Hesarin jutun mukaan suomalainen laskettiin vuonna 2006 pienituloiseksi, mikäli hän tienasi noin tonnin kuussa. Köyhiksi luokitellaan ne, joiden tulot ovat vähäisemmät kuin 60 prosenttia keskitulosta. Tiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen Tulonjakotilastosta.

“Pienituloisiksi luokiteltujen suomalaisten määrä kasvoi vuodesta 1993 vuoteen 2006 yli 300 000 henkilöllä. Vuonna 2006 pienituloisiksi laskettiin 650 000 henkilöä, joka on noin 12,5 prosenttia kansasta.”

Kaikkein köyhimpiä olivat parikymppiset opiskelijat. Vähätuloiisin väestöryhmä Suomessa ovat yksinasuvat, 16–24-vuotiaat nuoret. Opiskelijakotitalouksiin kuuluvista yli 80 prosenttia jäi pienituloisuus- eli köyhyysrajan alapuolelle vuonna 2006.

Töissäkäyvistä köyhiksi luokiteltiin neljä sadasta.

Tuloerot jatkavat kasvuaa:

“Väestön suurituloisimman viidesosan käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2006 neljä kertaa niin suuret kuin pienituloisimman viidesosan tulot. Vuonna 1993 suurituloisten tulot olivat kolme kertaa pienituloisten tuloja suuremmat.”

Kulutusjuhlassa on aiemminkin keskusteltu tulojen ja köyhyysrajan määrittelyn ongelmallisuudesta: Köyhyys on suhteellista ja Kuinka paljon liksaa on vähän?

Ja kuten Nuunis miettii, niin opiskelijaelämään tietyllä tavalla myös kuuluu köyhäily ja siinä voi kokea olevan jopa tunnelmaa:

“Se, että joutuu taikomaan kaapissa olevista aineksista jotain syötäväksi kelpaavaa. Se, että kaupassa täytyy katsoa tarkkaan, minkä kilohinta on edullisin ja karttamaan eineksiä; tekemään edullista perusruokaa yksinkertaisista raaka-aineista. Se, kun tajuaa moneksi päiväksi riittävän ruoan hinnan olevan vain muutamia euroja. Se, kuinka halpa punaviini on oikeasti hyvää ja taipuu vaikka sangriaksi, ja siitä saatava humala on jotenkin arvokkaamman tuntuinen kuin sen euromääräinen hinta. Se, kuinka menee pummilla yhden asemanvälin, ja säästää seutulipun ja sisäisen lipun erotuksen verran. Se, kun koulussa syö vatsan täyteen salaattia välttääkseen puutostaudit muuten makaroni- ja perunapitoisella ruokavaliolla. Kavereiden kanssa ei tarvitse mennä kahvilaan, vaan voi ottaa termariin kaffet mukaan, ja juoda ne ulkona.”

Toimittaja Kimmo Rousku kertoo Tietoviikossa, miten häntä huijattiin nettihuutokaupassa televisiota ostaessaan, tosin niin, että Rousku tiedosti riskin: “Jos jokin tuntuu liian hyvältä ja halvalta ollakseen totta, kannattaa luottaa vaistoihinsa! Suosittelen tervettä epäluuloisuutta erityisesti ulkomailla operoivien myyjien kanssa. Mikäli kyseinen myyjä olisi toiminut esimerkiksi jossain eurooppalaisessa eBayssä tai kotimaisessa huuto.netissä, en luultavasti olisi vienyt ostoprosessiani näin pitkälle, koska myyjälle palautetta antaneet henkilöt olisivat vaikuttaneet liian epäilyttäviltä.” (Mari Koo)

Video sijoitusklubi WinCapitan esittelytilaisuudesta on päätynyt nettiin, eli nyt voi tutustua siihen, millaisin lupauksin ja sanankääntein klubia markkinoitiin. (Mari Koo, via Aamulehti)

Mrs Morbidi on tutkaillut köyhyyttä: “Nuorena, silloin kun olin työtön, ja silloin kun olin opiskelija, koin kausia, jolloin ajattelin olevani köyhä. Olin köyhä verrattuna moneen muuhun. Ei ollut varaa mennä paariin oluelle. Se oli kärsimystä, koska sosiaalinen elämäni kärsi syvästi. Varsinkin nuorena on tärkeää, että on sosiaalista elämää. Näin vanhempana sillä ei ole enää niin väliä. Voi kiistella itsensä kanssa oman päänsä sisällä. Jutunaiheet eivät lopu.

