Eilen Kulutusjuhlan porukoiden kanssa suunnattiin katsomaan What would Jesus Buy -leffaa. Pintaliitoblogin puolelta voi lukea Oopan kommentit leffasta.

Eko-Matti osallistui myös Billyn tempaukseen helsinkiläisissä kauppakeskuksissa ja ansiokkaasti raportoi fiiliksistään heti tuoreeltaan.

Ylettömän shoppailun järjettömyys ja kulutuskulttuurimme nurjat puolet tulivat Reverent Billyn toiminnasta hyvin esiin ja sai taas päättämään, etten tänäkään jouluna osta tavaraa lahjaksi.

Elokuvan päätteeksi pastori kumppaneineen vielä kommentoi taustoja ja tekemistään yleisökysymysten perusteella. Ostaminen on niin syvääniskostunut toimintatapa, että kaikki eivät osaa sitä kyseenalaistaa, eli  ilmeisen moni kummeksuu ja hämmästelee toimintaa. Tietysti useat kiittelevät saarnamiestä kulutushysterian kritisoimisesta ja ryhtyvät pohtimaan esimerkiksi tuotteiden alkuperää.

Billyn vaimo ja tärkeä tekijä Stop shopping -kirkon taustalla eli Savitri D. totesi, että nykyinen viherkulutuksen muodikkuus on oma ongelmansa. Sen sijaan, että ihmiset vähentäisivät ostamistaan, he ostavat yhtä paljon tai jopa enemmän, koska voivat hankkia “vihreitä” tavaroita omantuntonsa tyynnyttämiseksi.

Medianäkyvyyttähän Billy on saanut runsaasti nyt Suomessakin. Suomalaisen Työn Liiton tekemän kyselyn mukaan keskivertosuomalainen aikoo käyttää joululahjoihin ja -valmisteluihin noin 365 euroa. Toivottavasti siitä summasta yhä suurempi osuus menisi hyväntekeväisyyteen tai palveluihin tavaramäärän kasvattamisen sijaan.

Lens Politica -festivaaleilla What would Jesus buy -elokuvaa pääsee katsomaan vielä huomenna perjantaina Andorrassa klo 21. Eilinen näytös oli myyty loppuun, joten varmasti kannattaa varata liput heti (mikäli niitä enää on).

Jenkkien kulutustottumuskesta kirjoittaa myös Jenni Järventaus Washingtonista: vaikka taantuma jyllää, niin kaikki on suhteellista:

“Keskivertoamerikkalainen elää leveästi; ei ole outoa, jos keskiluokkaisella perheellä on kolme autoa ja viiden makuuhuoneen talo, jossa kuusi taulutelkkaria. Tuokin ruokakaupan nuori pariskunta elää varmaan puolen miljoonan dollarin asunnossa ja ajaa valtavalla autollaan joka viikonloppu ostoskeskukseen shoppailemaan. Tähän Amerikassa ollaan totuttu. Erään anekdootin mukaan Richard Nixon esitteli Kiinan kommunistipuolueen pääjehuille 1970-luvulla amerikkalaisen alemman keskiluokan kotia. Kiinalaiset olivat äimänkäkinä, että kyseessä oli tavallisen sinikaulustyötekijän talo: niin ylellinen se oli verrattuna koteihin, joissa Kiinan eliitti asui.”

Mika Lahdensivu kertoo ruotsalaisuutisesta: “Monet kuluttajat siis lähtevät esimerkiksi vaate- tai kenkäkauppoihin vain sovittaakseen eri kokoja ja tutkaillakseen lähemmin verkkokaupasta tuttuja tuotteita.

“He tulevat sisään, kokeilevat kenkiä ja me annamme heille aikaamme. Sitten he tilaavat netistä, ja jotkut jopa sanovat meille aikovansa tehdä niin”, harmittelee erään östersundilaisen myymälän edustaja radiohaastattelussa. Ja eipä ole vaikea kuvitella, että kauppiasta moinen harmittaa! Mutta ymmärtää pitää kai kuluttajaakin: putiikissa 1500 kruunua maksavat ostokset saa netistä kenties tonnilla, uutistekstissä mainitaan.” (Mari Koo)

“Eettis-ekologisesta näkökulmasta vaarallisinta nykyelämänmuodossa on se, että ollaan välinpitämättömiä tavaraa kohtaan. Meidän pitää ottaa vakavasti jokainen esine, joka elämäämme otetaan.”

