Kulutusjuhla Yhdistys - liity jäseneksi!

Uusi kuluttaja on syntynyt

tiistai 12. elokuuta 2008 klo 20.36 kirjoittajana Jonna

Puolisen vuotta sitten elämäni muuttui pysyvästi tullessani ensimmäistä kertaa äidiksi. Sen huomasivat sukulaisten ja tuttavien lisäksi myös mainostajat.

Postiluukusta alkoi tipahdella tiuhaan tahtiin onnitteluja pienokaisen johdosta suurimmilta sanomalehdiltä, lasten kirjakerhoista, vaippafirmoista, lastenvaatekauppiailta, lastenruokavalmistajilta jne. jne. Yhtäkkiä kaikki halusivat hyötyä uudesta vaippakansalaisesta - tai oikeastaan hänen vanhemmistaan. Onhan se tietysti ihan kiva, että muistetaan, mutta väkisin tulee hieman sellainen isoveli valvoo - olo. Enhän minä ole lapseni syntymästä sentään noin laajalle kertonut. (Onneksi Väestörekisterikeskus huolehti tästäkin puolestamme.) Mitähän seuraavaksi? Ruokakauppias lähestyy, että “nyt kun lapsesi on jo maistanut perunasosetta, suosittelen maistamaan myös maissia..” ?!?