Mrs Morbidi pohtii talouselämän myllerrystä: “Televisio ja muu media syytää (ainakin täällä) jatkuvasti tietoa pörssikurssien laskusta. On sellainen maailmanlopun tuntu päällä telkkaria katsoessa, että oksat pois. Toisaalta on niin, että kriisissä on myös mahdollisuus uuteen alkuun. Saa nähdä miten meidän tavallisten talliaisten käy tässä myllerryksessä. Eilen illalla visioin uutta maailmaa, sellaista joka on palannut vaihtotalouteen ja jolla ei ole varaa tuhota maapalloa jatkuvalla kulutuksella. Siippa mutisi siihen, että “enpä usko”. Onko kenelläkään vinkata mielenkiintoisiin, helppotajuisiin analyyseihin ja arvuutteluihin (esimerkiksi blogeissa) miten tämän hetkinen maailmantlanne tulee vaikuttamaan ihmisten elämään? Mitä itse luulet?” (Mari Koo)

Ensiksi Marginaalin Jani mietiskeli, kannattaako ostaa kahvi reiluna vai luomuna, jos ovat eri paketeisa. Siellä virisi vilkas kommenttikeskustelu.

Tämä taas sai Sun Äitis miettimään kulutustottumuksia eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta:

“Keski-ikäinen kääkkä ei ole valmis muuttamaan omia kulutustottumuksiaan ja mollaa vielä muidenkin valinnat! Enkä mollaa. Reilun kaupan tuotteiden ja luomun suosimisella ja carrotmobbingilla on merkitystä sitä kautta, että ne antavat isoille toimijoille perustuotantoon viestiä siitä, että ihmiset välittävät. Raadollinen totuus on, että pienetkin muutokset eettisempään ja ekologisempaan suuntaan perustuotannossa toteutettuina, vaikuttavat kokonaisuuteen enemmän kuin suuret muutokset marginaalisilla alueilla. Onko siis niin, että marginaalien tehtävä onkin toimia katalyyttinä perustuotannon muutoksille eikä niiden merkitystä saa arvioida vain niiden omien, suorien vaikutusten perusteella?”

Ja sielläkin on käynnissä ahkeraa kommentointia.

Samaan aikaan toisaalla eli Sivukujalla pohditaan myös:

“Pysähdyin miettimään, miten paljon viime vuosien niukkuus ja tulojen tiukkuus on muuttanut minua ja tekojani. Minussa nostaa päätään yhä voimakkaammin yhteiskunnallisen toiminnan tarve. - - -

Pakon edessä kuluttamisen lopettaminen on muuttanut suhtautumista paitsi tavaraan myös rahaan. En tarvitse esineitä ja asioita, koska voin lukea niistä ja katsella kuvia, nauttia esteettistä elämyksistä etäältä, vailla tarvetta omistaa. Raha on vain jotain, millä taataan asunto ja leipä pöytään. Jos niiden jälkeen jotain jää, sen käyttäminen muuhun kuin kulttuuriin (sanan laajassa mielessä: elämyksiin taiteen, ruuan, ihmisten ym. parissa) tuntuu järjettömältä. Pienestä on myös niin helppo antaa: Koska tiedän, miltä tulojen kanssa kamppailu tuntuu ja miten etuoikeutettu kuitenkin olen maailman väestöä mittapuuna pitäen, tuntuu tärkeältä antaa osa rahasta itseltä pois, keräyslippaisiin, hyväntekeväisyyteen. - - -

Teen valintoja. Ostamalla reilun kaupan tuotteita, eettisiä alusvaatteita, lähiruokaa, käytän enemmän rahaa kuin halvempia tuotteita valitsemalla, mutta toisaalta samalla tunnen toimivani, ohjaavani vaatimatonta rahavirtaani. Ei se ehkä solise kohti täydellistä maailmaa, mutta ainakin parempaa sellaista kuin jos kuluttaisin valintojani miettimättä.”

