. Kyllähän sitä ennen aika incognito on pystynyt päivittäistavaroitaan ostelemaan, ilman sen kummempia mekaanisia hyvääpäivääkirvesvarttaturinoita.

“No niin taitaa joo, sellaista se elämä on”, vastaan.

“Oltiin tuossa kavereiden kanssa Rukalla uudenvuodenvaihteen yli. Siellä oli lunta ja…ja….”

Silmissä alkaa jo sumenemaan. Mitä on tämä yllättävä kommunikointi kassan taholta? Onko kyseessä joku katala suunnitelma asiakastyytyväisyyden kohentamiseksi, sillä eihän kukaan voi noin vain aloittaa turinointia vaikka kuinka kanta-asiakas olisinkin pärstäkertoimen perusteella.

Komppaan kassan tarinoita muina miehinä. Pakkaan ruokatavarat muovikasseihin ja juuri kun olen nostamassa kasseja liuetakseni paikalta, kassa huikkaa vielä perääni.

“Hyviä viikonloppuja vaan”.

“Kiitos samoin”, vaikeroin olkani yli.

Seikkailen häkeltyneenä autooni, lysähdän ratin taakse ja mietin mitä kummaa oli juuri tapahtunut.

Olipas erittäin miellyttävä kauppareissu.

Nyt joulun alla omakohtaisesti pääsin kokemaan, miten kannattaa netissä levittää sanaa, jos kaipailee jotakin tuotetta. (kailottoo - huutamista)

Nimittäin viime helmikuussa Pagisija kirjoitti blogissaan kahden opiskelijan tekemästä Liperi-sanakirjavihkosesta. Koska itse olen kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin, ryntäsin kommentteihin kyselemään, mistä moisen voisi saada. Päädyin soittelemaan kotipitäjääni, mutta sieltä jälleenmyyjä kertoi, että painos on myyty loppuun.

Nyt marraskuussa sain kuitenkin toiselta vihkosen tekijältä sähköpostia. Hän oli saanut tietää Pagistaan-blogissa esittämistäni tarpeista ja kertoi, että jouluksi tekijät ottavat tuotoksestaan uusintapainoksen. Näin pääsin tilaamaan joululahjan sekä itselleni että veljilleni, ja pian postissa tipahtivat kaivatut vihkoset.

Kiitokset vain vielä tekijöille myös hyvästä henkilökohtaisesta markkinoinnista! Vihkosestä löytyi myös Kulutusjuhlaan sopiva lausahdus:

“Pienet kippeet ja köyhät sukulaiset pittää pittee hyvänä”

Monesta tavaratalojen alennusmyynnistä saa nyt joulukoristeita 70 prosentin alennuksella. Näistä helyistä voi helposti luoda itselleen halvat korut vaikka uudenvuodenbileisiin.

Muoviset, eriväriset ja erimalliset helmet ja muut kimallejutut toimivat mainiosti niin kaulassa, korvissa kuin ranteissa, eikä harmita, jos aamulla huomaa korujen hävinneen matkan varrella.

Itselläni suurta huomiota ovat saavuttaneet esimerkiksi peilipallokorvikseni. Ostin vuosi sitten pieniä peilipalloja jostakin eurokaupasta ja kiinnitin niihin korvakorukoukut. Näyttävät, helkyttävät ja välkkyvät koristeet!

Tänä jouluna en saanut ainuttakaan joulukorttia. Siis paperisena. Jokainen tervehdys tuli meiliin, josta sitten oli linkki eteenpäin tai valokuva liitetiedostona. Taitaa siis olla ensimmäinen paperiton Joulu. Joulukorttien osuus on tuskin kovin paljoa suomalaisten vuosittain käyttämästä paperimäärästä. Toisaalta tänään ilmestyneestä Pressosta sain hämmästykseksi lukea, että kiinalaisten syömäpuikkoteollisuus (kertakäyttöiset puutikut) uhkaa Kiinan metsistöjä.

Ehkä maapallo kestää hivenen pidempään kunnossa, jos joulutervehdykset lähetetään sähköisesti ja ruoka syödään muovitikuilla tai haarukalla.

Nintendo Wii-pelikonsoli tuli Suomessa myyntiin nyt viime viikon perjantaina 8.12. Ja loppui saman tien. Soitin Stockmannille ja sieltä sanoivat, että seuraavan kerran konsolia on saatavilla ehkä tammikuussa 2007.

Ja kuten muissakin maissa, jälkimarkkinat näyttävät olevan vilkkaat. Huuto.netissä näyttäisi olevan jo parikymmentä uutta laitteita myynnissä. Hinnat ovat jo 300-400 euron tienoilla. Ja onpa yksi hintapyytö jo räiskäisty kylmänviileästi 550 euroon. Alkuperäinen jälleenmyyntihinta oli 268 euron tienoilla ainakin Stockmannilla ja verkkokauppa.comissa. Näin ne markkinat toimivat.

