tiistai 18. marraskuuta 2008 klo 21.50 kirjoittajana Mari Koo
Mika Lahdensivu kertoo ruotsalaisuutisesta: “Monet kuluttajat siis lähtevät esimerkiksi vaate- tai kenkäkauppoihin vain sovittaakseen eri kokoja ja tutkaillakseen lähemmin verkkokaupasta tuttuja tuotteita.
“He tulevat sisään, kokeilevat kenkiä ja me annamme heille aikaamme. Sitten he tilaavat netistä, ja jotkut jopa sanovat meille aikovansa tehdä niin”, harmittelee erään östersundilaisen myymälän edustaja radiohaastattelussa. Ja eipä ole vaikea kuvitella, että kauppiasta moinen harmittaa! Mutta ymmärtää pitää kai kuluttajaakin: putiikissa 1500 kruunua maksavat ostokset saa netistä kenties tonnilla, uutistekstissä mainitaan.” (Mari Koo)
2 kommenttia.
perjantai 14. marraskuuta 2008 klo 8.45 kirjoittajana Mari Koo
Pakkohan tätä on mainostaa: verkko-Lehti on nyt myös Aikakaus-Lehti, ja kyseistä paperijulkaisua voi tilata 30 euron kestotilauksella (4 nro/vuosi 2009). Tuntuuko kalliilta? Lehti selostaa hinnoittelun syytä: “Toisekseen sana tilauksen hinnoittelusta. Koska Aikakaus-Lehdessä on varsin vähänlaisesti mainoksia, se elää ja kuolee tilaajiensa varassa. Hinta saattaa tuntua korkealta, mutta koska Aatos Erkko ei ole vieläkään ostanut Lehteä, jää meille vähänlaisesti muita rahoitusmalleja.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
tiistai 11. marraskuuta 2008 klo 17.01 kirjoittajana Mari Koo
Minulla roikkuu laukussani heijastin, joka on saanut jo useamman henkilön kysymään,
mistä noita saa.
Kyseessä on Marianne Valolan suunnittelema Naisten päivä -heijastin, eli Naisasialiitto Unionin tuotteita, joita myydään mm. tuolla Tulva-kaupassa. Heijastin maksaa viisi euroa.
Omani (ja pari ylimääräistä lahjaheijastinta) ostin viime vuonna Vanhan joulumyyjäisistä. Tämä on todellakin aikuismalli, joka olisi kelvannut ehkä Valpurillekin hänen etsiessään sopivia haijastimia:
“Valikoimasta saattoi päätellä, että aikuiset eivät varmaankaan liiku ulkona pimeän aikaan ollenkaan - tai sitten useimmat lajitoverit ilmeisesti loistavat sisäistä valoa. Kaikki tarjolla oleva tavara oli niin söpöstä että. Kun valikoima on sellainen kuin on, on aika helppo päätellä ketkä heijastimia oikeasti käyttävät ja ketkä eivät.
Päädyin valitsemaan katu-uskottavimmat tuotteet - itselleni neonpunaisen kissan ja ammatillisesti sopivan neonkeltaisen ankan. Puolisolle otin valikoiman äijämäisimmän tuotteen - eli neonvihreän haamun. Enempää tuskin kukaan aikuinen mies voisi toivoakaan.”
(Kuva: Tulvan verkkokauppa)
9 kommenttia.
maanantai 3. marraskuuta 2008 klo 23.00 kirjoittajana Mari Koo
Marjut kertoo Amazonin pakkausprojektista: “Frustration Free Packaging -tempauksessa Amazon pyrkii eri valmistajien kanssa toimittamaan tuotteet pienemmissä pahvisissa (ja siten ympäristöystävällisemmissä) pakkauksissa ilman muovia tai metallilankoja. Ensimmäisessä vaiheessa käyttäjäystävällisempään pakkaukseen on pakattu 19 myydyintä tuotetta.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
maanantai 3. marraskuuta 2008 klo 12.23 kirjoittajana Mari Koo
pni on vertaillut CDONin hintoja eri maissa: “Tanskalaiset saavat pulittaa tasan samoista levyistä postitettuna melkein kympin enemmän kuin ruotsalaiset. Me pääsemme hiukan halvemmalla, mutta ero sweedeniin on kuitenkin kuusi euroa. Vaikuttaa, hintoja katsellessa, että CDON naureskelee matkalla pankkiin ulkomaanpellejen kustannuksella. Olisi kiva tietää millä nämä erot hinnoissa perustellaan. Onko syy vain se, ettei naapurista voi tilata vaan pidetään ostaja oman maansa rajojen sisällä globaalissa internetissä?” (Mari Koo)
1 kommentti.
