“Eettis-ekologisesta näkökulmasta vaarallisinta nykyelämänmuodossa on se, että ollaan välinpitämättömiä tavaraa kohtaan. Meidän pitää ottaa vakavasti jokainen esine, joka elämäämme otetaan.”

Näin totesi sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen tänään Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarissa. Tämähän on se viesti, jonka tietysti toivoisi saavan jalansijan ostopäätöksissämme. Ei tarvittaisi ostolakkoja tai kampanjoita tyyliin “Nyt hankin vain harkiten”, jos jokaiseen esineeseen muodostuisi oikeasti tärkeämpi suhde.

Lehtonen pohti esimerkiksi sitä, miten me mielestämme ostamme vain hyvännäköisiä vaatteita, mutta silti “ei ole mitään päällepantavaa” -fiilis iskee monelle. Eli ne vaatteet muuttuvat vähemmän viehättäviksi, jopa rumiksi. Jatkuvan uutuudenhimomme kääntöpuolena on siis nopea kyllästyminen.

Mace lähti parin kuukauden reissulle Australiaan. Suomeen jäävien iloksi hän kuvasi kaikki matkatavaransa ja kertoi seuraavaa:

“If i haven’t forgotten anything, this is will be my luggage to Australia for two months (also visits to Hong Kong and Shanghai). In addition the normal things i daily carry in my pockets will be taken with me, like toothbrush, a mobile and earbuds.”

Herää tietysti kysymys, miksi me muut koemme tarvitsevamme rinkkoja ja isoja matkalaukkuja täynnä vaatteita ja muuta tavaraa…

Minulla roikkuu laukussani heijastin, joka on saanut jo useamman henkilön kysymään, mistä noita saa.

Kyseessä on Marianne Valolan suunnittelema Naisten päivä -heijastin, eli Naisasialiitto Unionin tuotteita, joita myydään mm. tuolla Tulva-kaupassa. Heijastin maksaa viisi euroa.

Omani (ja pari ylimääräistä lahjaheijastinta) ostin viime vuonna Vanhan joulumyyjäisistä. Tämä on todellakin aikuismalli, joka olisi kelvannut ehkä Valpurillekin hänen etsiessään sopivia haijastimia:

“Valikoimasta saattoi päätellä, että aikuiset eivät varmaankaan liiku ulkona pimeän aikaan ollenkaan - tai sitten useimmat lajitoverit ilmeisesti loistavat sisäistä valoa. Kaikki tarjolla oleva tavara oli niin söpöstä että. Kun valikoima on sellainen kuin on, on aika helppo päätellä ketkä heijastimia oikeasti käyttävät ja ketkä eivät.

Päädyin valitsemaan katu-uskottavimmat tuotteet - itselleni neonpunaisen kissan ja ammatillisesti sopivan neonkeltaisen ankan. Puolisolle otin valikoiman äijämäisimmän tuotteen - eli neonvihreän haamun. Enempää tuskin kukaan aikuinen mies voisi toivoakaan.”

(Kuva: Tulvan verkkokauppa)

Kati kyselee vinkkejä minikannettaviin: “Kun päkätti on täten julkisesti perusteltu ja oikeutetuksi päätetty, kaikenlaisia vinkkejä tai kokemuksia minikannettavista otetaan kiitollisuudella vastaan. Onko esimerkiksi Acer Aspire One ollut hintansa väärti, jos joku on sellaisen hankkinut?” (Mari Koo)

Sekamelska etsii sopivaa mp3-soitinta: “Olen koko illan yrittänyt selvittää mikä olisi paras mahdollinen mp3-soitin (juoksuun ja lenkkeilyyn, eli ei liian hifi mutta tarpeeksi iskunkestävä, jokunen giga tallennustilaa riittäisi), ja mikä taas helpoin, nopein ja edullisin tapa ostaa siihen musiikkia. - - - Voi olla että natisen tietämättömiä ja turhia, ja olen suorastaan idiootti kun en ole vielä hankkinut omaa Podia miljoonine telakoineen ja oheistilpehööreineen, mutta jostain syystä haluaisin ensin selvittää kaikki mahdolliset ja olemassaolevat ei-Apple -laitteet… Kaikki vinkit ovat siis tervetulleita, puolesta ja vastaan.” (Mari Koo)