Tällä viikolla ei ole voinut välttyä talousuutisoinneista, joissa kurssit kääntyvät laskuun, taantuma uhkaa ja ties mitä. Ja mitäs sitten kuluttajan pitäisi touhusta ajatella ja kuinka toimia?

Mea kirjoittaa seuraavaa:

“Ollaanko me oikeasti niin tumpeloita nykyisin, että nyt kun maailmalla pörssit romahtelevat, hinnat nousevat ja lama ja ankeat ajat kolkuttelevat ovella, niin ne pakolliset asiantuntijadosentit on taas rahdattu televisioon kertomaan naama peruslukemilla, että nyt pitää kuulkaa kansalaiset sillä tavalla elellä että pitää alkaa miettiä, mihin rahansa laittaa. Että säästää pitää ja se tapahtuu kas niin, että ostaa vähemmän ja laskee, että rahaa tulee hippasen enemmän kuin menee. Ja päälle kaivetaan Kolmosen Jaakko naftaliinista kertomaan, miten tehdään pullaa ja makkarakeittoa ihan itse. Että se on sillä tavalla halvempaa. No kidding. Ihan itse en olisi oivaltanutkaan.”

Kriisi miettii:

“Mitä ajattelee pieni ihminen, joka pitää sekä ammattiliittoja että markkinataloutta ylipaisuneina kaskelotteina, joille kummallekin pieni ihminen on pelkkä peliväline? Pieni ihminen ajattelee surkeana, että pitääkö sittenkin laittaa talvilomalle varatut lomarahat mieluummin piiloon kuin alkaa suunnitella matkaa? Kuulostaa naurettavan pinnalliselta, mutta vaikeiden aikojen keskellä ihmisten onnellisuus on yleensä hyvinkin naurettavista asioista kiinni.

Pahin lama ei ole se, mikä heijastuu rahapusiin, vaan se, joka kummittelee korvien välissä.”

Ai niin, piti linkata myös Lehteen, joka käsittelee aihetta ansiokkaasti.

“68-vuotias tiibetiläismunkki Lobsang Rigzing sanoi, ettei yleensä jaksa seurata kovin tarkoin, mitä maailmalla tapahtuu.

”Mutta kun näin uutisissa sen epätoivoisen pörssimeklarin, niin tuli sellainen ajatus, että on pakko jotenkin auttaa. Mahtaisiko siellä olla jollakulla käyttöä vanhoille kyynärsauvoilleni? Minulla ei ole niille enää käyttöä, kun kiinalaissotilaat äskettäin pieksivät minut ja olen nyt neliraajahalvaantunut. Kaikkea turhaa tavaraa sitä kertyykin nurkkiin!”

Sannamari laskee säästävänsä pitkien hiustensa ansiosta: “Hesarissa nimittäin kirjoitettiin kampaamohinnoista. Järkyttävää. Jos hiukseni olisivat lyhyet, kampaajalle pitäisi mennä kerran kuukaudessa, jotta leikkaus pysyisi mallissaan. Jos hiukseni olisivat muuta kuin rutikuivat, laitattaisin niihin taatusti väriä tai sävyä muutaman kerran vuodessa - koska se olisi ihanaa! Ja maksaisin itseni kipeäksi.

Nyt suuntaan hiustenleikkuseen (viisi senttiä pois latvoista, kiitos) noin kolme kertaa vuodessa. Minun hiuksenihan suorastaan tienaavat minulle rahaa satoja euroja vuodessa ” (Mari Koo)

Hesarin jutun mukaan suomalainen laskettiin vuonna 2006 pienituloiseksi, mikäli hän tienasi noin tonnin kuussa. Köyhiksi luokitellaan ne, joiden tulot ovat vähäisemmät kuin 60 prosenttia keskitulosta. Tiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen Tulonjakotilastosta.