maanantai 13. lokakuuta 2008 klo 9.49 kirjoittajana Mari Koo
KirsiM antaa sapiskaa SanomaMagazinesin SisterClubille: “Perheen kuopus tahtoi liittyä SisterClubiin, koska sieltä sai kauniin pinkin urheilukassin “ilmaiseksi”. Löperö mutsi taipui, vaikka itselleen ei suurin surminkaan tuollaista tilaisi. Kätevä palvelu, kaikki asiat voi hoitaa netissä – paitsi eroamisen, joka on tehty tosi takkuiseksi ja josta ei saa kovinkaan helposti tietoa. - - - Eroamme siis, vaikka se ei onnistu netissä, vaikka se ei onnistu myöskään puhelimessa, paitsi arkipäivänä virka-aikaan (toisin kuin muu asiointi). Eikä paljon huvita asioida enää viallisen tuotteen hyvityksenkään saamiseksi. Siirrymme taas palveluihin, joissa itse poimimme tuotteet, joita todella haluamme ja ostamme kassit kaupasta, kuten teimme ennenkin.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
torstai 9. lokakuuta 2008 klo 14.02 kirjoittajana Mari Koo
Itäsuomalaisena sydämeni sykkii Eläkeläisten humpan tahtiin. Niinpä on syytä mainostaa nettikauppa Jokisen Valinnan Juoppohulluja päiviä: erilaista Eläkeläisten tavaraa alehintaan 8.-12. lokakuuta. Sitä paitsi tämä lienee hauskin versiointi noista kuuluista Stockan kulutushuumapäivistä! Myynnissä on mm. Paketoi paskahuussi uusiksi -paketti, joka sisältää useita Eläkeläisten julisteita vuosien varrelta. Ja tietysti paitoja, solmioneuloja ja muuta peruskamaa. (Mari Koo, kiitos vinkistä Kervålle!)
Ei kommentteja.
tiistai 30. syyskuuta 2008 klo 20.02 kirjoittajana Mari Koo
Pasi Jääskeläinen tilasi Huuto.netistä satukirjan, jonka myyjänä olikin yllättäen yritys. Toimitus viivästyi huomattavasti ja muitakin ongelmia oli: “Kiintoisaa tässä on se, että yritys myy Huuto.netin sivuilla käytännössä tavaroita, joita sillä ei vielä ole. Eli kun joku tilaa tuotteen X, yritys saattaa vasta siinä vaiheessa laittaa itse tilauksen kyseisestä tuotteesta menemään ja toimittaa tuotteen asiakkaalle vasta sitten, kun itse on joskus tuotteen - ehkä pitkänkin odottelun jälkeen - saanut. Yrityksen kanssa asioiva pääsee siis parhaimmillaan odottamaan kaksi erillistä toimitusaikaa. Ikävää bisnestä, mutta ei niin ikävää kuin kyseisen yrityksen tapa kostaa saamansa negatiivinen palaute antamalla negatiivista palautetta asiakkaalle. Eli kun minä kritisoin yli kuukaudeksi venynyttä toimitusaikaa (jonka oli luvattu olevan “reipas viikko”), yritys kosti saamansa palautteen laittamalla minun Huuto.net-tunnukselleni negatiivisen palautteen, joka siis voi haitata mahdollista kaupantekoa Huuto.netissä (jonka kautta olen kuluneen vuoden aikana ostanut mm. pari kirjaa ja kameran objektiivin). Lapsellista ja luiskaotsaista toimintaa.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
perjantai 26. syyskuuta 2008 klo 15.45 kirjoittajana Mari Koo
Jussi ei ilahtunut Dataclubin tavasta hoitaa Sanomatalon liikkeen loppuunmyynti: “Eli ensin kirjoja mainostetaan sähköpostitse, sitten ohjataan verkkokauppaan jossa kirja on merkitty saatavilla olevaksi, jonka perusteella tehdyn tilauksen käsittely kestää neljä päivää ja kirja onkin myyty jollekin toiselle.