Eilen kuljin pitkin Yliopistonkatua ja havaitsin Namiparatiisi-kaupan. Sisäinen namutätini ei voinut vastustaa kiusausta, joten uteliaana suuntasin sisälle. Myyjä tervehti iloisesti ja alkoi heti tarjota maistiaisia hyllyn takana olevista purkeista. Tietysti nappailin niin tyrnin-, joulun- kuin mustikanmakuisia löllöjä Bärenland-karkkeja.

Eikä tuollaisen maistelun jälkeen yksinkertaisesti kehtaa poistua kaupasta ostamatta mitään, vaikka itse asiassa tuollaiset hedelmäkarkit eivät edes kuulu suosikkeihini. Mukaani tarttui siis yksi saksalaisvalmisteinen puolen kilon namupussi, jolla oli hintaa 4,20 euroa. Lisäksi sain vielä muutaman karkin sisältävän pikkupussin mukaan.

Makeiset siis myydään valmiiksi pakattuina, mutta todellakin kaikkia makuja saa maistella. Hyllyssä näytti olevan myös luomu- ja vegaanikarkkeja sekä sokerittomia versioita.

Olen samaa mieltä kuin Sanna siitä, että kaupan sisustus ei vielä ollut erityisen houkutteleva, mutta ehkä se siitä kehittyy.

Sain eilen Fortumilta odotetun sähkön hinnankorotuksen kumoavan kirjeen. Fortum toteaa kirjeessä mm. “Sähkönhinnan muutoksesta tulee lain mukaan ilmoittaa asiakkaalle kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen sen voimaantuloa. Näin pitkä ilmoitusmenettely voi valitettavasti aiheuttaa tilanteita, joissa markkinat ehtivät muuttua oleellisesti ennen ilmoitettuja hinnanmuutoksia.”

No, oli niin tai näin tässä vaiheessa juuri kukaan ei enää usko yhtään mitään mitä Fortum sanoo. Fortum on hyvä esimerkki yrityksestä, jolla on paikkansa sellaisella aikakaudella ja sellaisessa järjestelmässä, jossa yksityisasiakkaiden roolina on olla vain se äänetön viimeinen lenkki tuotantoketjussa.

Muutin Kirkkonummelle kaksi vuotta sitten ja vertailin silloin ensimmäisen kerran sähkönhintaani. Silloin en havainnut omalta kohdaltani merkittäviä eroja eri yhtiöiden välillä. Nyt sillä ei ole enää mitään merkitystä, sillä kaikki sähköyhtiöt ovat lähtökohtaisesti luotettavampia kuin Fortum.

Fortum ei ole enää ansainnut asiakkuuttani. Tosin, ei se tunnu heitä kiinnostavankaan. Tulevaisuus näyttää siis valoisalta molempien osapuolien kannalta.

Joulun lähestyminen on näkynyt blogeissa jo pidemmän aikaa. Ensimmäiset joulukuvastot (erityisesti kaikenlaiset lapsille suunnatut) herättivät ahdistusta, jotkut väkertävät joulukortteja, toiset pohtivat talven juhlan materialismia, osa hörppii glögiä riemulla ja intoilee päästessään paketoimaan.

Kulutusjuhla tuntee vastuunsa joululahjoista ja julistaa näin meemin elikäs mielipidekyselyn. Tavoitteena on siis jakaa ideoita kaikille lahjaongelmien kanssa painiskeleville. Vastaa omaan blogiin tai kommentteihin:

1. Kerro joku mieleinen joululahja, jonka olet saanut.
2. Mitä tänä vuonna haluaisit lahjaksi?
3. Mitä et missään nimessä halua?

Ja omat vastaukseni:

1. Viime vuosilta on mieleen jäänyt pikkuveljeni tyttöystävän tekemä lahja: muistikirjaan oli poimittu runoja ja hän oli ne kauniilla käsialalla kirjoittanut. Loput sivut oli jätetty tyhjäksi omia suosikkeja varten.

2. Jo pidempään olen haaveillut Leathermanista (esimerkiksi Squirt) tai sen kaltaisesta monitoimityökalusta. Käsityöt kelpaavat ja ruuat ja juomat maistuvat (sellaiset itse tehdyt isot piparitkin ovat tosi sympaattisia pikkubudjetin lahjoja). Hierontalahjakortti tekisi hyvää.

3. En halua minkäänlaista joulukrääsää, tonttu-ukkoja tms. Enkä oikeastaan muutenkaan mitään epämääräisiä esineitä (persoonalliset tavarat ovat eri juttu, mutta ei siis mitään posliinikoiria jne). Vähämmän on enemmän, kiitos!

Näkkileipä on välillä oikein maukasta. Erityisesti olen nyt ihastunut Vaasan Pieni Pyöreä grahamiin. Maku ei ole se perinteisen rukiinen, vaan pehmeämpi ja jotenkin minun suuhuni sopivampi.