“Pienituloisiksi luokiteltujen suomalaisten määrä kasvoi vuodesta 1993 vuoteen 2006 yli 300 000 henkilöllä. Vuonna 2006 pienituloisiksi laskettiin 650 000 henkilöä, joka on noin 12,5 prosenttia kansasta.”

Kaikkein köyhimpiä olivat parikymppiset opiskelijat. Vähätuloiisin väestöryhmä Suomessa ovat yksinasuvat, 16–24-vuotiaat nuoret. Opiskelijakotitalouksiin kuuluvista yli 80 prosenttia jäi pienituloisuus- eli köyhyysrajan alapuolelle vuonna 2006.

Töissäkäyvistä köyhiksi luokiteltiin neljä sadasta.

Tuloerot jatkavat kasvuaa:

“Väestön suurituloisimman viidesosan käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2006 neljä kertaa niin suuret kuin pienituloisimman viidesosan tulot. Vuonna 1993 suurituloisten tulot olivat kolme kertaa pienituloisten tuloja suuremmat.”

Kulutusjuhlassa on aiemminkin keskusteltu tulojen ja köyhyysrajan määrittelyn ongelmallisuudesta: Köyhyys on suhteellista ja Kuinka paljon liksaa on vähän?

Ja kuten Nuunis miettii, niin opiskelijaelämään tietyllä tavalla myös kuuluu köyhäily ja siinä voi kokea olevan jopa tunnelmaa:

“Se, että joutuu taikomaan kaapissa olevista aineksista jotain syötäväksi kelpaavaa. Se, että kaupassa täytyy katsoa tarkkaan, minkä kilohinta on edullisin ja karttamaan eineksiä; tekemään edullista perusruokaa yksinkertaisista raaka-aineista. Se, kun tajuaa moneksi päiväksi riittävän ruoan hinnan olevan vain muutamia euroja. Se, kuinka halpa punaviini on oikeasti hyvää ja taipuu vaikka sangriaksi, ja siitä saatava humala on jotenkin arvokkaamman tuntuinen kuin sen euromääräinen hinta. Se, kuinka menee pummilla yhden asemanvälin, ja säästää seutulipun ja sisäisen lipun erotuksen verran. Se, kun koulussa syö vatsan täyteen salaattia välttääkseen puutostaudit muuten makaroni- ja perunapitoisella ruokavaliolla. Kavereiden kanssa ei tarvitse mennä kahvilaan, vaan voi ottaa termariin kaffet mukaan, ja juoda ne ulkona.”

Tänään tipahti minulle, ja ilmeisesti monelle muullekin, esitäytetty veroilmoitus. Samaan aikaan Verohallinto kertoo uudistuksesta, jonka ansiosta veroilmoituksen matkakulut voi pankkitunnusten tai sirullisen henkilökortin avulla ilmoittaa netissä Veroilmoitus 2007 -sivuilla.

Jos on muutakin ilmoitettavaa, niin sitten pitää täytellä perinteisesti tiedot paperille. Verkkopalvelu ei myöskään kerro esim. mahdollisen veronpalautuksen määrää.

Verohallinto uskoo, että uusi palvelu hyödyttää noin 400 000 veronmaksajaa, joilla ei ole muuta lisättävää tai korjattavaa esitäytettyyn veroilmoitukseen kuin matkakulut.

Suvi antaa vinkkejä opiskelijaelämään: “Ja opiskelijaruokalassa syö halvalla, kirjat löytyy kirjastosta ja noin. Merkkivaatteista ja kännykkälaskuista kannattaa aloittaa kulujen karsiminen, mutta joskus on varaa elää laveammin - matkailla, ostaa läppäri tai syödä ravintolassa. Matkailemisessa pystyy köyhäilemään ja kokeneemmat reissaavat opsikelukaverit neuvoo. Tietokoneen tai muun kalliimman investoinnin saattavat vanhemmat avustaa tai moni ostaa sellaiset sit opintolainalla, jota eivät käytä elämisen perusmenoihin jatkuvasti. Hyvin syöminen tai huvitteleminen silloin tällöin auttaa kummasti jaksamaan, vaikka loppukuusta söisikin makaroonia.” (Mari Koo)