Näyttää siltä, että yritystä on keksiä mittari, jolla mitataan köyhyyden syvyyttä. Se on tärkeää. Köyhyys vaikuttaa mielenterveyden heikkenemiseen oleellisesti. Ei ihme, että kun köyhyys lisääntyy, niin pillereitä popsitaan entistä enemmän.” (Mari Koo)

Jenni miettii kuluttamista laajemmista näkökulmista: “Joskus ajattelen: minulla on varaa maksaa asuntolainaa, mutta minulla ei olisi varaa autoon. Mutta sitten ajattelen, että sellaisessa ajattelutavassa ei ole järkeä. Minulla ei ole varaa myöskään kaukomatkoihin, vuosikertaviineihin, sisäkköön tai kookkaisiin timantteihin. En edes haluaisi kaukomatkailla. Enkä haluaisi omistaa autoa. Minä olen valmis tinkimään elintasostani vapaaehtoisesti, mutta samalla toivon, että yhteiskunta palkitsee minua siitä jotenkin. Kansalaisen rooli yhteiskunnassa on kuitenkin kaventunut. Hän joko maksaa tai maksaa. Ostaa ja kuluttaa, tai aiheuttaa kustannuksia. Me olemme summia. Mitä enemmän tuotamme ja kulutamme ja mitä vähemmän kustannamme, sen parempi.” (Mari Koo)

Tänään tipahti minulle, ja ilmeisesti monelle muullekin, esitäytetty veroilmoitus. Samaan aikaan Verohallinto kertoo uudistuksesta, jonka ansiosta veroilmoituksen matkakulut voi pankkitunnusten tai sirullisen henkilökortin avulla ilmoittaa netissä Veroilmoitus 2007 -sivuilla.

Jos on muutakin ilmoitettavaa, niin sitten pitää täytellä perinteisesti tiedot paperille. Verkkopalvelu ei myöskään kerro esim. mahdollisen veronpalautuksen määrää.

Verohallinto uskoo, että uusi palvelu hyödyttää noin 400 000 veronmaksajaa, joilla ei ole muuta lisättävää tai korjattavaa esitäytettyyn veroilmoitukseen kuin matkakulut.

Tinka pohdiskelee testamentteja: “Tilanne kun kumminkin on se, että elämme avoliitossa näillä näkymin elämämme loppuun saakka. Lapsia ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossa. Ikinä ei pitäisi sanoa ei koskaan, olen sen jo alkanut vanhemmiten sisäistää ja oppia, mutta noin niin kuin periaatteessa lähtökohta on tuo, on ollut aikojen alusta ja on sinne hamaan loppuun saakka. Lapseton susipari. Kulmakunnan - tai ainakin suvun kauhistus. Sitä paitsi - sehän on tunnettu tosiasia, että avoliitossa olevat on aika heikoilla hangilla, jos toinen jää yksin. Tai jos molemmat kuolee - ja on vielä lapseton avopari. Mutkia on matkassa enemmän kuin tarpeeksi. Testamentilla voi helpottaa asioita aika lailla.” (Mari Koo)

Nellen esimerkki hajonneesta pesukoneesta muistuttaa siitä, että takuu on vain myyjän antama lisäetu, eli myös takuuajan jälkeen kannattaa ehdottomasti vaatia hyvistystä myyjältä, maahantuojalta tai valmistajalta: “Pesukoneemme oli n. 2,5v vanha UPO Siniviiri, mutta takuu jo ummessa. Selvitellessäni asiaa kävi ilmi, että myyjän vastuu ei lopukaan takuuajan päättymiseen. - - - Niinpä sitten soitin myyneeseen liikkeeseen  Sieltä pyydettiin sähköpostilla kertomus mitä oli tapahtunut sekä kuluttajaneuvojan ohjeistus. Viesti ohjattiin liikkeestä edelleen UPO:lle, josta minulle soitettiin takaisin tarjoten osatakuuta.  Tässä tilanteessa se tarkoittaa, että UPO oli valmis maksamaan korvatun varaosan hinnan, muttei työtä tai muita oheiskuluja. Tämä on UPO:n edustajan mukaan vakiokäytäntö näissä tilanteissa. Meidän kohdallamme osatakuu tarkoitti vähän alle puolta korjauslaskun loppusummasta.” (Mari Koo)

Tänään eli 15. maaliskuuta on Kansainvälinen kuluttajan oikeuksien päivä. Suomessa oli jo eilen seminaari, jossa aiheena oli “Kaikille hyvää palvelua” eli pohdittiin mm. esteettömyyttä ja helppokäyttöisyyttä.