Kellomuseo kerää tarinoita ja muistoja ensimmäisistä kelloista (via). Osallistujien kesken arvotaan joka kuukausi Leijona-rannekelloja kiitokseksi tarinoiden jakamisesta.
Minun ensimmäinen oikea kelloni oli muistini mukaan ehkä 7-vuotislahja, peruskello punaisella rannekkeella. Ja silloin 1980-luvulla taidettiin kovasti keskustella siitä, pilaavatko digitaalikellot lasten osaamisen tulkita perusviisarikelloja. (Mari Koo)

Mea suivaantui KOKKI-kattilan liian tiukkaan tarraan ja kirjoitti avoimen nettitekstin tuotteen myyjille: “Kun suuressa viisaudessasi päätit läimäistä teräskattiloiden kylkeen ne isohkot tarrat, joissa kerrotaan onnellisen ostajan nyt olevan uuden KOKKI-kattilan omistaja, niin mahdoitko ajatella ihan loppuun saakka. Otitko huomioon seuraavaa: kun kattilan Citymarketista ostanut henkilö kiiruhdettuaan kotiinsa haluaa sillä mitä pikimmiten tehdä siipalleen lauantaiehtooeinestä, niin mitä luulet, herra KOKKI-yhtiön tiedotuspäällikkö, lukeeko hän ne tarratekstit vai peseekö pois? No ei tod. lue, Vaan pesee. Tai siis yrittää pestä. Yrittää kolme tuntia pestä sitä maailmanlopun liimaa pois.” (Mari Koo)

Mrs Morbidilla on kamerakuumetta, mutta ostaminen ei ole helppoa: “Miksei joku voi tehdä tätä mun puolesta? Käydä testaamassa kaikki ja sitten sanoa, että “tämä on sulle paras vaihtoehto”. Minua kun ei kiinnosta muu kuin se, että saan sellaisia kuvia kuin haluan. En millään jaksa ominaisuuksien vertailua ja lyhenteiden pudottelua.

Ongelma on siinä, että haluan vaan kuvata. Tätä on monen vaikea käsittää. Moni kuvauksesta kiinnostunut luulee, että haluan puhua kameroiden ominaisuuksista. En halua.” (Mari Koo)

Varo vaan -blogin Ainailona antaa vinkit kissojen karvojen poistoon tekstiileistä: “Teippiharjoista paras on ehdottomasti Clas Ohlsonin megarulla! Siinä riittää revittävää, rulla pyörii pehmeästi ja tekee juuri sitä työtä käskettyä, mihin on tarkoitettu. Lisäksi siihen saa edullisesti täyttörullia eikä vartta näin ollen tarvitse heittää pois sen takia, että ei tiedä minkäsorttinen hylsy siihen sopii. Tosi bueno, mainossloganinsa [otsikossa] on tässä yhteydessä täysin kohillaan!

Toinen pelastava keksintö on Devlon pva-system monikäyttösieni. Niitä myydään yleensä messuilla ja markkinoilla. Omanmme ostimme asuntomessuilta. Tuon sienen kun kostuttaa ja sillä pyyhkii pöytäliinan [juu, ne turilaat saavat meillä hyppiä pöydillä silloin kun ei syödä], lakanan, sohvan - minkä hyvänsä hankalasti imuroitavan tekstiilin, niin johan vaan säihkyy nöyhtää vailla sen jälkeen.” (Mari Koo)

Taijamai kaipaa edullisia äänikirjoja: “Nyt äsken näin viimein, ensi kertaa konsaan, äänikirjoja alennuksessa! Suomalaisessa tapahtui tämä, ja siellä oli kai kolme äänikirjaa alennuksessa 12 euroa kappale. 12 euroa olen valmis sellaisesta maksamaan. Ostin siis äkkiä niistä kolmesta sen (Kaari Utrion) joka motivoi, ja tänään kävin ensimmäistä kertaa testaamassa teoriaa kävelyllä. Ja kyllä! Kirjaa kuunnellessa jaksoin vaivatta kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, ja tapahtuu vieläpä se bonus, että tahdon mennä heti huomenna taas kävelylle, että kirja jatkuisi.
Nyt tärkeä avunhuuto kansakunnalle: tiedättekö divareita, joissa myydään äänikirjoja käytettyinä, edullisesti? Joo? Jos ette tiedä, voitteko perustaa sellaisen? Joo?” (Mari Koo)

Tällä viikolla julkaistun kotien sähkönkäyttötutkimuksen mukaan valaistus kuluttaa eniten (22 %) kotien sähköstä. Aimmin ykkössijalla olivat kylmälaitteet (nykyisin 13 %). Kolmantena tulee kodin elektroniikka.