Itse iloitsi opintotuen saapumisesta: “Eilen oli niin ihanaa, kun aurinko paistoi, koulu loppui aikaisin ja opintotuet kilahtivat tilille. Juhlistin sitä ajelemalla ihanassa säässä tuhlaamaan meikkeihin liikaa rahaa (vajaat 20 euroa, enkä edes ostanut ripsiväriä, mitä tarvitsin. Tulee miettineeksi, kuinka paljon perunoita saa kahdella kympillä..), mutta myös shoppailemalla epäeettisesti Lidlistä kaikkea halpaa. Äsken pistin oman osuuteni vuokrasta menemään ja masennuin taas, kun tilillä on jälleen reilusti alle 100 euroa. Pitäisi mennä töihin.” (Mari Koo)

Tapiola on teettänyt Taloustutkimuksella kyselyn, jonka mukaan kaksi kolmasosaa laittaa rahaa säästöön edes silloin tällöin. Tyypillinen summa on 50-100 euroa. Kovin pitkälle kotitalouksien suunnitelmallisuus ei yllä, sillä yli 80 prosenttia vastanneista ilmoittaa suunnittelevansa talouttaan maksimissaan vuoden eteenpäin.

Tämänhetkinen omaan taloustilanne on erilaisista uhkakuvista huolimatta säilynyt toistaiseksi hyvällä tasolla, sillä lähes neljä viidestä (79 %) suomalaisesta ilmoittaa taloutensa ostovoiman parantuneen tai säilyneen ennallaan kuluneiden 12 kuukauden aikana

Tinka pohdiskelee testamentteja: “Tilanne kun kumminkin on se, että elämme avoliitossa näillä näkymin elämämme loppuun saakka. Lapsia ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossa. Ikinä ei pitäisi sanoa ei koskaan, olen sen jo alkanut vanhemmiten sisäistää ja oppia, mutta noin niin kuin periaatteessa lähtökohta on tuo, on ollut aikojen alusta ja on sinne hamaan loppuun saakka. Lapseton susipari. Kulmakunnan - tai ainakin suvun kauhistus. Sitä paitsi - sehän on tunnettu tosiasia, että avoliitossa olevat on aika heikoilla hangilla, jos toinen jää yksin. Tai jos molemmat kuolee - ja on vielä lapseton avopari. Mutkia on matkassa enemmän kuin tarpeeksi. Testamentilla voi helpottaa asioita aika lailla.” (Mari Koo)

Panu kostaa Elisalle ja pohtii varattomuuttaan: “Tämän kaiken lisäksi huvittelin maksamalla laskuja, mikä on aina hauskaa, koska mun rahat/menot ratio ei ole koskaan ollut paskempi. Kostin Elisan vittumaisuuden jättämällä puhelinlaskun maksamatta. Mä tiedän, että te laskutatte väärin, senkin paskiaiset! Siltikin käyttörahaa jäi tosi hintsusti = saman verran kuin aina ennenkin, eli olemattoman vähän. Onneksi mä olen vähätarpeinen, jos on pakko. (Ja Como sur tocornal on halpaa.) Onneksi mä itse asiassa nautin varattomuudesta, kunhan vain pääsen törsäämään edes kerran kuussa (palkkapäivänä siis). Sitä tuntee olevansa elossa kun kokkaa survival-safkaa kuivavarastoista ja kävelee Helsingin rajalle, ettei tarvitse maksaa seutulippua.”  (Mari Koo)

Stakes julkaisi tällä viikolla Suomalaisten hyvinvointi 2008 -raportin, jossa yhtenä kohtana selvitetään, millaiseksi vastaajat kokevat kotitalouden menojen kattamisen nykyisillä tulolla. “Helppoa”, vastasi 29 prosenttia vuonna 2006, ja “melko helppoa” yli 40 prosenttia (nämä luvut löytyvät ppt-esityksestä).