Kansainvälinen kuluttajajärjestö haluaa kiinnittää huomiota elintarviketeollisuuden lapsiin kohdistamaan markkinointiin teemalla “Junk Food Generation”. Huolena on globaali ylipainon lisääntyminen ja epäterveellisten elintapojen yleistyminen, jota halutaan suitsia mm. ottamalla tiukemmat otteen pikaruuan mainontaan.

Kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää on vietetty vuodesta 1982 alkaen. Mutta täytyy myöntää, että kuten moni muukin “teemapäivä”, niin en kyllä itse ole tähän juuri kiinnittänyt huomiota. Siitä huolimatta hyvää kuluttajan oikeuksien päivää kaikille ja jatketaan oikeuksien perään huutelua niin netissä kuin muulla!

Ystäväni oli miehensä kanssa jättänyt tarjouksen asunnosta. Ennen tarjouksen umpeutumisaikaa kyseisen kohteen yksityisenä toimiva kiinteistönvälittäjä soitti ja kertoi toisen pariskunnan jättämästä suuremmasta tarjouksesta. Välittäjä luetteli myös toisen tarjouksen ehdot. Ystäväni miehineen hämmentyi tästä toiminnasta, mutta päätti tehdä sen suuremman tarjouksen.

Välittäjä soitti vielä uudelleen ja kertoi, että myös toiset ostajat olivat korottaneet tarjoustaan. Ystäväni ilmoitti, että hän ei enää lähden kisaan mukaan.

Tarjous umpeutui illalla, mutta kiinteistönvälittäjästä ei kuulunut mitään. Seuraavana iltapäivänä ystäväni mies soitti hänelle ja ihmetteli, ettei heille ilmoitettu mitään. Välittäjä vetosi omiin kiireisiinsä. Asunnon huutokauppamaisesta myyntitavasta hän totesi, että onhan Kiinteistömaailmallakin oma tarjouskauppansa, jota myös huutokauppaamiseksi kutsutaan.
Ystäväni miehineen ei ymmärrettävästi ollut kovin ilahtunut välittäjän toiminnasta. Niinpä miehelle lähti palautetta, jossa ystäväni kirjoitti mm. seuraavasti:

“Suomen kiinteistönvälitysliiton hyvän välitystavan ohjeiden mukaan välittäjän ei lähtökohtaisesti pidä kertoa aiemman tarjouksen rahamäärää tai muita ehtoja. Välittäjän on pyrittävä ohjaamaan ostajaa korkeamman tarjouksen tekemiseen kertomatta edellisen tarjouksen yksityiskohtia, jos ostaja on tarjoamassa pienempää summaa kuin edellinen. Tämähän on tietysti vain ohje, joten sitä ei ole pakko noudattaa, mutta omien kokemusteni perusteella ainakin isommissa välitysfirmoissa tähän pyritään.

Toiseksi asunnon ostamisessa on kyse niin isoista asioista, että on todellakin hyvien tapojen vastaista pitää ostotarjouksen tekijä epätietoisuudessa tarjouksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Ostotarjouksen tekijän ajan tasalle saattavaan puheluun kun menisi ehkä minuutti… Keskusteltuani tutun kiinteistönvälityksen ammattilaisen kanssa hän kovasti kummasteli sitä tapaa, jolla asiat hoidettiin eilen.

Olemme mieheni kanssa täysin tietoisia siitä, mitä tarkoittaa Kiinteistömaailman tarjouskauppamenettely, koska jo syksyllä harkitsimme sitä oman myytävän asuntomme kohdalla. Tarjouskauppamenettelystä kuitenkin sovitaan aina myyjän kanssa erikseen ja myös ostajalla on tiedossa, että myytävä kohde on tarjouskauppakohde. Tarjouskaupassa ymmärrän huutokaupan käymisen, mutta lähtiessäni ostamaan asuntoa perinteisellä myyntitavalla, oletan, että en joudu mukaan huutokauppaan.”