Näin totesi sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen tänään Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarissa. Tämähän on se viesti, jonka tietysti toivoisi saavan jalansijan ostopäätöksissämme. Ei tarvittaisi ostolakkoja tai kampanjoita tyyliin “Nyt hankin vain harkiten”, jos jokaiseen esineeseen muodostuisi oikeasti tärkeämpi suhde.

Lehtonen pohti esimerkiksi sitä, miten me mielestämme ostamme vain hyvännäköisiä vaatteita, mutta silti “ei ole mitään päällepantavaa” -fiilis iskee monelle. Eli ne vaatteet muuttuvat vähemmän viehättäviksi, jopa rumiksi. Jatkuvan uutuudenhimomme kääntöpuolena on siis nopea kyllästyminen.

Qimki pohtii, miksei hän ole osannut luopua autostaan, vaikka tekoon on lukuisia hyviä syitä: “Järkiperusteluja auton omistamiseen mulla ei ole. Ne harvat kerrat kun todella tarvitsisi henkilöautoa, olisi varmasti halvempaa järjestää taksilla, autoilevien kavereiden avulla tai vuokra-autolla. Oma vapaus? Lomilla olen jo monta vuotta tuntenut olevani paljon vapaampi silloin, kun en ole itse autolla liikenteessä. Jos bussi vaikka jää välille, siirryn seuraavan kyytiin. Omalle autolle pitäisi hankkia hinaus ja huolto ja niin edelleen. Lounaalla voi ottaa lasillisen taikka pari kun ei ole autolla liikenteessä. Voi katsella reissatessa maisemia, lukea tai tehdä muuta kivaa, kun ei tarvitse keskittyä ajamiseen. Yhden melko hyvän tekosyyn luulen keksineeni, mutta se on hiukan huvittava kuitenkin. Pelkään unohtavani miten autoa ajetaan kun jätän ajamisen.” (Mari Koo)

Mace lähti parin kuukauden reissulle Australiaan. Suomeen jäävien iloksi hän kuvasi kaikki matkatavaransa ja kertoi seuraavaa:

“If i haven’t forgotten anything, this is will be my luggage to Australia for two months (also visits to Hong Kong and Shanghai). In addition the normal things i daily carry in my pockets will be taken with me, like toothbrush, a mobile and earbuds.”

Herää tietysti kysymys, miksi me muut koemme tarvitsevamme rinkkoja ja isoja matkalaukkuja täynnä vaatteita ja muuta tavaraa…

Älä osta mitään -päivää vietetään perjantaina 28. marraskuuta. “Tämän vuoden teemana on avoin kaupunkitila, joka kiteytyy sloganiin ”Pääsy sallittu!”. Kampanja kysyy, onko kaupungissa tilaa niillekin, joilla ei ole ostovoimaa tai –halua.” Luonto-Liitto on perustanut päivää varten myös oman Facebook-ryhmän. (Mari Koo)

Qtea kannustaa kehittämään ja elävöittämään Turun keskustaa muutoin kuin toriparkilla: “Ostovoimaisten asiakkaiden keskustaan pääsemisen vaikeuttaminen on vaarallista, mutta vielä vaarallisempaa olisi pirstoa kaupunki epäpaikoiksi, joissa kukaan ei viihdy. Mikäli Turkuun tulee toriparkki, edistää se valtavasti kehitystä, jossa keskusta kuihtuu ja työpaikat karkaavat muualle. On hämmentävää tajuta, että edelleen löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat toriparkin jollain tavoin elävöittävän keskustaa, eivätkä tajua sitä verorahojen määrää, mikä kuluu tehottoman ja hajanaisen infrastruktuurin ylläpitoon.” (Mari Koo)