Kymmenen vuotta aikaisemmin alle 20 prosenttia koki menojen kattamisen helpoksi, joten muutos tässä ryhmässä on varsin selkeä.

“Erittäin hankalaksi” tai “hankalaksi” menojen kattamisen kokee noin joka kymmenes. Myös tämän joukon määrä on kymmenessä vuodessa pienentynyt useammalla prosentilla.

Tutkimuksen päätuloksissa todetaan, että väestö voi kokonaisuudessaan entistä paremmin, mutta tuloerot ja suhteellinen köyhyys ovat kasvaneet.

“Tuloerot ovat kasvaneet 1970-luvun alun tasolle. Työelämästä syrjäytyminen on edelleen yleistä, mikä selittää suuren osan erojen kasvusta.”

“Terveys on kohentunut kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä, elintaso on parantunut ja pienituloistenkin reaalitulot ovat kasvaneet. Toimeentulo-ongelmat, työttömyys ja nuorten päihteiden käyttö ovat vähentyneet.  - - -
Valtaosa eli yhdeksän kymmenestä työikäisestä suomalaisesta on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka muut kuin materiaaliset tekijät ovat nousseet yhä enemmän suomalaisten hyvinvointia kehystäviksi tekijöiksi, niin työhön ja toimeentuloon liittyvät tekijät määrittävät edelleen hyvinvointia. - - -

Tutkimus osoittaa myös, että suomalaiset luottavat edelleen vahvasti hyvinvointivaltioon ja haluavat säilyttää sen pitkälti nykymuotoisena. Suurin osa suomalaisista on pääosin tyytyväisiä sekä sosiaali- että terveyspalveluihin. Aikaisempaa useampi pitää sosiaaliturvan tasoa jopa liian matalana.”

Viikko sitten tuli tarve lahjan ostamiselle. Näppäränä poikana ajattelin tilata kellon, jota vastaanottaja oli jo pitkään toivonut. Ilmeisesti malli oli kuitenkin jo poistunut valmistajan valikoimista, koska sitä ei löytynyt mistään. Lopulta ajattelin, että ehkä voisin löytää sen jostain nettikaupasta.

Hetken googlailu tuotti tulosta ja kyseinen malli löytyikin Amazon.comin listoilta. Todellisena myyjäliikeenä kaupassa oli Texasilainen Watchzone. Hintaa kellolla oli 102$ ja siihen päälle löytiin kuljetus- ja käsittelykulut 37.95$, joka oli kellosta erittäin kilpailukykyinen hinta, joten annoin luottokorttinumeroni Amazonille.

Noh, tilausvahvistus ei sitten näyttänytkään hyvältä. Toimitusajaksi ilmoitettiin 2-4 viikkoa, joka yleensä tarkoittaa sitä, että tuotetta ei näy koskaan. Tästä johtuen yllätyin seuraavana aamuna melkoisesti, kun UPS-lähettifirmasta soitettiin ja varmistettiin pari asiaa. Kelloni olisi jos seuraavana päivänä Suomessa ja UPS hoitaisi tullauksen sekä verot ja laskuttaisi ne myöhemmin minulta. Samalla vaihdoin toimitusosoitteen työpaikan osoitteeksi.

Kello saapui asiallisesti pakattuna lähetin toimesta seuraavana aamuna. Kaikkiaan tilauksen jättämisestä oli tässä vaiheessa kulunut noin 36h. Siinä ajassa paketti oli lähtenyt aivan Meksikon rajalta, kulkenut keskiamerikan, Saksan ja Ruotsin kautta Vantaalle ja jaettu minulle töihin. Melkoisen nopeaa.