“Eniten sähkön kokonaiskulutus on kasvanut omakotitaloissa eli noin 60 prosenttia. Kasvu oli samaan aikaan kerrostaloissa 29 prosenttia ja rivitaloissa vain 13 prosenttia. Kerros- ja rivitaloissa muun muassa tietokoneiden ja viihde-elektroniikan kasvu on vastannut kylmälaitteiden ja mahdollisesti myös valaistuksen tehostumisen tuomaa säästöä.

Kerros- ja rivitalojen keskikulutus ei kuitenkaan ole lisääntynyt vaan kulutuksen kasvun selittyy pääosin asuntojen lukumäärän lisääntymisellä. Uusissa kerrostaloissa keskikulutus on tosin nousussa huoneistokohtaisen ilmanvaihdon yleistymisen myötä.”

Oman kodin sähkölaitteiden kulutusta varten ainakin Helsingin Energian asiakkaat voivat lainata sähköyhtiöltä viikoksi kulutusmittarin. Se auttaa löytämään paljon kuluttavat laitteet: kulutusmittareilla voidaan mitata pistotulppaliitännäisiä laitteita, mutta ne eivät sovellu esimerkiksi lieden ja saunan kulutuksen mittaamiseen.

Pinserin Sami kertoo seikkaperäisesti Wattsonista, laitteesta, joka kertoo koko kodin sähkönkulutuksen. Sami kirjoittaa kokemustensa perusteella:

“Erilaisten laitteiden sähkönkulutuksen tutkiminen on välitön hyöty, etenkin kun Wattsonilla pääsee mittaamaan myös sellaisia kulutuksia jotka ovat tavallisella kulutusmittarilla vaikeita tai mahdottomia: miten paljon lattialämmitys kuluttaa virtaa tai miten yllättävän paljon kuluu sähköä silloin kun olet mielestäsi sulkenut kaikki laitteet.

Pidemmällä aikavälillä Wattsonin hyöty syntyykin tilastoista. Sähkön säästäminen saa aivan uusia mahdollisuuksia, kun voit verrata säästötoimenpiteidesi vaikutuksia päivien tai kuukausien tasolla.”

Mantelipirtelö-blogin tai-tai hankki Suomessa valmistettuja soijakynttilöitä: “Kynttilöissäkin on nykyisin tarjolla perinteisiä parafiini- ja steariinikynttilöitä ekologisempia ja eettisempiä vaihtoehtoja. Ostin äskettäin ensimmäistä kertaa soijakynttilöitä, joita valmistaa Kynttiläpaja Kalevantuli. - - - Soijakynttilä palaa todella tasaisesti ja kauniisti, ja myös hitaammin kuin tavallinen kynttilä - yhdestä kynttilästä on siis iloa pitemmäksi aikaa.” (Mari Koo)

R-kioskit ovat myyneet ja lahjoittaneet keräilypalkintoina pehmokoiria, joissa on EU:ssa kiellettyä, muovinpehmennykseen käytettyä ainetta nimeltä ftalaatti. Kuvat näistä pehmoista ovat Kauppalehden sivuilla:

“Pehmokoiran omistajat voivat palauttaa tuotteen mihin tahansa R-kioskiin ja saada tilalle turvallisuusvaatimukset täyttävän, vastaavan tuotteen postitse lähiviikkoina, lupaa R-kioski.”

Aina, kun näihin erilaisiin kemikaaliuutisointeihin ja takaisinvetoihin törmään, mietin, miten paljon kaikkea moskaa tuolla maailmalla erilaisiin tuotteisiin laitetaan. Esimerkiksi elokuussa Björn Borgin kalsareista löydettiin Ruotsissa ympäristömyrkky nonyylifenolioksylaattia.