Näkymätön tyttö haaveilee: “Minua viehättää ajatus jonkinlaisesta käsintehdystä elämästä. Siis sellaisesta jossa kaikki mahdollinen olisi itse- tai ainakin käsintehtyä. Joissain asioissa olen noudattanut periaatetta jo pitempään, en voisi kuvitella ostavani villasukkia tai neulottua pipoa tai lapasia, en vaikka ostettuna saattaisi saada hienomman. Tai vaikka täytekakkua tai juhliin muuta leivottua tarjottavaa kuin keksejä (minun tekisi mieli pitää taas juhlat marraskuun lopulla, mutta en tiedä onko minulla energiaa, varaa ja mahdollisia vieraita). Tai joulu- ja onnittelukortteja. Ja tietysti hillot pitää tehdä itse. Ylpeys ei vain anna periksi. Ihannemaailmassa pystyisin tekemään suurimman osan vaatteistani itse, - - -. Ihannemaailmassa astiani olisivat käsintehtyjä tai käytettyinä ostettuja (mitä ne itse asiassa ovatkin osittain, lasitavara lähinnä on uutena ostettua ja osa ruokailuvälineistä ja suuri osa ruuanlaittovälineistä), ehkä jopa itsetehtyjä (minulla on hyviä muistoja kuvataidekoulun keramiikkatunneilta).” (Mari Koo)

Jazmanaut pohtii taantuman voivottelua: “Haastateltu perheenäitikin valitteli, että hän joutuu tekemään nykyään lapsilleen ruoat ihka itse, eineksiä ja valmisruokia vältellen.
Erittäin kalliiseen designtakkiin pukeutunut eläkelläismummo valitteli ettei uskallakkaan ostaa uutta asuntoa. Maailmalla Hummer-autojen tuotantolinja on myytävänä. Ei kuulemma mene kaupaksi ja muutenkin bensasyöpöt kaupunki-maasturit pölyttyvät kaupoissa. Yksi jos toinenkin on valitellut siellä sun täällä, ettei uskalla kuluttaa enää entiseen malliin. Että pitää vallan miettiä, mitä tarvitsee.

Ja tätä kutsutaan taantumaksi?” (Mari Koo)

Kirsimaria on shoppaillut tavallista enemmän: “On vähän huono omatunto. En ole vararikossa, mutta monta turhanaikaisen tuntuista ostosta lyhyen ajan sisään saa Koskelan Jussin minussa heräämään. Ehkä uusi tunne siitä, että tiedän jopa vuodeksi eteenpäin millä seuraavan kuun vuokran maksan, on osaltaan saanut kulutuskäyttäytymiseni muuttumaan. En ole ollut erityisen masentunut viime aikoina, joten sitä ei oikein voi syyttää, vaikka ostostelu onkin usein mitä terapeuttisinta toimintaa.” (Mari Koo)

Mrs Morbidilla on kamerakuumetta, mutta ostaminen ei ole helppoa: “Miksei joku voi tehdä tätä mun puolesta? Käydä testaamassa kaikki ja sitten sanoa, että “tämä on sulle paras vaihtoehto”. Minua kun ei kiinnosta muu kuin se, että saan sellaisia kuvia kuin haluan. En millään jaksa ominaisuuksien vertailua ja lyhenteiden pudottelua.

Ongelma on siinä, että haluan vaan kuvata. Tätä on monen vaikea käsittää. Moni kuvauksesta kiinnostunut luulee, että haluan puhua kameroiden ominaisuuksista. En halua.” (Mari Koo)

Sekamelska havaitsi ostamisen muuttuneen tulojen myötä: “Eilinen shoppailu tuntui erilaiselta kuin ennen. Moni välttämätön asia, jonka ostaminen hoitui ennen rutiinilla, sai minut eilen käsittämättömän iloiseksi - vaikka nyt esimerkiksi ihon kuorinta-aine. Mieleni hoki jatkuvasti lausetta “tähän minulla ei ole ollut varaa pitkään aikaan!” Ja silti osasin valita edullisimman mahdollisen.” (Mari Koo)