Nyt viikkoa myöhemmin UPS lähetti oman laskunsa: 26.95e. Se sisältää 11.50e palvelumaksua ja 15.45e veroa. Tullia kellosta ei ole mennyt. Loppujen lopuksi hintaa kellolle kertyi siis noin 125e, joka on hieman edullisempi kuin mitä kellosta on Suomessa pyydetty.

Olen ollut pitkään hyvin skeptinen nettikauppoja kohtaan, mutta tällaiset tapaukset antavat lisää luottamusta koko alalle. Netistä tilaaminen on helppoa, jos vain tietää mitä haluaa.

Sanoma Magazinen teettämässä YIPPEE 2008 -tutkimuksessa on tarkasteltu 3-16-vuotiaiden lasten median- ja rahankäyttöä. Vanhempien mielestä lasten kulutuspäätöksiin vaikuttavat kaverit ja ympäristö. Omasta mielestään lapset ovat harkitsevia kuluttajia, joiden päätöksiin vaikuttaa kokemus ja tieto.

Tulosten mukaan vanhemmat kuvittelevat keskustelevansa lastensa ostopäätöksistä huomattavasti useammin kuin mitä todellisuudessa tapahtuu:

“90 % vanhemmista mielestään keskustelee lastensa kanssa aina tai useimmiten ennen kuin lapsi tekee ostopäätöksen. Kuitenkin vain 57 % lapsista mielestään keskustelee vanhempiensa kanssa ennen ostopäätöksen tekemistä. Tämä näkemysero johtunee siitä, että lapset kuluttavat normaalissa arjessaan enemmän kuin vanhemmat ymmärtävät. Vanhemmat luulevat, että päätöksiä tehdään yhdessä ja perustavat näkemyksensä niille tilanteille, jossa he ovat mukana. Todellisuudessa lapset tekevät kuitenkin paljon kulutuspäätöksiä ilman vanhempiaan. Vanhempien mielestä päätökset siirtyvät lapsille 14–16-vuotiaana; lasten mielestä päätöksenteko siirtyy heille kuitenkin ajan myötä tasaisemmin.”

Lapset arvioivat kuluttavansa viikottain taskurahaa noin 7–12 euroa. Yli puolet käyttää rahat karkkiin ja herkkuihin. Myös musiikkihankintoja tekee vähintän joka viides. 11–13 vuoden iästä lähtien ulkona syömisen, vaatteiden ja ulkonäön merkitys alkaa korostua merkittävästi.

Lapset saavat käyttövaroja vanhemmiltaan tarvittaessa tai viikko- ja kuukausirahana, ja rahaa saadaan myös lahjaksi.
- - -

“Tutkimuksen kulutusta koskevan osan toteutti Research International Finland Oy marraskuun 2007 ja helmikuun 2008 välisenä aikana. Mukana oli 206 suomalaista koululaista ja 314 kouluikäisen lapsen vanhempaa. Tutkimustulos voidaan yleistää koskemaan koko 3–16-vuotiaiden ikäluokkaa (842 273 lasta, Tilastokeskus 2007)”

Viime viikolla löysin Mannerheimintieltä jonkun Nordean Visa-Electron kortin. Koska minulla oli ennen sovittua tapaamista kymmenisen minuuttia aikaa, koukkasin viemässä kortin läheiseen konttoriin. Onneksi ei ollut jonoa, ja pääsin heti tiskille, jossa täyttelin henkilötietoni ja tilinumeron kaavakkeeseen.

Nyt huomasin, että olin saanut palkkion löydöksestäni. Eipä huimannut päätä: 3,50 euroa.

Markka-aikaan summa oli muistaakseni 50 markkaa, tai näin korttien takana kerrottiin. Eli melkoisen pieneksi on palkkio mennyt. Jos olisin kortin palauttamiseksi joutunut näkemään yhtään enemmän vaivaa, niin harmittaisi.

En tiedä, poikkevatko summat pankki- tai korttikohtaisesti. Lieneekö jollain kokemusta?