Kilohinnaltaan tämä on tietysti “talousnäkkileipää” kallimpaa, mutta sinkkutaloudessani osaan arvostaa myös itselleni sopivaa pakkauskokoa. Näkkärin etu on tietysti myös pitkä säilyvyys: ei nämäkään niin hyviä ole, että koko pakettia onnistuisen yhdessä illassa tuhoamaan!

Kuitua tässä näkkärissä on 10 prosenttia, mikä tietysti vähemmän kuin vastaavassa rukiisessa (17 %) ja rasvaakin enemmän (grahamissa 5,9 g, rukiisessa 2,1 g), jos nyt huonoja puolia tuotteesta haluaa kaivella.

Varsin kokemattomana lentolippujen ostamana täytyy hieman kehaista sekä Kilroyta ja Ebookersia, joista kummastakin sai erinomaista palvelua paikan päällä käytäessä.

Ei tyrkyttämistä vaan vaihtoehtoja ja mielipiteitä. Kummassakin asiakaspalvelija oli matkustellut ilmeisen paljon myös itse, joten omat kokemukset suosittelussa tulivat luontevasti.

Liput lopuksi tuli hankittua Kilroylta, lähinnä suoran lennon mahdollisuuden vuoksi. Siitä suostuin maksamaan himpun verran enemmän.

http://www.kilroytravels.fi/
http://www.ebookers.com/

Lisäksi helppokäyttöinen palvelu lentolippujen hintojen vertailuun.

City-lehti arvosteli taannoin Villettan Helsingin parhaaksi pizzantuottajaksi. Tälläistähän ei sovi jättää arvailujen varaan, joten paikan joutui myös itse testaamaan.
Hieman lounasajan jälkeen ainakin me saimme pöydän helposti, joskaan tyhjänä ravintola ei ollut silloinkaan. Palvelu oli omintakaista ja kieli muistutti etäisesti suomi-italia yhdistelmään. Kuitenkin ihan kohteliasta. Jostain syystä paikka toi mieleen lapsuuden pizzerian Turussa missä  allekirjoittanut on tutustutettu ruokaympyrään silloin kun pizza tosiaan vielä ymmärrettiin italialaiseksi ruuaksi.

Itse pizza näytti ulkoisesti ihan kelvolliselta ja normaalikokoiselta. Hieman epäilin, että näinköhän nälkä lähtee raavaalta mieheltä seuralaiseni pohtiessa samaa. Pizzan mausta olimme yhtä mieltä. Fantastico! Kerrassaan herkullista!

Ja kyllä se nälkäkin tosiaan lähti. Ja pysyi poissa iltapalaan saakka. Suosittelen!

Uudeksi, miellyttäväksi tuttavuudeksi löytyi hieman yllättäen uudistettu versio dominosta. Choco domino tumma suklaa - minttu, paketti livahti koriin taasen. 200 g paketti maksaa alle 2 ja puoli euroa ja makunautinto on taattu.

Karkista en juurikaan välitä, suklaat tuppaavat tulla syödyksi samantien eikä kaikki keksitkään aina ole oikein maistunut, joten tämä herkku oli kuin tilaustuote.

Itselle herkuksi, kahvipöytään tai vaikka pikku viemisiksi.

Viimeisen kuukauden aikana kotimaiset omenat ovat olleet kauppakorini vakiotuote, ja olen varastoinut niitä myös työpaikalle välipalaksi. Popsin omenoita useita päivässä ja vieraille tarjoan omenaisia paistoksia.

Tietysti tarkkailen myös omenien hintaa. Ensimmäiset omenat maksoivat kolmisen euroa kilolta, sitten hinta laski lähemmäs kahta euroa, ja halvimmillaan kaupan omenat ovat olleet alle 1,50 euroa.

Hinta vaikuttaa jonkin verran siihen, kuinka paljon omenia ostan. Halpoja ostaa määrällisesti paljon ja niitä käyttää enemmän esimerkiksi leivontaan. Kun hinta on korkealla, omenat ovat “harvinaisempi naposteluherkku”.

Kotimainen omena on siis mielestäni mainio elintarvike: maistuu hyvältä, ei tarvitse kuoria, kulkee helposti mukana nopeana välipalana, voi jalostaa monenlaisiin ruokiin ja eettis-ekologisena hankintana suositeltava valinta.

Toivottavasti kotimaisia omenoita riittää kauppoihin vielä pitkään!

- - -

Kulutus - nyt! -kategoriassa blogin kirjoittajat kertovat jostakin viime aikaisesta kulutuskokemuksestaan, esimerkiksi mainiosta löydöstä, hyvästä palvelusta, pitkään harkitusta ostoksesta, hinnakkaasta hankinnasta tai jostakin omassa kulutuksessa tapahtuneesta muutoksesta.