Ja onhan näitä nähty monessa muussakin tuotteessa, niin kodintekstiileissä kuin vaatteissa tai elektroniikassa.

Minua ei niinkään huolestuta se, saanko itse mahdolllisesti syövän tai jotain muuta vastaavaa. Enemmän huolestuttaa se, miten nämä myrkyt kiertävät maailmassa.

Vaikka aineet ovat EU:ssa kiellettyjä, niitä tuolla jossain toisaalla käytetään. Millaiset ovat työntekijöiden olot? Mihin myrkkyvedet siellä kulkeutuvat ja millaiselle altistukselle työntekijät joutuvat?

Ja eiväthän ne täälläkään mihinkään katoa: myrkyt kulkeutuvat myös meidän ympäristöömme esimerkiksi vaatteiden pesun myötä. Mitä kaikkea ne luonnolle aiheuttavatkaan?

Katsauksen kemikaaliarkeen tarjoaa Heurekassa työskentelevä ympäristötieteilijä Heli-Maija Airaksinen Luova-verkkolehden kirjoituksessaan.

Suomen Luonto -lehti etsii jälleen vuoden turhaketta. Oman ehdotuksen voi lähettää syyskuun aikana osoitteeseen turhake(at)sll.fi.

“Vuoden turhaketta haetaan nyt yhdeksättä kertaa ja kisan suosio on kasvanut kaiken aikaa. Aikaisempina vuosina turhakkeeksi on valittu lehtipuhallin, vaipankätkijä, ulkomainen pullovesi, hampurilaisaterian kylkiäinen, juotava jogurtti, kaupunkimaasturi, tuplapuhelinluettelot ja mönkijä. Uusia kandidaatteja odotetaan mielenkiinnolla.”

Pasi Jääskeläinen tilasi kaksiteholasit netistä: “Hinta: neljännes siitä, mitä liikkeessä olen joutunut maksamaan. Sain kotiin postitse kokeiltavaksi neljät kehykset, joista sitten valitsin yhdet. Näöntarkastuksessa piti tietty käydä. Kun optikko ymmärsi, että olin hakemassa reseptiä nettilaseja varten, hän (she) katsoi minua aika erikoisesti. Tulkintani mukaan ilme heijasteli äkillistä väkivaltaista impulssia, jonka nainen kuitenkin tukahdutti urheasti. Aloin epäillä, etteivät optikot kovin paljon pidä siitä, että nettikaupoista saa laseja neljänneksellä siitä hinnasta, jolla he itse laseja myyvät. Ymmärrettävää kyllä, ei kukaan pidä siitä, että leipäpuuta nakerretaan, mutta tosiasia on, että silmälasit ovat pitkään Suomessa olleet aivan älyttömissä hinnoissa. Tarjouskampanjoita kyllä mainostetaan, mutta ne on suunniteltu siten, että käytännössä lasien kokonaishinnaksi tulee aina vähintään se 400 euroa. Nettitoiminta tosin vaatii ihmiseltä vähän enemmän omaa vaivaa ja kehysvalikoimatkin ovat rajallisemmat, joten uskoisin, että kyllä niitä asiakkaita katukauppiaillekin myös jatkossa riittää.” (Mari Koo)

Eräs toveri valitti taannoin hammaslankaongelmaa. Hänen suosikkihammaslankaansa ei enää myyty tavallisissa kaupoissa, ainoastaan apteekissa, ja hinta oli sen mukainen.

Tämä tietysti harmitti miestä, mutta erityisesti häntä harmitti se, ettei hammaslangoista ole kaupan hyllyssä näytteitä. Mistä voi tietää, kuinka “thin” se ohut lanka oikeasti on tai onko lanka niitä, jotka rispaantuvat heti käytössä?

Ei varmaan olisi iso vaiva, jos hammaslangoista siis saataisiin samanlaiset näytepakkaukset kuin useista kosmetiikkatuotteista. Näin välttyisi vääriltä hankinnoilta ja todennäköisyys löytää juuri oikea kasvaisi.