Elina Loisa kirjoittaa vauvanvaatehankinnoista Kaventajat-blogissa: “Suurimman osan vauvanvaatteista hankin kirpputorilta. Sieltä voi poimia pikkurahalla mukaansa juuri omaa silmää ja arvomaailmaa miellyttävät vaatekappaleet. Vauvojenkin muoti uudistuu vuosittain, ja kirpputorilla on tarjolla useampaa vuosikertaa. Valikoima on siis laajempi kuin kaupoissa, ja tällöin on helpompi valita sukupuolineutraaleja vaatteita. Nimittäin vaatekaupoissa on pääasiassa kahdenlaisia vaatteita, eli vauvan voi pukea joko tytöksi tai pojaksi. Ja kauppojen käsitys siitä, millaisia tytöt tai pojat ovat, on kovin stereotyyppinen. - - - Vauvan sukupuolen lisäksi vaatteet voivat kertoa myös vanhempien arvomaailmasta. Joku ostaa merkkivaatteita jo vastasyntyneelle tai pukee vauvan sävy sävyyn vanhempien kanssa, toinen pitäytyy tiukasti lasten kuoseissa ja suosii Nalle Puhia, kun taas kolmas boikotoi Disneytä, mutta julistaa Muumeja. Goottirokkarivanhemmat voivat ostaa pääkallokuvioisen potkupuvun. Sama vaatekerta ei ehkä käykään tuttavapiirin seuraavalle vauvalle, jonka vanhemmat haluavat tuoda esiin erilaista aatemaailmaa.” (Mari Koo)

Tiia on turhaantunut kosmetiikkatuotteittensa määrään: “Mitä tästä opimme? Mun kohdalla lähinnä sen, että tollasia kaikenmaailman purnukoita ei vaan yksinkertasesti tule käytettyä! Ainakaan ajoissa.. Ja koska tympäsee nyt aika huolella (sekä raha- että jätemielessä) ajatus siitä, että on tullut osteltua kaikenlaista vaan kaappiin vanhenemaan, olen päättänyt että noille tököteille ei tule seuraajia! Olen saanut muutenkin tarpeekseni kaikenmaailman hömppävoiteista.  - - - Huulikiillot ja -punat ovat muuten yks heikkouteni, niitä tulee hamstrailtua kaikenmaailman sävyjä ja erilaisia glittereitä ja eihän niitä millään kerkiä kaikkia sitte ajoissa käyttää.. Pitäis kyllä nyt tosissaan rajottaa myös turhien meikkien hankkimista.” (Mari Koo)

Tänään on Blog Action Day, jossa tänä vuonna on teemana köyhyys. Kulutusjuhlassa on aiheesta aiemmin kirjoitettu mm. otsikoilla Köyhyyys on suhteellista, Köyhänä modernissa yhteiskunnassamme ja Köyhä tienaa alle tonnin kuussa.

Täällä Helsingin Kalliossa asuessa suomalaisten köyhyyden näkee esimerkiksi leipäjonoissa. Sellainen oli tänäkin aamuna Helsinginkadulla, kun kävelin ohi. Pitäisikö nämä ruuanjakelupisteet siirtää esimerkiksi eduskuntatalon ja Sanomatalon läheisyyteen, kuten Jukka Vuorio ehdottaa, jotta ne näkysivät ja jotain muutostakin tapahtuisi?

Maailmanlaajuinen köyhyys on tietysti iso ongelma. pni mainitsee tänään Kiva.orgin, jonka kautta itsekin olen ryhtynyt lainaamaan rahaa pienyrittäjille jonnekin tuonne kauas. 25 dollarin laina on omasta kukkarosta pieni juttu, mutta se voi poikia paljon hyvää monelle.

Ja sen lahjoituksen voi tehdä myös niin, että antaa sen lahjaksi toiselle: Moision Teppo kertoi taannoin saaneensa Kiva-mikrolainalahjakortin kiitokseksi bloginsa lukijalta.