Valitettavaa, että edelleen on siis näitä yksityisiä välittäjiä, jotka onnistuvat toiminnallaan heikentämään mielikuvaa koko alan toiminnasta.

Stakes julkaisi tällä viikolla Suomalaisten hyvinvointi 2008 -raportin, jossa yhtenä kohtana selvitetään, millaiseksi vastaajat kokevat kotitalouden menojen kattamisen nykyisillä tulolla. “Helppoa”, vastasi 29 prosenttia vuonna 2006, ja “melko helppoa” yli 40 prosenttia (nämä luvut löytyvät ppt-esityksestä).

Kymmenen vuotta aikaisemmin alle 20 prosenttia koki menojen kattamisen helpoksi, joten muutos tässä ryhmässä on varsin selkeä.

“Erittäin hankalaksi” tai “hankalaksi” menojen kattamisen kokee noin joka kymmenes. Myös tämän joukon määrä on kymmenessä vuodessa pienentynyt useammalla prosentilla.

Tutkimuksen päätuloksissa todetaan, että väestö voi kokonaisuudessaan entistä paremmin, mutta tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet.

“Tuloerot ovat kasvaneet 1970-luvun alun tasolle. Työelämästä syrjäytyminen on edelleen yleistä, mikä selittää suuren osan erojen kasvusta.”

“Terveys on kohentunut kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä, elintaso on parantunut ja pienituloistenkin reaalitulot ovat kasvaneet. Toimeentulo-ongelmat, työttömyys ja nuorten päihteiden käyttö ovat vähentyneet.  - - -
Valtaosa eli yhdeksän kymmenestä työikäisestä suomalaisesta on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka muut kuin materiaaliset tekijät ovat nousseet yhä enemmän suomalaisten hyvinvointia kehystäviksi tekijöiksi, niin työhön ja toimeentuloon liittyvät tekijät määrittävät edelleen hyvinvointia. - - -

Tutkimus osoittaa myös, että suomalaiset luottavat edelleen vahvasti hyvinvointivaltioon ja haluavat säilyttää sen pitkälti nykymuotoisena. Suurin osa suomalaisista on pääosin tyytyväisiä sekä sosiaali- että terveyspalveluihin. Aikaisempaa useampi pitää sosiaaliturvan tasoa jopa liian matalana.”

Viimeistään ministeri Lindenin puheet ovat herättäneet sananvapauskeskustelun ainakin blogeissa. Se saa aktivoitumaan myös konkreettisesti, kuten Schizo-Janne: “Olin jo päättänyt, että jätän koko lapsiporno vs. sananvapaus -keskustelun vähäksi aikaa hyllylle. En halua SchizoBlogin muuttuvan yhden asian -blogiksi. Mutta sitten viestintäministeri Lindén teki keskustelun avauksen (joka siis pyrkii tukahduttamaan keskustelun). Otin Veerasta mallia ja ilmoittauduin EFFIn jäseneksi.” (Mari Koo, jonka mielestä tämäkin asia liittyy myös kuluttamiseen)

Jotenkin kiintoisaa, että “raskaus” -sanan sisältävä tuote voi ollakin haitallinen odottaville äideille:
Finfoodin uutinen kertoo:

“Apteekeissa myyty ravintolisä Multi-Tabs Raskaus Inkivääri voi Tanskan Food Instituten riskinarvioinnin mukaan olla mahdollisesti haitallinen raskaana oleville. Tanskan viranomaiset ilmoittivat asiasta EU:n nopean hälytysjärjestelmän kautta.

Riskinarvioinnin mukaan suurten inkiväärimäärien nauttimisesta raskausaikana ei ole tarpeeksi tietoa, joten tuotetta ei suositella raskaana oleville ennen kuin asiasta tiedetään enemmän.”

