Norppa olisi ostanut kirpputorilta lasten syöttötuolin, mutta: “Alakerran kirpputorilta jo löytyikin sellainen vanha, valkoinen, kiva pinnatuoli mutta hintapyyntö oli 40 e! Törkeää sanon minä. Ensinnäkin olen vienyt sinne lahjoituksena paljon vaatteita, käyttötavaraa ja ihan suhteellisen asiallisia valaisimiakin. Olisin myös ollut valmis viemään vaihdossa vaikka yhden nojatuolin, jonka arvo olisi ylittänyt syöttuolin. Mutta ei. Siitä ei olisi ollut heille mitään iloa. Suhteeni kyseiseen kirpputoriin on siis päättynyt. Finito ja Caput! Tästä lähtien aion mennä merta edemmäs kalaan jos tarvitsen kirpputoripalveluita. Jokin raja sentään.” (Mari Koo)

Elina Loisa kirjoittaa vauvanvaatehankinnoista Kaventajat-blogissa: “Suurimman osan vauvanvaatteista hankin kirpputorilta. Sieltä voi poimia pikkurahalla mukaansa juuri omaa silmää ja arvomaailmaa miellyttävät vaatekappaleet. Vauvojenkin muoti uudistuu vuosittain, ja kirpputorilla on tarjolla useampaa vuosikertaa. Valikoima on siis laajempi kuin kaupoissa, ja tällöin on helpompi valita sukupuolineutraaleja vaatteita. Nimittäin vaatekaupoissa on pääasiassa kahdenlaisia vaatteita, eli vauvan voi pukea joko tytöksi tai pojaksi. Ja kauppojen käsitys siitä, millaisia tytöt tai pojat ovat, on kovin stereotyyppinen. - - - Vauvan sukupuolen lisäksi vaatteet voivat kertoa myös vanhempien arvomaailmasta. Joku ostaa merkkivaatteita jo vastasyntyneelle tai pukee vauvan sävy sävyyn vanhempien kanssa, toinen pitäytyy tiukasti lasten kuoseissa ja suosii Nalle Puhia, kun taas kolmas boikotoi Disneytä, mutta julistaa Muumeja. Goottirokkarivanhemmat voivat ostaa pääkallokuvioisen potkupuvun. Sama vaatekerta ei ehkä käykään tuttavapiirin seuraavalle vauvalle, jonka vanhemmat haluavat tuoda esiin erilaista aatemaailmaa.” (Mari Koo)

On se vaan kumma, että vaikka pinnasängyt ovat yleensä standardikokoisia (60 x 120 cm), niihin tehdyt pussilakanat eivät sitä sen sijaan ole. Meillä on puolentusinaa vauvan pussilakanaa, joista yksikään ei ole saman kokoinen toisten kanssa. Koita siinä sitten taiteilla sitä peittoa sinne lakanan sisään - milloin peittoa tursuaa lakanan alareunasta ulos, milloin se on liian leveä ja milloin puoli pussilakanaa jää ilman peittoa mutta silti se on liian pitkä. . . lopulta sitä peittoa sitten koittaa taitella reunoistaan, jotta se mahtuisi lakanan sisään, minkä seurauksena yhden yön päästä pussin sisällä on epämääräinen peittomöykky. Raivostuttavaa!

Yhtään ei helpota sekään hieno ominaisuus, ettei  vauvojen lakanoissa yleensä ole “petausaukkoja” lakanan yläreunassa, eli sitten sitä peittomyttyä pitää vielä selvitellä pelkän alareunan aukon kautta.

Kuka ihme nämä on suunnitellut, ja miksi ihmeessä joka valmistajan on tehtävä lakanoistaan vähän eri kokoisia kuin muilla valmistajilla? Grrr…

R-kioskit ovat myyneet ja lahjoittaneet keräilypalkintoina pehmokoiria, joissa on EU:ssa kiellettyä, muovinpehmennykseen käytettyä ainetta nimeltä ftalaatti. Kuvat näistä pehmoista ovat Kauppalehden sivuilla:

“Pehmokoiran omistajat voivat palauttaa tuotteen mihin tahansa R-kioskiin ja saada tilalle turvallisuusvaatimukset täyttävän, vastaavan tuotteen postitse lähiviikkoina, lupaa R-kioski.”

Aina, kun näihin erilaisiin kemikaaliuutisointeihin ja takaisinvetoihin törmään, mietin, miten paljon kaikkea moskaa tuolla maailmalla erilaisiin tuotteisiin laitetaan. Esimerkiksi elokuussa Björn Borgin kalsareista löydettiin Ruotsissa ympäristömyrkky nonyylifenolioksylaattia.

Ja onhan näitä nähty monessa muussakin tuotteessa, niin kodintekstiileissä kuin vaatteissa tai elektroniikassa.

Minua ei niinkään huolestuta se, saanko itse mahdolllisesti syövän tai jotain muuta vastaavaa. Enemmän huolestuttaa se, miten nämä myrkyt kiertävät maailmassa.

Vaikka aineet ovat EU:ssa kiellettyjä, niitä tuolla jossain toisaalla käytetään. Millaiset ovat työntekijöiden olot? Mihin myrkkyvedet siellä kulkeutuvat ja millaiselle altistukselle työntekijät joutuvat?

Ja eiväthän ne täälläkään mihinkään katoa: myrkyt kulkeutuvat myös meidän ympäristöömme esimerkiksi vaatteiden pesun myötä. Mitä kaikkea ne luonnolle aiheuttavatkaan?