Tein Hesarin Hinta ja laatu -sivuille juttua ehkäisystä ja sen kustannuksista, ja juttu julkaistiin viime viikon keskiviikkona (23. tammikuuta, D 1). Koska pari tuttua on hinnoista kysellyt, niin ajattelin julkistaa hintataulukon:

70 laskennallinen yhdynnän vuosimäärä perustuu Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tutkimuksiin. Aiheesta on juttua mm. MTV3:n sivuilla. Jokainen voi tietysti jalostaa hintoja omaan tarpeeseensa.

Halvimpia ovat siis nuo vuosien käyttöön soveltuvat kierukat tai ihon alle asetettava implantaatti. Minipillereistäkin löytyy edullisia vaihtoehtoja.
Kondomeista halvimpia ovat esimerkiksi ruokakauppojen “brändittömät” tuotteet, ja netistäkin tietysti löytää edullisia mahdollisuuksia.

Hormonaalisten ehkäisymahdollisuuksien hintoja kartoitin lääkäreiltä. Useimpia näistä voi tuotemerkkikohtaisesti katsastella vaikka Yliopiston apteekin sivujen lääkehintahaun avulla. Hinnoissa voi toki tapahtua muutoksia monista syistä, kuten kaikissa muissakin tuotteissa.

Esimerkiksi Helsingissä nainen voi saada ensimmäisen implantaatin tai kierukan veloituksetta. Tämä ei vaadi synnytystäkään, kuten joissakin kunnissa. Ja toisissa kunnissa ilmaiseksi ei kukaan saa mitään.

Aika monessa kunnassa nuori saa ensimmäisten kuukausien e-pillerit, mahdollisesti myös renkaan tai laastarin, ilmaiseksi.

Siitä naisten kondomista voi lukea vaikka Tohtori.fi:stä.

Lapsi on halvimmillaan ennen murrosikää: silloin ei enää ole päivähoitomaksuja, mutta harrastusmaksut alkavat jo pyöriä. Murrosikäinen lapsi kuluttaa kotitalouden kukkaroa eniten asumisen, ruuan, vaatteiden ja muun oman rahantarpeensa vuoksi. Kokonaisuudessaan lapsi maksaa keskimäärin reilut satatonnia, mutta perheiden välillä on isoja eroja, uutisoi Taloussanomat Tilastokeskuksen ja Stakesin Lapsi 2007 -tutkimusta. (Mari Koo)

Muutin viime syyskuussa Helsinkiin Jyväskylästä ja tajusin, että pääkaupungissa minne tahansa meneminen vie paljon aikaa. Jonkun yksittäisen tuotteen hakeminen jostakin kaupasta saattaa viedä helposti puolitoista tuntia. Niinpä olen ryhtynyt hoitamaan ostoksiani netissä. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen ostanut netistä pääsy- ja matkalippuja, majoituksia ulkomailla, kirjoja, levyjä ja joululahjoja. Esimerkiksi levyjä en ole muuton jälkeen ostanut kertaakaan levykaupasta, vaan pelkästään netistä ja keikoilta.

Kestokulutustavaroista oikeastaan vain vaatteet tulee nykyään ostettua kaupoista, lähes kaikki muu hoituu netin välityksellä. Nykyään monella pienemmälläkin kaupalla on toimivat nettikaupat ja toimitukset pelaavat hyvin. Luotan myös nettipankkitunnuksilla tapahtuvaan maksuun. Useasti myös hinta on nettiostamisen kannalla. Esimerkiksi venäjän kielen oppikirjan sain edullisimmin nettikaupasta.