Kuluttajavirasto kehottaa valittamaan, mikäli digiboksi kärsii tekstitysongelmista: “Tekstityksen temppuillessa kuluttajan kannattaa mahdollisuuksien mukaan ensin yrittää selvittää, mistä virhe mahdollisesti johtuu. On esimerkiksi hyvä tarkistaa, että asetukset ovat oikein, päivitykset ajan tasalla ja antenniolosuhteet kunnossa. Myös käyttöohjeet kannattaa lukea tarkasti. Apua voi kysyä esimerkiksi digitv-infosta, Yleisradion omasta infosta tai kaapelitv-operaattoreiden asiakaspalvelusta.Jos asia ei omin voimin korjaudu, kannattaa ottaa yhteyttä myyjään. Kuluttajavirasto/kuluttaja-asiamies on laatinut kuluttajille valitusmallin, joka helpottaa asian selvittämistä.” (Mari Koo)

Kenellekään ei liene yllätys se, että tuotteita myydään nykyisin ekologisuuteen tai ilmastonmuutoksen ehkäisyyn vedoten. Kuluttajavirasto oli tarkkaillut mainontaa ja toteaa nyt, että markkinoinnissa annetaan viherpesua silloin, kun ei olisi syytä.

“Valvontakampanja kuitenkin osoitti, että ympäristöväitteet jäävät usein liian yleiselle tasolle. Esimerkiksi autoja mainostettiin useissa kymmenissä mainoksissa ”ympäristöystävällisinä” ja ”puhtaina”.”

“Polttonestettä puolestaan mainostettiin lauseella ”litra litralta kohti puhtaampaa maailmaa”. Valitsemalla tietyn sähköyhtiön kuluttaja voisi ”pitää alppimaajoukkueen lumilla” ja vaihtamalla vesihanan ”säästää rahaa, energiaa ja ympäristöä”.

- Tällaisia yleisiä väitteitä voi esittää vain, jos pystyy todistamaan, että tuote kuormittaa ympäristöä koko elinkaarensa aikana olennaisesti vähemmän kuin muut vastaavat hyödykkeet, toteaa (kuluttajaviraston johtaja Anja) Peltonen.”

Yritykset voivat siis kertoa, mitä ovat tehneet ympäristln hyväksi. Ne eivät kuitenkaan saa markkinoinnissaan luoda mielikuvaa siitä, että kuluttaja voi tuotteen ostamalla tehdä osuutensa ilmastonmuutoksen estämisessä.

Ja kuten Peltonen kommentoi:

“- Useimmissa tapauksissa ympäristön kannalta paras ratkaisu ei ole valita ympäristöystävällinen tuote vaan vähentää kulutusta. Jo siitä olisi apua, että tuotteet kestäisivät pidempään.

Kaarelan Tiina sai konkreettisen muistutuksen rapakon toiselta puolelta tilaamisen käytännöistä: “Enpäs höpsö muistanut, että jos tilaa emalivärejä Yhdysvalloista, saattaa tullillakin olla jotain sanottavaa asiaan. Eikä taida jäädä sanomiseen, rahaahan ne haluavat. Kallis laskusta ei tule, mutta paketti on mentävä tullaamaan tullipostiin. Se on kyllä hilpeä paikka: kerran olin tilannut juustontekotarvikkeita ja siinä sitten porukalla ihmeteltiin mihin tullaustariffiin home pitäisi luokitella.

En muistanut koko internet-kaupan varjopuolta, koska edelliset tilaukset ovat tulleet kirjeessä ja olleet ilmeisesti arvoltaan niin vähäisiä, että tullia ei ole kannettu.” (Mari Koo)

Silmälasien markkinointi ja mainonta johtaa kuluttajaa usein harhaan: mainosten hinnat antavat mielikuvaa edullisuudesta, mutta loppujen lopuksi asiakas saattaa joutua maksamaan moninkertaisesti laseistaan. Tämän huomasi myös Haloefekti:

“Siis että sellaiset ikkunalasinvahvuiset älykkölasit, joilla brändätään bimbosta hetkessä viisaannäköinen lukutoukka - ovat niitä halpoja laseja - sellaiset millä korjataan todellisia näköongelmia eivät olekaan halpoja vaan edelleen kalliita. - - -

Vielä eilen uskoimme (kun en muistanut vanhojen rillien vahvuuksia) neiti myyjän kanssa että saisin kakkulat vähän toistasataa eurolla. Ja olisin saanutkin jos -6,00 diopterin vahvuus olisi riittänyt. Vaan eipäs sitten käytännössä onnistunutkaan, kun näköni vaatii niin paljon korjaamista ettei varastolinssit meinaa riittää.