Ja minä itse tietysti kuulun niihin, jotka aina yrittävät aloittaa hammaslangan käytön, mutta sitten “unohtavat” sen kuitenkin. Mitenkähän tämän ongelman ratkaisisi…

Aiheesta tuli mieleen Elma-tädin varoittava esimerkki muutaman kuukauden takaa: miten käy, jos hammaslankapakkaus sujahtaa kuivausrumpuun?

“Lopputulos oli, että kaikki suatana 5 kg kuivauksessa ollutta pyykkiä oli sellaisessa yhdessä tiukassa hammaslangalla sidotussa sumpussa. Melkein meinas huutonauru ja -itku päästä samaan aikaan. Oli nimittäin aivan hirvee inferno erotella saksien kans sitä sotkua.”

Tilastokeskuksen mukaan neljässosa alle 35-vuotiaista yksinasuvista ei omista televisiota:

“Suomen vajaasta 2,5 miljoonasta kotitaloudesta 10 prosenttia ei elokuussa omistanut ollenkaan televisiota. Alle 35-vuotiaista yksin asuvista 25 prosentilla ei ollut televisiota. Viime vuonna digiajan kynnyksellä ilman televisiota oli vain 6 prosenttia kaikista talouksista. Televisiosta on siten luopunut vuodessa noin 100 000 taloutta.”

Televisiottomuus on näkynyt omassakin tuttavapiirissä. Digiajan myötä ne, jotka olivat miettineet tv-lakkoa, saivat kunnon syyn hylätä töllön tuijottamisen. Kun nyt noin moni nuorista yksinasuvista aikuisista on ilman televisiota, niin ajankäyttö suuntautunee vähän toisenlaiseksi.

Toisaalta perinteinen tv-vastaanotin ei muutenkaan ole enää välttämätön, vaikka tv:n tarjontaa haluaisi seurata. Eero Holmila kertoi äskettäin TVkaistan kampanjoinnista Jaikussa, jonka myötä moni tuntuu innostuneen tästä suomalaisesta netti-tv:stä.

Minä olen elänyt televisiotanta elämää pian kolme vuotta. Hyvin olen pärjännyt. Jää enemmän aikaa netissä roikkumiseen, heh.

Musisoivia tahoja kenties kiinnostaa Hessun kahvilan YouTubessa esittelemä “Bossin legendaarinen RC-2 Loop Station”. On Hessun sanojen mukaan kuulemma muun muassa “mieletön improvisaation lähde”. Ja hyvinhän tuo näyttäisi kitaroitsijaa innoittavan! (Mari Koo)

Kati kehuu leivinkiveä pizzanpaistossa: “Vuolukivinen, uunipellille sopiva irtoarina tarttui matkaan Juuassa sijaitsevasta Suomen Kivikeskuksesta, jossa pistäydyimme ohi kulkiessamme katsomassa Fabergén näperryksiä. Ainakin pizzan osalta leivinkivi toimi yli odotusten tuoden pohjaan uudenlaista rapsakkuutta. Seuraavaksi sen ominaisuuksia pitänee testata piirakanpaistossa. Kiven kosketuslämpö ehkä kompensoi sitä harmillista seikkaa, että sähköuunimme maksimilämpötila on 250 astetta, kun karjalanpiirakat kaipaisivat 300 asteen lämpöä.” (Mari Koo)

Schizo-Janne vaatii kuntoteknologiaan Mac-yhteensopivuutta: “Polar ja Suunto brassailevat sivuillaan olevan vaikka mitä maailman sitä ja tätä, mutta todellisuudessa siellään ollaan idiootteja. Kummatkaan yritykset eivät kykene tuottamaan Macissa toimivaa ohjelmaa omista training-softistaan.

Pertti Perus-PC tietenkin tohahtaa, että mitäs sitten kun sen Macin osuus kaikista maailman tietokoneista on sitä ja tätä. Mutta Pertti Perus-PC on myös idiootti. Jos alkaa katsomaan trendien, urheilun ja muodin välistä yhteyttä, niin ymmärtää trendsetterien olevan erittäin keskeinen (vaikkakin lukumäärältään pieni) kuluttajaryhmä. Ja kaikkein merkittävin trendsetterien ryhmä sijaitsee Yhdysvalloissa. Näiden henkilöiden Mac-penetraatio onkin jo aivan muuta kuin Pertti Perus-PC:n luettelemat lukemat.” (Mari Koo)