On nettikaupassa tullut kummallisuuksiinkin törmättyä. Esimerkiksi Lippu.fi palvelun toimitusmaksut ovat aika erikoiset: kirjeitse 6 euroa/TILAUS ja printattuna tai tekstiviestillä 1,5 euroa/LIPPU. Eli jos ostaa neljä lippua tai enemmän, niin kannattaa ottaa toimitus kirjeitse, mutta pienemmissä määrin printtailla itse. Ihmettelen vain, että mikä isommissa printtilippumäärissä maksaa? Kilpailija Lippupalvelun hinnoittelu on vielä epäselvelmpi ja on riippuvainen tapahtumasta. Erityisen mielenkiintoinen on ulkomaille postitse tilattujen lippujen hinta: 30 euroa, kun Suomeen saman palvelun saa 6 eurolla. Kirjekuoren lähettäminen kun taitaa maksaa kaikkialle maailmaa alle euron luokkaa…
Mutta ainakin minun kohdalla nettiostoksista on nyt tullut arkipäivää.

Talouselämässä Antti Mikkonen kirjoittaa, miten mm. elintarvikkeiden, energian, alkoholin ja bensan hinnannousut näkyvät jo nyt heti vuoden alussa: “- - -  monien keskeisten hintojen korotukset syövät kuluttajien ostovoimaa niin, etteivät parhaatkaan Tehy-korotukset tahdo riittää.” (Mari Koo)

Kolme neljäsosaa ilmoittaa mieltävänsä arjen ostokset ainoastaan euroissa, mutta osa siis edelleen tukeutuu markkoihin, kerrotaan Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisussa. Tämä määrä ei viimeisten vuosien aikana ole juuri muuttunut.

Mitä suuremmasta summasta on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat markoiksi. Ainakin itse myönnän kauhistelleeni esimerkiksi asuntojen hintoja muuntamisen kautta: 160 000 euroa on vanha miljoona jne.

Kuluttajien hintatietoisuus romahti euroon siirryttäessä, eikä se vieläkään ole palautunut. Markka-aikaan verrattuna harvemmat pystyvät antamaan tuotteen hinta-arvion sitä kysyttäessä. Hinta-arviot myös menevät useammin pieleen ja hajonta on suurempi.

Eurotietoisuus vaihtelee iän ja myös koulutustason mukaan. Vanhimpien kuluttajien hintatietoisuus on heikentynyt eniten, ja parhaiten eurohinnat hallitsevat korkeimman koulutuksen saaneet.

Yhtenä syynä heikkoon hintatietoisuuteen pidetään sitä, etteivät kuluttajat ole sisästäneen euron markkaa alhaisempaa nimellisarvoa. Usealle yksi euro vastaa helposti noin yhtä markkaa. Hinta-arvioita annettaessa summa annetaan 50 sentin tai euron tarkkuudella, ja silloinhan summa voi mennä prosenteissa melkoisesti pieleen.

Myös elintason nousu voi vaikuttaa: kun on rahaa, niin ei tarvitse piitata, maksaako maito 89 senttiä vai euron.

Tutkimuksessa epäillään yhdeksi syyksi nuorten kokemaan euron vaivattomuuteen sitä, että heille ei ole todennäköisesti koskaan syntynytkään samanlaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen kuin vanhemmilla. Vanhemmat sukupolvet on opetettu hintatietoisuuteen, mutta kenties nuorille tämä ei ole yhtä tärkeä asia.

Tutkimuksen tiedotustilaisuudessa heikentyneelle hintatietoisuudelle esitettiin myös muita mahdollisia syitä:

- Tutkimuksessa kysytään mm. HK:n Sinisen ja Coca-Colan hintaa. Nämä kenties olivat vielä vajaa 10 vuotta sitten tuotteita, joita kotitalouden ruokavastaava osti, mutta maailma on muuttunut eikä lenkkimakkara enää ole peruskamaa.

- Kauppojen valikoimat ovat laajentuneet huimasti. Kun on valinnanvaraa, niin ei ole myöskään perusostoskoria, jonka hinnat jokainen muistaisi.

- Hintamerkinnät ovat hyllynreunassa, eivät itse tuotteessa. Kuinka moni jaksaa syynätä joskus hankalastikin löydettäviä hintoja? Aiemmin hintamerkintä oli paketissa ja sen siitä huomasi väistämättä.