• kokonaispaketin hinta onkin siis yhteensä 345,- euroa, josta
• kehysten osuus (-80%) on n. 25,- euroa,
• erittäin perusteellinen näöntarkastus ja silmänpaineiden mittaus 20,- euroa ja
• linssien osuus 300,- euroa.”

Silmälasien mainontaan on puuttunut myös Kuluttajavirasto, joka viime vuoden lopulla on lähettänyt myös alan etujärjestölle aiheesta postia. Taloussanomien uutisessa on haastateltu Kuluttajaviraston juristia, Mika Hakamäkeä liittyen “toinen linssi ilmaiseksi” -mainotaan:

“Kuluttajalle pitäisi kuitenkin antaa tieto siitä, mitä vähintään joutuu maksamaan, jotta saa mainostetun edun.

– En muista, että juuri mistään mainoksesta olisi löytynyt ”alkaen”-hintaa tai hintahaarukkaa.

Hakamäen mukaan kerrottu hinta ei saisi olla mikään ääripää, vaan sellainen, mitä ihmiset keskimäärin käyttävät.”

Suomen Silmäoptikkojen liiton tiedote vuoden 2006 lasien hinnoista kertoi (via), että yksitehosilmälasien keskihinta oli 254 euroa, kaksiteholasien 367 euroa ja moniteholasien 506 euroa. Kaikkien myytyjen lasien painotettu keskiarvo oli 351 euroa. Tutkimukseen osallistui vajaa puolet Suomen optikkoliikkeistä.

Kuraattori oli havainnoinut alkoholin pakkausmuutosten myötä myös hinnanmuutoksia ja lähetti minulle asiasta viestiä. Eli kertakäyttöpullojen haittaveron poistuttua vuoden alussa panimot toivat markkinoille kertakäyttöpulloja. Mutta samalla ainakin Koff muutti myös pakkauskokoja:

“Koffin kertakäyttösiideripullo onkin 0,45 litraa vanhan uudelleenkäytettävän pullon 0,5 litran sijaan. Lahden valintatalossa hintaerokin oli litraa kohti melkoinen, vanha oli 5 euroa/litra, uusi 5,73 euroa litra (muistikuvan pohjalta).

Uudessa pullossa kyllä lukee, että siinä on 0,45 litraa, mutta kuinka moni tajuaa sitä edes vilkaista. Uuden pullon sisältö on pienempi ja hinta suurempi kuin vanhassa. Mihin katosi haittaveron poistuminen, mietinpä hieman. Valitettavasti ei taida mikään laki moista kieltää, mutta itse pidän asiaa viime vuosien suurimpana kuluttajakusetuksena.”

Kuraattorin mielipiteeseen lisäisin sen verran, että alkoholiverotushan (10 prosentin korotus miedoissa juomissa) muutti hinnoittelua myös, joten pelkkkä pakkauksen muutos ei välttämättä ole kokonaan hinnan takana.

Aikaisemmin Kulutusjuhlassa Eko-Matti on kirjoittanut siitä, miten oluttölkeissä on kokoeroja, joita asiakas ei välttämättä tajua. Oluen muovipulloon pakkaamisen eduista ja haitoista on myös keskusteltu.

Leena vinkkaa My Typo-blogissa: “Henkilötietojen luovutuskiellon mm. suoramarkkinointiin voi tehdä kätsysti verkkolomakkeella tai pirntta&postaa menetelmällä:

Hiukan lisätietoa aiheesta mm. tietosuojavaltuutetun toimistosta.” (Mari Koo)

Mallipoisto pohtii kirkollisveroa: “Jokainen voi käydä tarkistamassa esimerkiksi eroakirkosta.fi-sivuston kirkollisverolaskurilla, onko kirkon jäsenmaksu kohtuullinen suhteessa tuolta organisaatiolta saatuihin etuihin ja palveluihin. Ei todellakaan tarvitse ihmetellä, ettei moni asuntovelkainen nuori sinkku tai perhe halua maksaa tuota jäsenmaksua, kirkollisveroa - ainakaan noin suurena. Eihän se ole edes verotuksessa vähennyskelpoista.” (Mari Koo)