Ei todellakaan tule Dataclubia ikävä.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
maanantai 15. syyskuuta 2008 klo 12.44 kirjoittajana Mari Koo
Pasi Jääskeläinen tilasi kaksiteholasit netistä: “Hinta: neljännes siitä, mitä liikkeessä olen joutunut maksamaan. Sain kotiin postitse kokeiltavaksi neljät kehykset, joista sitten valitsin yhdet. Näöntarkastuksessa piti tietty käydä. Kun optikko ymmärsi, että olin hakemassa reseptiä nettilaseja varten, hän (she) katsoi minua aika erikoisesti. Tulkintani mukaan ilme heijasteli äkillistä väkivaltaista impulssia, jonka nainen kuitenkin tukahdutti urheasti. Aloin epäillä, etteivät optikot kovin paljon pidä siitä, että nettikaupoista saa laseja neljänneksellä siitä hinnasta, jolla he itse laseja myyvät. Ymmärrettävää kyllä, ei kukaan pidä siitä, että leipäpuuta nakerretaan, mutta tosiasia on, että silmälasit ovat pitkään Suomessa olleet aivan älyttömissä hinnoissa. Tarjouskampanjoita kyllä mainostetaan, mutta ne on suunniteltu siten, että käytännössä lasien kokonaishinnaksi tulee aina vähintään se 400 euroa. Nettitoiminta tosin vaatii ihmiseltä vähän enemmän omaa vaivaa ja kehysvalikoimatkin ovat rajallisemmat, joten uskoisin, että kyllä niitä asiakkaita katukauppiaillekin myös jatkossa riittää.” (Mari Koo)
1 kommentti.
tiistai 2. syyskuuta 2008 klo 8.40 kirjoittajana Mari Koo
Nettitilaus tuli yllättävän tullin vuoksi kalliiksi Pasi Jääskeläiselle: “Tilasin Sendit.comista tv-sarjan Stargate, kun suht halvalla tarjosivat. Oletin, että kyseessä on brittiläinen firma, siis tilaus olisi EU:n sisäinen. Ihmettelin hiukan, kun tilaus viipyi, vaikka lähetysilmoitus oli tullut jo ajat sitten. Ja sitten tänään tuli kirje Itellasta. Siinä ilmoitettiin, että paketti on juuttunut Vantaan tulliin ja että alveja ja tulleja pitäisi maksaa, ennen kuin se lähtee tulemaan meille. Ja tietysti lisämaksu Itellalle, jotta ne siellä hoitaisivat asian. - - - Tutkin lähetyksen papereita, jotka tulli toimitti pdf-tiedostona kirjeen mukana. Havaitsin oudon lähetyspaikan: Guernesey, GB. Eli Isossa-Britanniassa paikan pitäisi kyllä sijaita, mutta nettihaku osoitti, ettei tämä Guernesey sijaitsekaan EU:n sisällä.