Venla Hiidensalo pohtii alennusmyyntien houkutusta Hullujen päivien jälkeen: “Yhden halu myös ruokkii, ohjaa ja lisää muiden haluja. Kun yksi pysähtyy penkomaan vaatekasaa, on saman kasan ympärillä pian joukko muitakin uteliaita. Alennusmyynnistä ostetaan ihan mitä tahansa siinä paradoksaalisessa uskossa, että näin säästetään rahaa. Mietin tuntikausia jonottaessani, että lentoliput olisivat tulleet samanhintaisiksi jos olisin tehnyt jonotusajan töitä ja ostanut liput normaalihinnalla. Nyt Berliinin lennot ovat kuitenkin jo taskussa, eli sikäli jonotus kannatti.” (Mari Koo)

Sampsa pohtii jatkuvan kasvun pysäyttämistä: “Miljardin euron kysymys: kuinka väistämättömästä muutoksesta tehdään mahdollisimman kivuton? Hyväksyisivätkö ihmiset perustarpeiden ylittävän kulutuksen rajoittamisen. Leikkaus ei välttämättä olisi niin kivulias kuin kuvitellaan. Lämmittäminen ja energiantuotanto tulisi ajatella uusiksi samoin liikkuminen ja ruokavalio. Työaikoja kannattaisi lyhentää liian palkan ja kuluttamisen välttämiseksi. Lisääntyneellä vapaa-ajalla voisi kasvattaa onnellisuutta itseään kehittämällä ja läheisten kanssa oleskelemalla. Niin ja Hulluja Päiviä ei järjestettäisi, mutta sehän olisi vain helpotus.

Mitä mieltä olet, kykenevätkö ihmiset tekemään hyvin nopeasti kulutustottumusmuutoksia vai tulisiko valtioiden pakottaa heidät tähän? Vai onko kysymys turha koska muutos on väistämätön?” (Mari Koo)

Verkkokauppa ilmoittaa nettisivuillaan:

“Nyt kaikki Stockmannin Hullujen Päivien tarjoustuotteet meiltä vieläkin edullisemmin tämän viikon ajan - hinnat voimassa heti!”

Mielenkiintoinen vastaveto keltaisten kassien ostohulinaan! (via Jahapaula Jaikussa)

Hullut päivät saavat tietysti kuluttavia blogaajia heräämään. Nei laittoi liikkeelle haasteen, joka kuuluu seuraavasti:

“Päätän, että jos ja kun taas päädyn Hulluille Päiville, harkitsen joka ostosta. Vaikka muut lappaisivat kamaa kärryyn miten tahansa nopealla syötöllä, aion joka jutun kohdalla oikeasti miettiä, onko kyse sellaisesta vaatteesta tai tavarasta, joka oikeasti ilahduttaa itseäni tai lahjan saajaa, ja jolle on käyttöä pidempään. Parasta olisi tietenkin jättää ostosreissu katselun tasolle, mutta joskus jotain oikeasti tarpeellista ja laadukasta löytyy edullisesti.”

Armi tahtoisi aamutossut, mutta aika on väärä: “Ongelmana on vain se, ettei vielä ole joulu! Aamutossuja ei nimittäin juurikaan ole kaupoissa muulloin kuin joulun alla. Kävin jo viime viikolla etsimässä uusia tohveleita, mutta tarjolla oli ainoastaan Ainoja tai mitä ilmeisemmin viime joulusta jääneitä erilaisten tossujen hajakokoja. Okei, en käynyt jokaisessa kenkäkaupassa enkä myöskään kaikkien kaupparyhmittymien jättimarketeissa, mutta sen verran monessa, että alkoi harmittaa.

Sama tilanne toistuu, jos haluaa pyjaman. Valikoima on parhaimmillaan ennen joulua. Toinen vaihtoehto on äitienpäivä. On varmaan muitakin tavaroita, joiden löytäminen muulloin kuin lahjanostoaikaan on vaikeaa, mutta tossuista ja pyjamista minulla on nyt kokemusta.” (Mari Koo)

Nei osaa hillitä itsensä suhteellisen hyvin tavallisessa vaatekaupassa, mutta: “Erikoistapahtumat ja ystävämyynnit saavat kuitenkin minut villiksi. Ne houkuttelevat sen takia, että tilaisuus kuullostaa ainutkertaiselta. Merkkivaatteita jopa 70 % alennuksella, kuka voisi vastustaa tarjousta? Varsinkin, kun ystävämyyntejä järjestetään jossain vähän syrjäisemmässä paikassa, jonne meneminen on jo itsessään salaseuramaista hymistelyä täynnä.” (Mari Koo)