Katsauksen kemikaaliarkeen tarjoaa Heurekassa työskentelevä ympäristötieteilijä Heli-Maija Airaksinen Luova-verkkolehden kirjoituksessaan.

Tuija osti OBH-Nordican tehosekoittimen ja testasi sitä vauvanruuan teossa. Nyt hän pohtii itsetehdyn ja valmiin purkkisoseen hintaa, laatua ja tekemisen vaivaa: “Vauvoille tarkoitettuja teollisia valmisruokia pidetään kalliina. Jos ruoan laittaja laskisi raaka-aineiden laskemisen lisäksi hinnan ruoan valmistukseen käyttämälleen työajalle, vertailu kaupasta ostettavaan muonaan kääntyisi tasan päin vastoin. Vauvan ruokien valmistaminen itse, pakastaminen ja jälleen tarjoiluvalmiiksi lämmittäminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin valmisruokapurkin ostaminen ja lämmittäminen mikrossa.

“Siinähän se vauvanruoka syntyy samalla kuin aikuistenkin, ei siitä tarvitse tehdä ylimääräistä riesaa, sanoo Sami Garam Vauva-lehdessä, ja heittää vielä kysymyksen, “miksi kaiken pitäisi olla aina niin sikahelppoa?”

Lupaan harkita vauvansoseiden itse tekemistä uudelleen heti, kun arki yksivuotiaan kanssa alkaa tuntua sikahelpolta.” (Mari Koo)

Hieman huvittuneena lueskelin tässä muutama päivä sitten Liberon vaippamainoslehtistä, jossa kyseinen vaippafirma mainostaa ottavansa ympäristön huomioon:

“…vaipoissa käytettävän imumassan valmistukseen tarvitaan puuta. Istutamme kuitenkin kolme uutta puuta yhden kaatamamme tilalle. . . . Huolehtimalla ympäristöstämme mahdollisimman hyvin turvaamme lastemme tulevaisuuden. Onko teillä samanlaiset arvot? Jos tekin pidätte luononsuojelua tärkeänä, voitte jatkaa Libero-vaippojen käyttöä hyvällä omallatunnolla.”

Sehän niissä kertakäyttövaipoissa juuri se pahin ongelma onkin, puun kuluminen. ( Yksi kertiksiä käyttävä lapsi tuottaa n. 1500 kg maatumatonta vaippajätettä ennen kuin oppii kuivaksi, maatuminen kestää useita satoja vuosia ks. www.kestovaippayhdistys.fi)

Jos joku haluaa vielä varmistaa lapsensa jätösten säilymisen jälkipolville, voi hankkia sellaisen roskiksen, joka kelmuttaa käytetyt vaipat yksitellen muovikelmuun roskikseen laitettaessa. Ei nähkääs haise.

Meille kestovaippojen käyttö oli selvää jo ennen lapsen syntymää, mutta yritän ymmärtää myös niitä, jotka valitsevat toisin. On se kuitenkin aika kornia, että kertiksiä mainostetaan ympäristöystävällisenä valintana.

Muutama päivä sitten sain postia lastenvaatteita kauppaavalta Du&Jag-kerholta. Kirjeen lähettänyt “Mia” oli kuulemma perustanut muutama vuosi sitten kerhon ideanaan tarjota lastenvaatteita edullisemmin. Nyt hän tarjosi kuukausittaista “lapselleni valmiiksi valittua” pakettia, josta ei kerrottu muuta kuin kuvaus: ” Tytöt saavat ”henkseli/nikkarihameen”, vaarinpaidan, pitkähihaisen bodyn ja legginsit. Pojille on varattu kahdet housut; toiset nikkarityyliset ja toiset puuvillatrikoota, vaarinpaita ja pitkähihainen body.” Vaatteista ei ollut kuvia, sillä “kuvat eivät tee oikeutta vaatteillemme”. Kuulemma ovat kauniita ja korkealaatuisia vaatteita. Kiva tietää edes se. Vaatteiden koon olisi sentään saanut itse valita.

En vakuuttunut enkä liittynyt. Suunnistan sen sijaan lastenvaateostoksille edelleen kirpparille, jossa saan itse valita mitä ostan, ja vieläkin edullisemmin.

Puolisen vuotta sitten elämäni muuttui pysyvästi tullessani ensimmäistä kertaa äidiksi. Sen huomasivat sukulaisten ja tuttavien lisäksi myös mainostajat.

Postiluukusta alkoi tipahdella tiuhaan tahtiin onnitteluja pienokaisen johdosta suurimmilta sanomalehdiltä, lasten kirjakerhoista, vaippafirmoista, lastenvaatekauppiailta, lastenruokavalmistajilta jne. jne. Yhtäkkiä kaikki halusivat hyötyä uudesta vaippakansalaisesta - tai oikeastaan hänen vanhemmistaan. Onhan se tietysti ihan kiva, että muistetaan, mutta väkisin tulee hieman sellainen isoveli valvoo - olo. Enhän minä ole lapseni syntymästä sentään noin laajalle kertonut. (Onneksi Väestörekisterikeskus huolehti tästäkin puolestamme.) Mitähän seuraavaksi? Ruokakauppias lähestyy, että “nyt kun lapsesi on jo maistanut perunasosetta, suosittelen maistamaan myös maissia..” ?!?