Prkl, sanoi entinen isäntä, kun vahingossa dvd-levyjä EU:n ulkopuolelta tilasi, syynä firman sivujen hämäävä luonne.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
maanantai 1. syyskuuta 2008 klo 16.45 kirjoittajana Mari Koo
Fast&Loud epäilee Keskon luovan elektroniikkamyyntiä Verkkokauppa.comin konseptilla: “Alustavien tietojen mukaan Keskon uudessa konseptissa ”…yhdistyvät verkkokaupan, kiinteän kauppapaikan ja oman keskusvaraston tehokkaat toiminnallisuudet”. Yhdistelmän kerrotaan mahdollistavan ” edulliset tuotteet sekä niiden luotettavan ja nopean saatavuuden”
Verkkokaupan, kiinteän kauppapaikan ja keskusvaraston iloinen yhteiselo tarkoittanee Verkkokauppa.com:in kaltaista konseptia, jossa tuotteita voi ostaa paikan päällä myymälässä sekä verkosta kotiinkuljetuksella tai myymälästä noudettaviksi.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
maanantai 25. elokuuta 2008 klo 20.14 kirjoittajana Mari Koo
SusuPetal on testannut kolme netistä löytyvää kuvakirjapalvelua, Ifolor, Color-Kolmio ja Fotoyks. Ifolor sai parhaat arviot: “Ifolorilla oli hinta-laatusuhde kunnossa, kuvakirjaohjelma oli helppo asentaa, helppo käyttää ja jälki erinomaista.
Kuvakirjan tekeminen on ihan varteenotettava vaihtoehto perinteisille valokuva-albumeille, joiden tekemiseen saa myös uppoamaan rahaa, kun ostaa albumit, liimakulmat ja teettää kuvat. Digikirja on myös siitä hyvä, että ei tarvitse kirjoittaa KÄSIN kuvatekstejä.” (Mari Koo)
3 kommenttia.
keskiviikko 13. elokuuta 2008 klo 16.18 kirjoittajana Mari Koo
Kaarelan Tiina teetti kuva-albumin: “Seuraava tapaaminen olikin “taatan” kanssa: teetin Multikuvassa lomakuvistamme lahjaksi hänelle (ja fidanzatolle) kuva-albumin, joka sai ilahtuneen vastaanoton. Kansiossa on 50 sivua ja noin 120 kuvaa. Paljon enemmänkin olisi mahtunut ilman ahtamista. En pitänyt noin 30 euron hintaa pahana, sillä jos olisin tulostanut kuvat itse, olisi mustetta ja paperia kulunut ainakin tuolla summalla. Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, vihreät ovat esimerkiksi liian keltaisia ja kirkkaita, mutta tällä työkokemuksella ja näillä tutkinnoilla ymmärrän, että albumit on tehtävä joidenkin keskiverto-oletusten mukaan, eikä niitä ole mahdollista säätää kuva kuvalta yksilöllisisksi. Hintansa väärtti kuitenkin, ja mieluinen lahja lomakavereille!” (Mari Koo)
2 kommenttia.
maanantai 4. elokuuta 2008 klo 17.43 kirjoittajana Mari Koo
Tuija on tehnyt kattavan vertailun Ruoka.netin ja Ruokatori.fi:n välillä, niin palvelua, valikoimaa, pullonpalautusjärjestelmää kuin käyttömukavuutta kommentoiden: “Nettiruokakaupan tuotevalikoiman selaaminen tuntui aluksi kankealta. Kun on tottunut poimimaan tuotteita hyllystä pakkauksen ja hyllyn sijainnin perusteella, piti nyt miettiä tuotenimiä ja niiden kirjoitusasuja. Riisi- vai karjalanpiirakka? Jugurtti vai jogurtti? Tuoteryhmittäinen navigaatio tuntui ärsyttävältä: suuhygienia? Hammastahnaa minä kaipaan. Vapaasanahaku tuotteen nimellä toi listan kaikesta merkkijonon sisältämästä. Ostoskorin talletustoiminto vaikuttaakin varsin tarpeelliselta: kun kerran tekee peruslistan talouden tarpeista, sitä voi varioida tilanteen mukaan.
Testiostoskorimme tulivat maksamaan lähes saman verran, vaikkakin yksittäisten tuotteiden hinnoissa oli eroja. Tässä vertailussa ei tehty vertailua lähikaupan hintoihin, joten tämän kokemuksen perusteella en sano mitään nettiruokaostamisen hintatasosta korttelikauppoihin verrattuna. Automarketiin ajaminen maksaa eikä ajan säästökään ei ole vähäpätöinen tekijä.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008 klo 13.12 kirjoittajana Mari Koo
SusuPetal jakaa kokemuksiaan BoD:ista, Book on Demand -palvelusta, jossa jokainen voi tuottaa oman teoksensa kansien väliin ja sitä painetaan tilausten mukaan: “Valitsin halvimman BoDin tarjoamista paketeista, hinta on noin kaksi sataa euroa. Se saattaa tuntua suurelta summalta, mutta kun jätti muutaman lonkeron ja punaviinin ottamatta, niin… Se, mikä minua viehättää BoDissa on, että itse ei tarvitse sitoutua ostamaan yhtäkään kappaletta omaa kirjaansa, sillä kirjoja painetaan kirja-kerrallaan-periaatteella. Toki saa ostaa omaa kirjaansa, ja kun ostaa pieniä painoksia kerralla, hinta on aika edullinen. Tuo halvin paketti on sellainen, että teet kaiken itse, paitsi painamisen.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
tiistai 15. heinäkuuta 2008 klo 18.40 kirjoittajana Mari Koo
Loimaannorppa kehuu kirjakustantamo Sammakon nettikaupan nopeutta: “Koska kesäaikaan, tai ylipäätään minään muunakaan aikana, mitään, ei pitäisi ostaa muualta kuin alennusmyynnistä, klikkailin tarjouksia - kohtaa, ja löysin kuin löysinkin muutaman heräteostoksen.
Ja kuinka ollakaan! Tänään kolisi postilaatikko niin ettei paremmasta väliä, ja kirjaa toisensa jälkeen putkahti lattialle. Loistavaa ja nopeaa palvelua. Tein tilauksen viikonloppuna, joku fiksu käsitteli sen heti maanantaina, ja kirjat olivat minulla kotiinkannettuina tiistaina!” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008 klo 11.47 kirjoittajana Mari Koo
pni sai hyvää palvelua tilatessaan kuvia Fastlabista: “Tilattuani kuvat, sain tilausvahvistuksen meiliin ja se ohjasi minut Fastlabin tilausseurantaan. Vasta siinä vaiheessa huomasin, että firma tarjoaa ensitilaajille tarjouksena 40 ilmaista kuvaa! Löin itseäni otsaan ja otsa punottaen lähetin viestin Fastlabin asiakaspalveluun kertoen heille mokastani ja kysymyksen siitä josko vielä jälkikäteen voisi jotenkin päästä osalliseksi heidän tarjouksestaan. En kuitenkaan ollut erityisen toiveikas asian suhteen.
Fastlabin asiakaspalvelulta tuli vastaus heti seuraavana päivänä. Heidän tarjouksensa koski 10×15 cm kuvia ja minä olin tilannut omani 11×15 koossa. Mutta, ja tämä tuli todellisena yllätyksenä, sanoivat tekevänsä poikkeuksen ja antavansa kaikesta huolimatta tutustumistarjouksen mukaisen alennuksen. Aivan loistavaa. Vastasin kiitoksella ja toivotin hyvät jatkot. Fastlabin aspa vastasi siihenkin. Mainiota.” (Mari Koo)
Ei kommentteja.
maanantai 23. kesäkuuta 2008 klo 11.08 kirjoittajana Mari Koo
Loistava.infossa Henry suosittelee Amazon Marketplacea: “Tutustuin Amazon Marketplaceen aivan liian myöhään. En ollut huomannut, kuinka halpa paikka se on. Jos haluaa täydentää CD- tai DVD-kokoelmaa yllättävän halvalla, Amazon Marketplace on oikea paikka.
Ne pienet “used & new” -maininnat Amazonin tuotteiden yhteydessä (ks. kuva) eivät ole mikään huono vaihtoehto. Itse asiassa, CD- ja DVD-osastolla Play.com ja CD-WOW.com jäävät kakkoseksi. Kirjojen korkeampien toimituskustannusten ansiosta Book Depository pitää kirjapuolella pintansa usein, vaikkakaan ei aina. Ei paljon innosta plarailla divarien hyllyjä, kun tuolta tuppaa saamaan yhden jos sun toisenkin levyn 4-5 eurolla kotiin toimitettuna.” (Mari Koo)
1 kommentti.